Tamperelaiset tunturipelimannit reissaavat joka kesä Lappiin

 

Kukaan rokkipappi Tarvo Laakson perheen jäsenistä, muskariopettaja Marja tai viisi poikaa Miska, 21, Severi, 18, Juuso, 16, Joonatan, 14, ja Emil, 12, Laakso eivät vaihtaisi tuntureiden lumoa huvipuistojen hulinoihin.

 

Kolme viikkoa kestävän Lapin reissun pakkausvaiheessa Marjalle ja Tarvolle tulee usein uskonpuute. Tampereen kesässä on vaikeaa muistaa, että Kilpisjärvellä talvi on vielä finaalivaiheessa.

 

– Lapissa kumisaappaat ja villavaatteet ovat välttämättömiä alkukesän varusteita. Loman alussa tuntureiden höttöiseen lumeen voi upota kainaloita myöten, Marja sanoo.

 

– On suuri hetki vaihtaa kumisaappaat lenkkitossuihin. Tuntureilla hikoillaan ankarassa tuulessa, ja kurkku on ehdottomasti suojattava, Tarvo opastaa.

 

Pohjoisen ihmisiltä oppii viisauksia, kuten ”jos lähdet kylmään niin juo kylmää jotta tarkenet” ja ”jos alat hikoilla niin ota ensimmäiseksi pipo pois”.

 

– Paras vaelluskeli on poutapilvinen, mutta pieni sadekaan ei haittaa.

 

Harvoin lähdemme luontoon pilvettömänä päivänä, kertoo Marja.

 

– Keskipäivällä paahtaa suoraan zeniitistä, joten aurinkolasit ja päätä suojaavat räysät ovat välttämättömiä, sanoo Tarvo.

 

Sisälläni soi 

Laaksojen Lapin reissut alkoivat jo vuonna 1981. Pariskunta tutustui Enontekiöllä, kun Tarvo oli Hetankodan rippileirillä teologina ja Marja isosena.

 

– Takatalven tunnelma oli sadunomainen ja paikka värittäytyi myönteisesti. Jo ennen kihlausta kävimme vaeltamassa Hetta–Pallas -reittiä. Sormukset hiihdettiin vaihtamaan Pyhäkeron erämaakämpälle, Marja kertoo.

 

– Ja minun sisälläni soi, tunnustaa Tarvo.

 

Häämatkakin suuntautui Lappiin.

 

Kun Tarvo vihittiin papiksi, Marja antoi hänelle lahjaksi Erkki Lemisen kirjan Erämaan rauhoittavat äänet. Kirja sisältää merkittäviä ajatuksia ja kuvan Kilpisjärveltä Saanatunturin huipulta. Nimestäkin löytyy tärkeitä asioita: erämaa, rauhoittuminen ja äänet.

 

Vuonna 1987 Laaksot totesivat puolivuotiaan Miskan kohdalla, että vauvankin kanssa pärjää tuntureilla, jos asenne on oikea.

 

– Kolmas poikamme Juuso kulki synnyttyään rintarepussa, Severiä kannettiin vauvarinkassa ja Miska käveli ylämäet käsistämme kiinni pitäen. Se oli hienoa. Hiki virtasi ja tunsin olevani hyvässä paikassa itseäni rasittamassa, Tarvo sanoo.

 

– Myöhemmin hoidimme tunturissa neljää vesirokkoista lasta, joista yksi oli rintarepussa sairastava vauva, Marja muistelee rankimpia aikoja.

 

– Kaupungista lähtee aina stressaantuneena, mutta kohta Lapissa tajuaa, että elämä on tässä. Sitä tunnetta ei tavoita elämys-landioissa tai täysissä turistikohteissa ihmisten ja metelin keskellä, Tarvo toteaa.

 

Kuopus Emil vahvistaa, että nuorempikin voi kokea huvipuistot turhan kiireisiksi ja tunkkaisiksi lomanviettopaikoiksi.

 

Marja tiivistää äiti-ihmisen Lapin lumon.

 

– Arkielämän kuviot ovat sinänsä hyviä, mutta talven väsymyksen jälkeen Lapin ympäristö rauhoittaa. Siellä ei tarvi koordinoida perheen elämää eikä olla tehokas.

