Taiteilija toisten takana

Laulaja-lauluntekijä Timo Kiiskinen on monipuolinen muusikko, joka on jo 20 vuotta elänyt musiikissa ja musiikista. Häntä arvostavat niin laulajat kuin tuottajatkin, mutta tavallinen musiikin kuluttaja ei häntä luultavasti tunnista Helsingin katuvilinässä. Timon tunnetuimpia lauluja kun ovat esittäneet yleensä muut artistit kuin tekijä itse. Hän on säveltänyt ja sanoittanut huippuhittejä muun muassa Kari Tapiolle, Topi Sorsakoskelle, Samuli Edelmannille, Sakari Kuosmaselle, Sami Saarelle, Jani Wikholmille ja Yö-yhtyeelle, kaikkiaan noin 400 levytettyä kappaletta.

Sävelmät ja sanoitukset tunnetaan, tekijää ei niinkään. Timo julkaisi äskettäin kuudennen soololevynsä Omalla maalla, jolla hän esittää uusia omia sekä muiden artistien tutuksi tekemiä kappaleitaan. Omintakeinen tyyli on saanut kriitikot hyrisemään, musiikin ammattilaiset ovat kiitelleet. Se tuntuu tietenkin hyvältä. Taustalla pysytellyt artisti on hieman raottanut elämäänsä julkisestikin.

– Mielestäni ihailu ei ole artistille välttämättä hyväksi. Olen aina ollut mielelläni taka-alalla ja katsonut, kun joku muu esittää tekemääni laulua. On tavallaan nasta fiilis olla samanaikaisesti mukana ja sivussa. Me biisintekijät haluamme olla sekä esillä että piilossa, vaikka sehän on mahdotonta.

Timon kappaleita esittävä artistikaarti edustaa erilaisia tyylejä. Timo ei ole pitänyt kynsin hampain kiinni tyyleistä.

– Jos haluaa elää Suomessa lauluntekijänä, täytyy olla suurpiirteinen artistien suhteen. Musiikki on kuitenkin vain musiikkia. Välillä se toimii ja välillä ei. Jos minusta tuntuu, että etäännyn itsestäni liikaa työssäni lauluntekijänä, laulan itse omia kappaleitani.

Tärkeintä on visio

Kuten varmasti jokainen artisti, Timokin rakastaa esiintymistä, mutta supernarsistia hänestä ei saa tekemälläkään. Kun hän julkaisi levynsä Suomen suurimmassa musiikkialan tapahtumassa Musiikki ja Mediassa, karismaattinen esiintyjä sai ravintolan pulinan loppumaan, vaikka juhlatuulella ollut yleisö valmistautui jo lähtemään iltagaalaan. Keikan jälkeen Timo jäi viettämään iltaa ystäviensä ja kirjailijavaimonsa Nina Honkasen kanssa.

– Gaalat eivät ole minua varten. Puku päällä selkään taputtelu on vierasta, vaikka muuten juhlin mielelläni, kun siihen on syytä. Levynjulkaisujuhlissa artistin pitäisi jaksaa puhua itsestään loputtomasti, kuten monissa muissakin julkisissa tilanteissa. Se kuuluu artistina olemiseen on mielestäni ihan hyvä juttu. Minulle se vain on vierasta.

Timo kyllä puhuu mielellään ja paljon, jos aihe on kiinnostava. Kysyttäessä hän aloittaa itsestään ja siirtyy melkein heti puhumaan yhteiskunnasta, moraalista, etiikasta ja uskosta. Ja tietenkin musiikista.

– Tärkeintä kaikessa on visio, oli sitten kyseessä mikä luova työ tahansa. Musiikkiakin pystyy tekemään ilman sen ihmeempää visiota, mutta kuulija haluaa nähdä sen maailman, jota laulu kuvaa. Tekijän täytyy nähdä se ensin ja kertoa se sitten. Välillä se muuttuu näkyväksi muille, ja hetken tekijä ja kuulija kokevat saman, Timo selventää.

