Sittenkin ihan hyvä elämä

– Siitä tuli sittenkin ihan hyvä elämä. Sain nähdä, mitä Jumalan armo voi tehdä hyvin rikkonaisille ihmisille. Lopulta meillä meni yhteiselämä tosi hyvin, vaikka oltiinkin ihmisinä erilaisia.

– Armon löytyminen vaikutti niin, että kumpikin oppi hyväksymään toisen sellaisena kuin tämä on”, miettii Anja nyt surunsa keskellä.

– Unissa käyn läpi mennyttä elämää.

Komulaisten avioliittoa sävytti pitkään kummankin tunne-elämän rikkonaisuus. Puhumisen alkuun päästiin oikeastaan vasta molempien tultua uskoon. Yhdessä rukoileminen toi lisää lämpöä ja rehellisyyttä suhteeseen.

Välillä erottiinkin, vaikka asuttiin samassa osoitteessa, mutta kymmenen vuotta sitten mentiin uudelleen vihille. Anja myöntää olleensa miehensä juomisen mahdollistaja siihen asti, kunnes peli puhallettiin poikki avioerossa.

– Uskoontulon prosessi ja tunne-elämän eheytyminen käynnistyivät vasta erosta, kun lähdimme molemmat hoitamaan itseämme. Loppuaikoina tuntui ihan naurettavalta, miten oli vuosia yritetty muuttaa toista. Entiset jännitteet poistuivat.

– Lopussa palattiin alkuun. Enää eivät haitanneet erilaiset unirytmitkään. Kun armo kirkastui Hempalle, hän huokui sitä aivan erikoisella tavalla. Armollinen ihminen osaa armahtaa itseään ja toisia.

”Nyt minä
ymmärrän”

"Nyt minä ymmärrän, Anu, mitä sinä tarkoitat", sanoi Hemppa vaimolleen viimeisinä elinpäivinään sairaalassa. Takana oli infarkteja, ohitusleikkaus ja rytmihäiriöitä, joita oli yritetty korjata tahdistimen avulla.

– Hoidot eivät onnistuneet ja kotona tuli tahdistimeen jonkinlainen oikosulku, Anja kertoo. Hän sai sähköiskuja miehensä mennessä tajuttomaksi. Kuolema oli järkytys, jopa yllätys siitäkin huolimatta, että kymmenen vuoden välein olivat sydänviat pysäyttäneet miehen.

Heimo oli urheillut nuorena paljonkin ja elänyt tervettä elämää aina siitä lähtien, kun jätti tupakan ja alkoholin. Riippuvuuksista vapautuminen otti lujille. Yksi vaikeimmista oli miehen omien sanojen mukaan työnarkomania. Siinä jäi perhekin toiselle tilalle.

Urasuuntautunut mies koki epäonnistuneensa isänä, mutta ehti vielä saada tilaisuuden isäksi ja ukiksi kasvuun. Hän oli pitkään surrut, että mistäpä hän isätön sotaorpo ottaisi isän mallin. Kunnes hän tajusi, että Jumalahan on isä. ”Miksi en voisi ottaa hänestä mallia!”

Riippuvuudesta
toiseen

”Jumala on luonut meidät yhteyteensä. Jos tuo yhteys katkeaa, ihminen etsii jotain tilalle. Syntyy riippuvuus”, pohdiskeli Heimo viime keväänä, kun suunniteltiin haastattelun tekemistä siitä, miten suurena apuna voivat vertaisryhmät olla riippuvuudesta toipumisessa. 

”Siteet eivät välttämättä katkea vielä Jumala-suhteen löytymiseen. Jos päättää lopettaa yhden riippuvuuden tahdonvoimalla, tulee helposti joku toinen asia sen tilalle.

Heimo oivalsi, etteivät ongelmat hoidu pelkästään raamattupiirissä käymällä. Hänen aloitti ”armoryhmän” erilaisista riippuvuuksista kärsiville miehille. Nyt pienryhmässä odotetaan, löytyisikö sille uusi vetäjä.

Kritotyö – kristillinen toipumistyö – oli Anjan ja Heimon yhteinen sarka. Molemmat toimivat kasvuryhmien vetäjinä, mutta nyt Anja pitää suruajan taukoa. Vankilassa käynnit ovat jatkuneet jo toistakymmentä vuotta. Ne saivat alkunsa siitä, kun vangit innostuivat kuulemaan lisää läheisriippuvuudesta.

Anja puhui asiasta omien kokemustensa läpi.

– Isän tyttönä kärsin valtavasti hänen juomisestaan ja odotin muutosta. Luulin jo, ettei Jumalaa ole olemassakaan, kun rukouksiin ei tullut vastausta.

– Meni pitkään ennen kuin sain uskoni takaisin. Se aika ei ollut kivaa. Kun toinen pojistamme syntyi sydänvikaisena, kyselin onko tämä Jumalan rangaistus. Hänelle jouduttiin tekemään leikkauksia huuli- ja kitalakihalkion takia. Minun oli vaikea hyväksyä asioita, jollaisia en ollut tiennyt olevan olemassakaan. Tunsin olevani aivan yksin ja yritin kovasti rukoilla.

Anja muistelee, miten hän viisi vuotta kierteli hengellisestä tilaisuudesta toiseen.

– On suurta armoa, kun ihminen lopulta tulee uskoon. Armo kuuluu kaikille, ei vain hyväosaisille. Pelastuakseen ei tarvitse tehdä mitään ja Jumala kuulee niitäkin, jotka ovat itse aiheuttaneet ongelmansa.

– Kristinuskossa armo on jokapäiväistä leipää. Saa olla armollinen myös itseään kohtaan. Tunne-elämän vammoista toipuminen on ollut palkitsevaa ja anteeksiannon opettelu helpottavaa - ei vain toisten ihmisten ja Jumalan takia, vaan oman itsenikin takia.

– Elämä on ollut kuitenkin hyvin armollista, sanoo Anja Komulainen, joka unissa käy vielä läpi elämän kolhuja. Niiden yli pääsemisessä on tarvittu monenlaista toipumisryhmää vielä uskoontulon jälkeenkin.

Teksti Kaarina Oittinen
Kuva Tuija Paananen