 

Tekemistä riittää 

Laakson pojat eivät ole murrosiässäkään laittaneet hanttiin perheen lomaperinteelle. Miskan mukaan yhdessäolo on mukavaa, mutta on Kilpisjärven upealla luonnollakin oma osuutensa viihtymiseen.

 

– Soitan rannalla trumpettia, ellei ole liikaa hyttysiä. Puhaltimen kanssa tulee ongelmia, jos sisään hengityksessä imaisee suuhunsa parven itikoita, vanhin veljeksistä Miska hörähtää.

 

– Käyttämäni partavesi pitää hyttyset ja naiset loitolla, vitsailee Tarvo.

 

– Lapin ihmiset kertovat hyttysten karttavan tumman sinistä. Itikoita voi hätyyttää pois myös räysällä tai koivunvitsalla huiskien, Marja sanoo.

 

Severi toteaa luontoihmisenä nauttivansa kiireettömyydestä ja luonnon tarkkailemisesta. Hän on mestari matkimaan lintujen ääniä ja ihailee ”käsivarresta” löytyviä ainutlaatuisia kasveja.

 

– Vaellamme melkein joka päivä. Saana- ja Mallatuntureilla kiipeäminen on haastavaa. Ensin on metsätaivalta, sitten noustaan jyrkkää rinnettä ja lopulta kuljetaan huipulle.

 

– Sävellän Lapissa klassista musiikkia ja rämppään kitarajuttuja, joista tekisin lauluja jos vain keksisin sanat, kertoo kuntoilusta kiinnostunut alttoviulisti Severi.

 

Lyömäsoittimet hallitseva 16-vuotias Juuso rummuttaa kaikkea mikä soi, myös ulkona.

 

– Parasta pohjoisessa on luonto ja se, että saa olla rauhassa, hän sanoo.

 

Joonatan kehuu tunturi-ilmaa raikkaaksi, eikä ruuhkia ole kuten kotikaupungissa. Viulunsoiton lisäksi voi tehdä paljonkin erilaisia asioita, kuten pelata jalkapalloa ja frisbeegolfia tai joskus pesistä. Pojat ovat keränneet myös pohjoisen kasveja koulua varten.

 

– Sateisena päivänä on hyvä heittäytyä pitkäkseen sänkyyn lukemaan tai nukkumaan. Lapissa tulee luettua hengellisiä kirjoja, joiden kanssa joutuu kamppailemaan, sanoo Tarvo.

 

– Niitä ei jaksa lukea kaupungissa arjen ristiriitojen keskellä, Marja täydentää.

 

Aikaa kuunnella 

Tarvo on pitänyt tunturissa kolmelle vanhimmalle pojalle preppauskursseja rippileiriä varten. Kristinuskosta on kelattu läpi oleellinen ja asioista keskusteltu.

 

– Lapissa yhteisiin hetkiin riittää aikaa ja tilaa, jota työaikana kaupungissa ei löydy. Ehdin kuunnella mitä lapset todella kertovat, kun ei tarvitse vastailla kännykkään eikä elää kellon mukaan.

 

– Lapissa en ole pappi, vaan olemme lomalaisia ja asiakkaita.

 

Kilpisjärveläisten kanssa vaihdamme talven kuulumiset kohdatessamme kylänraitilla. Tukikohtamme on pieni asunto Saanan Majalla, kertoo Tarvo.

 

Kilpisjärvellä toimii Helsingin yliopiston biologinen asema, jonka lintu- ja kasvitutkijoiden kanssa voi keskustella havainnoista.

 

Laaksot ovat bonganneet harvinaisuuksista muun muassa tunturihaukan, jääkuikan ja sepelrastaan. Merikotka ja naalikin on nähty.

 

Kilpisjärven sinirintoja kiinnostaa varsinkin Marjan huilun liverrystä muistuttavat äänet. Uteliaat matkijalinnut uskaltautuvat aivan lähelle ihmettelemään, mistä oikein on kyse.

 

– Huilun ääni sulautuu pehmeästi luontoon ja inspiroi löytämään uusia säveliä. Kiinnyn myös vanhoihin sävelmiin, joita soitan Lapin maastossa, Marja sanoo.