– Se on suuri hetki, ja antaa merkityksen koko tekemiselle. Yhteys. 

Jos kuuntelija ei ymmärrä, mitä lauluntekijä haluaa sanoa, laulu jää merkityksettömästi. Timo on oppinut katsomaan peiliin.

– Olen kenties pettynyt ja hermostunut, kun jokin kappaleeni ei ole saanut hyväksyntää. Silloin en ole osannut ilmaista visiotani. Jos haluan sanoa, että elämä on raskasta, tai että rakkaus on suurta, sen täytyy myös välittyä. Muuten musiikki on vain musiikkia, joka valuu ohi.

Timo ei siis ylennä itseään visioiden välittämisen mestariksi, sillä joka kerta täytyy aloittaa alusta. Kun on kaksikymmentä vuotta tehnyt pätkätöitä, ei ylpeys pääse ravistelemaan. Tuhansien laulujen mies iloitsee toki menestyksestään, mutta muistaa työmäärän, jolla leipä on hankittu.

– Olen lahjakas, mutta olen myös työteliäs. Minua on auttanut eteenpäin se, että minulla on aina ollut visio, näkökulma. Toivon, että oppisin olemaan hiljaa oikealla hetkellä. Silloin asiat puhuvat, ja minä kirjoitan ylös, Timo sanoo vakavana.

Häivähdys rauhaa

Pätkätyöläisen kappaleet ovat päätyneet levyille monin eri tavoin. Hänen taitoihinsa luottavat artistit pyytävät häneltä suoraan kappaleita, tai sitten levy-yhtiöiden tuottajat ottavat yhteyttä.

– Joskus kappaleen päätyminen levylle on ihan puhdasta sattumaa, Timo naurahtaa.

Tällainen elämäntapa ja elannon hankkiminen tuntuu melko epävarmalta. Eivätkö säveltäjä-sanoittajan siivet ole vaarassa katketa kaiken aikaa?

– Voisin hätääntyä kerran tunnissa, Timo naurahtaa.

Hän on kuitenkin kokenut, mitä rauha on, vaikkakin vain häivähdyksen verran.

– Se riittää. Rauha, hyvä olo elämän kanssa viivähtää minussa välillä hetkisen. Suurin osa ajasta menee kuitenkin kummallisessa taistelussa tätä rauhaa vastaan. Onnellisuuden tunne on vaikein tunne hyväksyä.

Timo on loputtoman kiinnostunut elämästä, omastaan ja muiden.

– Kaikki haluavat jotain. On hienoa hetkellisesti ymmärtää mitä toinen haluaa. Yhä uudestaan kiinnostun ihmisten ajatuksista, tunteista ja toiveista.

Timon mielestä ihmiset eivät useinkaan ilmaise itseään suoraan, vaan he verhoutuvat jonkin taakse.

– Verhon riisuminen, oman äänensä kuuleminen on mielestäni pyhä asia. Valitettavasti usein myös uskonnon taakse verhoudutaan. Silloin puhutaan luettua. Jonkun toisen ajatuksia, ei omia.

Varovaista puhetta Jumalasta

Hengelliset asiat ovat Timolle tärkeitä. Hän varoo kuitenkin sanojaan puhuessaan Jumalasta, sillä hän kunnioittaa jokaisen omaa tapaa kokea. Hän ei pyrikään selittämään tai tietämään kaikkea Jumalasta.

– Jumala puhuu kaikkialla, jos osaan kuunnella. Se on jonkinlainen laki, joka toteuttaa itseään, luonnonlaki. Jumala säätää miten ihmisen keho toimii ja miten se hajoaa. Hyväksyn tämän lain, ei siihen ole ihmisellä mitään sanomista. Toki kehon hyvinvointiin voi itsekin vaikuttaa.

Tärkeintä Timolle on kulkea samaan suuntaan Jumalansa kanssa.

– Jumala elää minussa ja kaikessa. Yritän olla häiritsemättä sitä elämää.

Timon mielestä uskon asioista haetaan turhaan suuria kokemuksia ja valtavia tunteita. Hänen mielestään Jumalan kohtaaminen voi olla ihan arkinen asia.

– Tunne, että ”tämä on tässä, tämä on hyvin”. Siitä voi jatkaa eteenpäin, siirtyä seuraavaan asiaan.

Suurperheessä kannettiin vastuuta

Timo palaa ajatuksissaan lapsuutensa Heinolaan. Hän oli suurperheen kuopus, kuudes lapsi.. Hänestä pidettiin hyvää huolta. Äidin ja isän lisäksi vastuun kantoivat perheen muut lapset. Siinä luotiin perusturvallisuuden tunne, joka on kantanut läpi elämän. Timo toivoo, että nykyäänkin olisi enemmän suurperheitä. Se opettaa hyväksymään erilaisuuden.

– Ei minulta kysytty halusinko tehdä sitä tai tätä. Minut vain otettiin mukaan, ja piti luottaa sisaruksiin. Ehkä siksi minusta tuli luottavainen elämäni suhteen, Timo miettii.

Hänen äitinsä toimi kirjanpitäjänä, isä oli kauppamatkustaja. Perhe ei ollut varakas, mutta ei köyhäkään. Kuusivuotias Timo ajeli vanhalla ojasta löytämällään naisten pyörällä, jossa ei ollut kumejakaan. Rahasta, tai sen puutteesta, puhuttiin perheessä kuitenkin ajoittain.

– Isä olisi halunnut olla varakkaampi. Hän intoutui välillä puhumaan asiasta. Se oli vähän katkeraakin puhetta. Mielestäni ihmisen ei pitäisi haluta mahdottomia, vaikka tavoitteita pitää tietenkin olla. Jokaisen pitäisi valita itselleen kokoisensa vuori, ei liian isoa. Liian isolle vuorelle pyrkiessään ihminen katkeroituu. Se taas syövyttää sisältä ja saa sairastumaan ihan fyysisestikin.

Timon isäkin sairastui. Hän alkoholisoitui, mutta pyrki salaamaan sen lapsiltaan. Hän joi vain työmatkoillaan. Perheen äiti huolehti lapsista kutakuinkin yksin monet vuodet, kunnes puoliso lopulta raitistui. Nyt isä on jo kuollut, mutta äiti asuu edelleen Heinolassa. Timo käy tervehtimässä häntä niin usein kuin mahdollista.

– Luultavasti isän alkoholismi kuitenkin jätti minuun varjonsa, joka ei koskaan lähde pois. En koskaan ole unohtanut, että maailmassa on paljon ihmisiä, jotka kärsivät toisten sekoilusta. Etenkin lapsia.

Timo puhuukin suorin sanoin alkoholisteista. Hänen mielestään asioita selitellään alkoholin avulla. Hän ei usko ”viinageeniin”.

– Isäni oli vakavasti neuroottinen ja moniongelmainen ihminen. Hän ei sietänyt joitakin piirteitä itsessään, ja joi siksi. Ei siis minkään geenin takia. Isässä oli paljon hyvääkin, mikä on myös jättänyt minuun jälkensä. Hän oli hyvin taiteellinen, ja meillä oli samanlainen huumorintaju, Timo kertoo.

Omassa isyydessään Timo on kohdannut isoa iloa, mutta myös surua ja ikävää. Kun hänen poikansa olivat noin kymmenen vanhoja, Timon ex-vaimo vei heidät Ruotsiin asumaan. Vuosien varrella Timo on käynyt paljon Ruotsissa ja pojat myös Suomessa. Silti ero lapsista oli aikoinaan kova paikka.

– Se ikävä kuuluu lauluissanikin. Toisaalta saan nykyään viettää poikieni kanssa paljon aikaa, kuin useimmat isät aikuisten lastensa kanssa. Pojat viipyvät luonani viikon tai kaksi aina käydessään.

Teksti: Reija Kokkola
Kuvat: Jani Laukkanen