Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Torstai 17. toukokuuta. Nimipäivää viettää Maila, Maili, Mailis, Rebekka, Rebecka, Hagar

Se on siinä


Tapio Rantanen.

Lavastaja Tapio Rantanen ei lähde tekemään mitään, ellei saa heittää työtään Herran haltuun. Se on siinä, hän voisi kuitata lavastamansa visailuohjelman mukaan.

(Sana 11.1.2007)

On vuosi 1978, kun 24-vuotias Tapio Rantanen valmistuu lavastajaksi Taideteollisesta korkeakoulusta. Muutama vuosi aiemmin uskoon tullut nuorukainen arvelee, että hänen vakaumuksensa voisi joutua ristiriitoihin senaikaisessa teatterimaailmassa, ja valitsee siksi televisiolavastamisen.

Toinen syy uravalintaan on, että hän haluaa mieluummin jäädä pääkaupunkiseudulle kuin lähteä koluamaan maakuntien teattereita. Hengellinen kotikin NMKY:n yhteydessä on muodostunut tärkeäksi. Lisäksi tuttu tv-aineiden opettaja, kollega MTV:stä, sattuu sopivasti jäämään virkavapaalle, ja Rantanen pääsee tuuraamaan häntä.

 

Marraskuussa 2006 Tapio Rantanen, 52, istuu rivitalohuoneistonsa työhuoneessa Järvenpäässä ja esittelee valokuvia tähänastisista töistään.

Näytelmälavastuksiakin on tullut tehtyä, mutta pääosin vuosikymmenet ovat kuluneet television puolella. Työn alla on parhaillaan Tampereen tuomiokirkon 100-vuotisjuhlien draama Vihan päivät.

 

– Tässä on ensimmäinen suunnittelemani uutispöytä, Rantanen näyttää kuvaa 1990-luvulta.

Albumikuvissa vilahtelee ruudusta tunnettuja kasvoja. Rantasen vuosien varrella lavastamien ohjelmien lista on komea ja kirjava. On muun muassa Bumtsibum, Hockey Night, Miss Suomi -kisat, Euroviisukarsinnat, Napakymppi, Raamattuvisa, Huomenta Suomi sekä Pikku Kakkosen uusi Tuttiritari-sarja.

 

Mieheltä kysytään usein, rakentaako hän lavasteet itse. Seinien pystyttämisen hoitavat kuitenkin muut kuin lavastaja, joka vastaa lähinnä suunnittelusta.

 

– Miljoonat katsojat ovat nähneet työni, mutta eivät tiedä, mitä lavastaja tekee. Tv-lavastaminen on unohdettu taiteenlaji.

 

Vakinaisesta
freelanceriksi

 

Tapio Rantasen työura sai mukavan startin MTV3:n palveluksessa. Hänet vakinaistettiin 1980-luvun alussa.

 

Kun 1990-luvulla rahahanat alkoivat kiristyä, lavastajille sanottiin, että heitä on liian paljon.

 

– Meille ehdotettiin, että joku voisi tehdä graafikon hommia lavastamisen ohessa. Tartuin ehdotukseen ja tein kahdenlaisia töitä MTV3:ssa vuoteen 2001 asti.

 

– Vastasin parisen vuotta MTV:n ruutuilmeestä toimittaen muun muassa viikoittain vaihtuvia mainoskatkokuvia. Suunnittelin lisäksi lopputekstejä, animaatioita sekä karttoja.

 

Graafikkona Rantanen sai opiskella laitteiden ja ohjelmistojen käyttöä, mikä lisäsi ammattitaitoa myös lavastajana. Myöhemmin hän on iloinnut, että oppi käyttämään lavastesuunnittelussa apuna esimerkiksi 3D-mallinnusohjelmaa.

 

Vuonna 2001 MTV3 irtisanoi kaikki lavastajansa. Rantaselle tämä merkitsi uusia haasteita, sillä neljän lapsen isänä vastuu perheestä painoi. Mutta toisaalta kahden työn samanaikainen tekeminen oli sekin alkanut väsyttää, ja irtisanominen tuntui siinä mielessä ikään kuin rukousvastaukselta.

 

Ensisijaisesti
yhteyttä ylöspäin

 

Rantanen työskentelee freelancerina pääasiassa kotoaan käsin. Vanhalta työnantajaltakin sai aluksi kivasti hommia vapaana lavastajana, mutta rinnalle tuli muita toimeksiantajia. Yle on ollut niistä tärkeimpiä.

 

Kun kuukausipalkka ei enää ollut automaattinen, mies oppi vähitellen turvautumaan Jumalaan enemmän. Ja perhe on pärjännyt.

 

– Freelancer-elämä lisää luottamusta siihen, että taivaallinen työnantaja on se, johon kannattaa ottaa yhteyttä ensisijaisesti. Ei tietenkään haittaa, jos informoi muitakin tahoja, hän naurahtaa.

 

Lavastajan työprojektien pituudet vaihtelevat paljon, ja yleensä useita töitä on tekeillä yhtä aikaa.

 

Ensimmäiseksi lavastajan täytyy luonnollisesti löytää hyvä idea projektiinsa.

 

– Paljon minun ei tarvitse piirtää, vaikka toki sitäkin teen. Hahmotan asioita päässäni visuaalisesti ja kolmiulotteisesti. Metsässä kävellessä tai suihkussa voi saada parhaimman ideansa.

 

Kuka kirjoittaisi
lavastustaiteesta?

 

Lavastajan työ sisältää kaikkea maan ja taivaan väliltä, eikä hyvä yleissivistys ole pahasta. Lavastaessaan esimerkiksi erästä draamaohjelmaa Rantasen tuli perehtyä 70-luvun neuvostoasumiseen.