 

Suurin osa Tarvon sävellyksistä on viimeisten 15 vuoden aikana syntynyt Kilpisjärvellä. Studiossa soittaessaan hän laittaa silmät kiinni tavoittaakseen tunturien tunnelman.

 

Pelimannilevy Tunturimaa lähti syntymään, kun mies huomasi hyräilevänsä vaeltaessaan. Kämpälle päästyään hän tallensi sävelmät kasettinauhurille. Nykyään hyräilyt tallentuvat kännykkään.

 

– Rytmi tulee kävelyn tahdista. Rinnettä alas tullessa tempo on nopeahko, ylöspäin kavutessa paljon hitaampi, selittää Tarvo.

 

– Äänellisesti levollisessa ympäristössä me kuulemme omien ajatustemme lisäksi myös uusia sävelmiä. Mikä saa Lapissa muotonsa, tuntuu kaupunkiin palatessa arvokkaalta, Marja kertoo.

 

Tunturi hoitaa  

Kilpisjärvellä perheen elämä on yksinkertaista. Paikallisesta kaupasta ostettu ruoka on terveellistä ja valmistetaan itse. Joskus Laaksot käyvät herkuttelemassa Saanan Majan pizzalla.

 

Tunturivaelluksilla syödään eväsleipiä ja suklaata. Vesipullot tankataan Kilpisjärven lähteellä, josta kannetaan vettä kämpällekin elämänlaatua lisäämään.

 

– Tuntureilla on tilaa rukoilla ja olla Jumalan kasvojen edessä kaikella tavalla kipeiden ja kuluttavien tuntojen kanssa, jotka eivät kaupungissa mahdu arkipäivän rutiineihin. Kyseessä ei ole minkään sortin suoritus.

 

– Uskon ulottuvuus ei ole minulle erillinen saareke, vaan se läpäisee kaiken muun. Lapissa ihminen toipuu ja eheytyy kokonaisvaltaisesti, pastori kertoo.

 

Lapin luonnon harmoniassa eläessään Marja tuntee olevansa itsekin luotu hyvin tarkoituksenmukaiseksi olennoksi. Fyysisessä rasituksessa hän kokee elävänsä.

 

– Tunturissa tuntee olonsa ehjäksi ja hetkittäin vapaaksi arjen ongelmista. Parhaimmillaan olotila on paratiisillinen. Tietysti ihmisluontokin näkyy ja tulee törmäyksiä, sillä paratiisi ei ole vielä täällä, sanoo Marja.

 

Eräänä vuonna hänelle suositeltiin kirurgin veistä kurkun kasvaimeen.

 

Marja ilmoitti tulevansa leikkaukseen vasta Lapin loman jälkeen.

 

– Maatessani perillä rentoutuneena kuulin kurkustani puhkeavan nestekuplia. Kaupungissa kasvaimesta ei löytynyt jälkeäkään. Foniatri totesi, että tunturi oli hoitanut homman ja tuumaili, että hänkin voisi lähteä pohjoiseen, Marja naurahtaa.

 

Myös Emilin kevätallergia ja kova yskä paranivat Lapissa.

 

Pois lähtiessä Laaksojen autossa on hartaan hiljainen tunnelma. Taustapeilistä näkyy terveen ruskettuneita ja rentoja poikia.

 

Tarvo on kokenut useana kesänä palaavansa arkeen voimaa ja tuoretta elämän alkuvoimaa täynnä. Kotipihaan saavuttuaan ja työssä ahertaneita työkavereita tavatessaan hän tuntee leijuvansa 10 metriä maanpinnan yläpuolella.

 

– Muistan sen pisteen, mistä itse lähdin lomalle, Tarvo toteaa.

 

Teksti Merja Salonen

Kuva Juha Lido Salonen 

 

 

Tarvon elämästä voi lukea kirjasta Rokkipappi krusifiksin juurella (Arkki 2006). Perheorkesteri Tunturipelimannien CD Metsän poika ilmestyy lähiaikoina. Samoin Tarvo esiintyy Tilkkutäkki 4 -joululevyllä, joka ilmestyy loppuvuodesta.