Soutamalla töihin

Jyväskylän kaupunkiseurakunnan lähetyssihteeri Ulla Klemettisen kesälomalta paluuta juhlittiin työpaikalla kahvin ja kakun kera. Hän nimittäin voitti lomallaan kolme soutupalkintoa.

– Kaksi kultamitalia tuli kahden ja kymmenen kilometrin souduista. Suomenmestaruuskilpailuissa Sulkavalla sain hopeaa 60 kilometrin soudusta, Klemettinen kertoo.

Työtoverit iloitsivat lähetyssihteerinsä menestyksestä. Kirkkoherra Jukka Keskitalo kiitteli Ullaa onnittelupuheessaan erityisesti sitä, että seurakunnan soutavassa ja huopaavassa porukassa on varmuudella ainakin yksi, joka todistettavasti soutaa.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun Ulla Klemettinen kahmi palkintoja. Hän on soutanut kilpaa kolmetoista vuotta. Mitaleita ja pokaaleja on sinä aikana ehtinyt kertyä erinäisiä, niin yksin soutaen kuin kirkkovenejoukkueessakin.

– Kaikkein eniten arvostan tämänkesäistä Sulkavan kakkostilaa. Se oli kova koitos, mutta onnistuin taistelemaan itseni maaliin väsymyksestä huolimatta.

Kuudenkympin soutu oli nimenomaan voitto itsestä. Klemettinen suoritti sen komeasti ajassa 6,31. Se on rohkaiseva osoitus siitä, että yli kolmikymppinen perheenäitikin pystyy mihin tahansa, kunhan tahtoa ja kuntoa riittää. Vaikka välillä tekisi kuinka tiukkaa.

– Pahinta oli 35 kilometrin kohdalla, Oulunsalmen kapeikossa. Silloin oli pakko hiljentää vauhtia, etten olisi krampannut, Ulla muistelee.

Ulla Klemettinen on harrastanut liikuntaa koko ikänsä ja sanoo, että ei muuten osaisi ollakaan. Soutuinnostus syttyi nuorena – kuinkas muuten – soutupitäjä Sulkavalla. Ulla työskenteli siellä syksystä kevääseen viimevuosikymmenen alkupuolella.

– Pienellä paikkakunnalla oli tasan kolme ajanviettovaihtoehtoa: Istua iltoja Muikkukukko-pubissa, katsoa telkkaria tai harrastaa liikuntaa. Kapakoissa en viihdy, eikä pelkkä sohvalla istuminen kiinnosta, joten valitsin viimeisen. Aloin urheilla, ja pian minua pyydettiin kokeilemaan soutua Sulkavan naisten kirkkovenejoukkueessa.

Se oli menoa. Ulla hurahti lajiin kertaheitolla. Nyttemmin kirkkovenesoutu on jäänyt hänen keskittyessään pienveneeseen ja yksilösoutuun. Lukuunottamatta jokavuotista puulaakisoutua jyväskyläläisessä ”Kirkko Kuokkalaan” -joukkueessa. Siellä Ulla Klemettinen istuu perämiehenä.

– Se vasta onkin hauskaa, hän naurahtaa.

Koko perhe
urheilee

Muuramessa asuvassa Klemettisen perheessä kaikki harrastavat urheilua. Mies sekä kuusi-  ja kahdeksanvuotiaat tyttäret suunnistavat. Talvisin hiihdetään. Ulla-äiti kertoo, että kuopuskin häärii innolla mukana. Hän ”käy lenkillä” ja juoksee tosissaan, niin kovaa kuin parivuotisilla kintuillaan pääsee.

Kuinka kummassa töissä käyvällä perheenäidillä riittää aikaa ja energiaa vielä kilpaurheiluunkin?

Ulla Klemettinen hymähtää ihmetykselle.

– Se on järjestelykysymys. Olen liikkunut aina, enkä tiedä muuta tapaa elää. Liikunta on meillä koko perheen yhteinen juttu ja elämäntapa. Pitää vain suunnitella hyvin, miten aikansa käyttää.

Parinkymmenen kilometrin työmatkansa Muuramesta Jyväskylään Ulla Klemettinen on yhdistänyt treenaamiseen. Keväisin, säistä ja töistä riippuen hän soutaa matkan pari kertaa viikossa. Tällöin puoliso heittää Ullan ja veneen aamulla Jyväskylään, josta tämä palaa illalla soutaen kotiin.

– Työmatkan taittaminen veneellä on nimenomaan kevään juttu, kun pitää koota kilometrejä. Tuulista riippuen siihen menee aikaa kahdesta kahteen ja puoleen tuntiin, Klemettinen laskee.

Työmatkasoutu kulkee keskellä kauneinta järvi-Suomea. Reitti menee Päijänteellä väylää Jyväskylä Mattilanniemi, Äijälänsalmi, Säynätsalmi ja Muuramen satama. Niissä maisemissa sielu lepää.

Soutaminen on Ulla Klemettiselle enemmän kuin kilpailua varten treenaamista. Kyse on sekä kunnon hoitamisesta että rentoutumisesta. Veneeseen kavutessaan ja airoihin tarttuessaan hän saa olla yksikseen, omien ajatustensa kanssa, ottaa mittaa vain itsestään. Ja hiljentyäkin, jos tarve vaatii.

– On upea tunne, kun on fyysisesti väsynyt, mutta samaan aikaan henkisesti täysin pirteä. Vesillä on hienoa olla, satoi tai paistoi. On nautinto liukua eteenpäin, taistella tuulta vastaan, päästä aallon yli. On mahtavaa, kun onnistun taiteilemaan veneen eteenpäin kovassa sivuaallokossa. Sellaisessa on kaikkein vaikeinta soutaa. Näin syksyllä nautin siitä, kun vene lipuu pitkin peilityyntä järven pintaa, Ulla hehkuttaa.

Niin hienoa kuin airoihin astuminen mestarisoutajasta onkin, on liikuttava muullakin tavoin, etteivät paikat jäykisty. Soutaminen rasittaa koko kehoa, mutta erityisen kovilla ovat selkä ja raajat.

Talvisin tarmokas nainen hiihtää, juoksee ja käy punttisalilla. Luonnollisesti hän soutaa myös ergometrillä. Tässä ”kuivasoudussakin”hän on kahminut mitaleja. Suomenmestaruushopeaa on tullut ergosoudussa sekä kahden että kymmenen kilometrin matkoilla.

Kahden isomman lapsensa harrastuksen myötä Ulla Klemettinen on herätellä henkiin toista mielilajiaan, suunnistusta.

– Olen kuskannut tyttöjä kilpailuihin ja sitä kautta olen itsekin alkanut uudelleen käymään metsässä.

Aika näyttää, viekö suunnistus perheenäidin mennessään, kuten soutu aikoinaan.

Teksti: Sari Varpula

Kuvat: Sampsa Kaijaluoto