 

– Oli todella mielenkiintoista paneutua tuon ajan elämäntyyliin naapurimaassa. Kävin läpi värimaailmaa, esineitä ja kalusteita. Tavarat piti kuitenkin löytää tai tehdä Suomessa.

 

Lavastaja toimii ohjaajan, kuvaajan ja monen muun ammattilaisen kanssa tiiviissä yhteistyössä. Lopputulos ruudussa saattaa olla hyvin pienestä kiinni, ja siihen vaikuttaa myös kuvaajan valitsema valaistus.

 

– Huono valaistus voi pilata hyvän lavastuksen, ja hyvät valot puolestaan pelastaa huonon lavasteen. Muistan kerran, kun lavasteet hukkuivat spottivalojen sekaan. Valaistus ei sinänsä ollut huono, mutta kokonaisuudesta ei saanut selvää, eli siitä, että kyseessä oli höyrylaivan kansi.

 

Tapio Rantanen toivoo, että lehtikriitikot heräisivät huomaamaan lavastustaiteen. Teatterilavastuksista saattaa olla maininta maakuntalehdessä, mutta tv-lavastuksista ei juuri koskaan kirjoiteta.

 

– Kerran Jukka Kajava kirjoitti ohimennen yhdestä työstäni kysyen: ’Kuka opettaisi lavastajaa lavastamaan?’. Se olikin kiireessä pyydetty lavastus, joka ei oikein toiminut. Mutta kysymyksen pitäisi kuulua: ’Kuka opettaisi kriitikot kirjoittamaan lavastamisesta?’, Rantanen haastaa.

 

Luovuuden lähde
Jumalalta

 

Tapio Rantanen aloittaa kaikki työnsä rukouksella ja pyytää, että löytäisi luovuuden lähteen.

 

– En halua lähteä tekemään mitään, ellen saa heittää työtä Herran haltuun. Annan kunnian Jumalalle, sillä hän on kuitenkin se, joka antaa ideoita ja siunaa työni.

 

Henkilökohtainen jumalasuhde kirkastui Rantaselle jo opiskelujen puolivälissä vuonna 1975. Kristittyjen opiskelukaverien rukoukset tuottivat tulosta.

 

– Opiskelu tuntui mielenkiintoiselta, mutta alkoi tuntua, ettei elämällä ole tarkoitusta. Alkukesästä äiti antoi minulle kadulla saamansa traktaatin, jonka todistuksen upposivat minuun kuin häkä. Syksyllä löysin myös seurakuntayhteyden NMKY:n raamattupiiristä.

 

Usko on miehelle edelleen tärkeä juttu. Työurallaan hän on tehnyt paljon lavastuksia myös kristillisiin ohjelmiin. Rantanen on jättänyt kädenjälkensä muun muassa TV7:n kotimaisiin ohjelmiin sekä Keravalta toimitettaviin Avainmedian arabiankielisiin lähetyksiin.

 

– Kuulin, että peräti 20 miljoonaa ihmistä voi nähdä Daily Bread -ohjelmaa arabimaissa, mies hämmästelee.

 

Luoja on
suurin taitelija

 

Vapaa-aikanaan Rantanen on mukana perustamassaan englanninkielisessä miestenpiirissä. Suomalaisten lisäksi ryhmässä on ollut miehiä monista maista. Edustettuina ovat olleet muun muassa USA, Intia, Mauritius, Kiina ja Sri Lanka.

 

– Miestenpiiristä olen saanut hyviä ystäviä, joiden kanssa rukoilemme ja teemme kaikenlaista yhdessä. Olen osallistunut paljon myös Namikan miesseminaareihin. Suosittelen niitä kenelle tahansa miehelle, sillä ne ovat hoitavia, kuten avioliittoleiritkin.

 

Tapio on ollut avioliitossa Ullansa kanssa vuodesta 1980. Hän kuvailee itseään ja vaimoaan luonteiltaan ja asenteiltaan hyvin erilaisiksi. Vaimo on jalat maassa -ihminen ja mies yllättäen enemmän taiteilijatyyppi.

 

– Yhteisen kemian löytäminen on joskus ollut hankalaa, mutta hyvin on silti pärjätty. Herra on huolehtinut, ja se on auttanut, että olemme käyneet yhdessä paljon avioliittoleireillä.

 

Lavastaja Rantanen on myös tehnyt upeita maalauksia ja kuvitustöitä. Pari vuotta sitten hän järjesti 30-vuotistaitelijauransa juhlanäyttelyn. Monissa miehen maalauksissa on raamatullinen aihe, ja kristillisyys on vaikuttanut voimakkaasti koko taidenäkemykseen.

 

– Maailmankaikkeus on harmoninen kokemus, ja haluan sen olevan kaunista, mitä teen. Luonto on täynnä hienoja juttuja, värejä ja kauniita muotoja.

 

– Pidemmän päälle me vain kopioimme Jumalan luomistyötä. Onkin vaikea sanoa, kuinka paljon taiteilija pystyy ottamaan töistään omaa ansiota, sanoo lavastaja-kuvittaja Tapio Rantanen.

 

Teksti: Noora Melaanvuo

Kuvat: Merja Ojala

 

 

 

 

KUVA (file:///C:\DOCUME~1\oppilas\LOCALS~1\Temp\msohtml1\01\clip_image003.png)KUVA ()

 

 

 

KUVA (file:///C:\DOCUME~1\oppilas\LOCALS~1\Temp\msohtml1\01\clip_image005.png)KUVA ()

 

 

 

 

 

 



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin