Tuhansien sarjakuvien mies

Sarjakuvapiirtäjä oli turkulaisen Juba Tuomolan lapsuuden haaveammatti. Se hänestä tulikin, vaikka vähän vastoin omiakin odotuksiaan.

 

– Olen koko ikäni tehnyt intohimoisesti sarjakuvia, vaikka yhdessä nuoruudenvaiheessa päätinkin jättää ne haaveet. Ollessani vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa innostuin piirtämisestä uudestaan niin paljon, että päätin jättää lukionkin kesken. Ylioppilas minusta silti tuli, ja ammattimainen sarjakuvapiirtäjä vasta sen jälkeen, Juba Tuomola kertoo.

 

Tuomolan ylivoimaisesti tunnetuimmat hahmot ovat Viivi ja Wagner, ruutuhousuinen nainen ja tämän sikakumppani, joka makaa mielellään sohvalla, eikä kotitöihin hevillä kajoa. Ne ovat kymmenen vuoden aikana vakiinnuttaneet paikkansa suomalaisten mielissä. Kummallinen pariskunta on alkanut elää muuallakin kuin sarjakuvissa, sillä saatavana on muun muassa Viivi ja Wagner -mukeja, paitoja, pehmoleluja ja postikortteja.

 

Mutta Juba Tuomola on uransa aikana tehnyt paljon muutakin. Hän on piirtänyt monille eri lehdille tuhansittain sarjakuvia pilapiirroksista raamatunkertomuksiin. Yhden kristillisenkin sarjakuva-albumin hän on tehnyt. Älä pingota, Paavo! Ota viinirypäle, ilmestyi viisi vuotta sitten.

 

– Joka poika -lehteen tein raamattuaiheisia sarjiksia kymmenen vuotta. Varsinkin Apostolien tekoja, siellä kun on paljon seikkailuja, joita on helppo piirtää.

 

Raamatunkertomuksia piirtäessään Tuomola teki paljon taustatyötä ja vietti kirjastossa erinäisiä toveja pureutuessaan syvemmälle apostolien ajan maailmaan ja kulttuurimaisemaan.

 

Sarjakuvapiirtäjä näkee Raamatun loputtomana tarinoiden lähteinä.

 

– Lisäksi siellä on paljon viisaita ajatuksia, mutta myös monia tylsiä kohtia, kuten Vanhan testamentin sukuluettelot.

 

Varsinkin Saarnaaja olemassaoloon liittyvine pohdintoineen kiinnostaa sarjakuvapiirtäjää.

 

– Tosin luulen, että jos Raamattu koottaisiin nyt, Saarnaaja jätettäisiin sieltä pois, Juba Tuomola epäilee.

 

 

Usko ei saa olla riippakivi

 

Parikymppisenä sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomola oli aktiivisesti mukana Kansan Raamattuseuran opiskelijatyössä. Aikansa se tuntui oikealta paikalta. Kunnes jokin alkoi tökkiä.

 

– Olin joskus hyvinkin harras. Mutta jotenkin uskossa olemisesta tuli minulle suorittamista ja se alkoi ahdistaa.

 

– Mielestäni uskosta ei saa tulla riippakiveä, joten lakkasin käymästä kirkossa ja hengellisissä tilaisuuksissa. En minä Jumalaa pois heittänyt, vaikka jumalasuhteeni muuttuikin yksityiseksi asiaksi ja vaikka uskonnon harrastaminen loppuikin.

 

– Kyse oli siitä, että minun oli pakko lähteä, jotta voin kasvaa. Se oli oikea ratkaisu. Julistaminen ja uskonnollinen toiminta eivät ole minua varten. Sarjoissanikaan ei ole mitään taka-ajatusta, jota haluaisin ujuttaa lukijoille. Minusta vain on kiva tehdä tarinoita niiden itsensä vuoksi.

 

Muutenkin Juba Tuomola on haluton neuvomaan tai sanoittamaan toisten elämää. Ihmissuhde-ekspertiksikään hän ei suostu, vaikka viime vuonna Helsingin kaupunginteatterissa esitetty, hänen käsikirjoittamansa parisuhdekomedia Viivi ja Wagner oli niin suosittu, että se sai jatkoa tämän vuoden marraskuussa Kärsämysoopperassa.

 

– En katso olevani siinä asemassa, että minulla olisi varaa ryhtyä miksikään ihmissuhdeasiantuntijaksi, hän sanoo lyhyesti.

 

Hengellisiä tuomareita Juba Tuomola kavahtaa.

 

– Kuka voi sanoa Jumalan nimissä toisille, mitä tämä kunkin kohdalla tahtoo? Tai tietää, kenet on tuomittu ja kenet ei? Minulla ei ole kanttia mennä puhumaan kenellekään niin suurista asioista.

 

 

Vapaus vaatii selkärankaa

 

Juba Tuomola sanoo, että vapaus vaatii selkärankaa.

 

– Vapaus on vaikea juttu. Se on valintojen tekemistä ja niistä on sitten vastuussa itselleen, toisille ja vielä Jumalallekin. Vastuu on pelottavaa. Niin on kasvaminenkin, sillä se vaatii muuttumista. Siksi emme uskalla lähteä eteenpäin vaan jäämme mieluimmin paikoillemme.

 

– Jos jokin menee pieleen, senkin kanssa on elettävä. Mutta vapautta on sekin, että voi tarpeen tullen vaihtaa suuntaa.

 

Sarjakuvapiirtäjä vertaa vapautta alokkaaseen.

 

– On turvallista, kun toinen käskee ja sanoo mitä on tehtävä. On helpompaa mennä vain johtajan perässä, kun ei itse tarvitse päättää mistään.

 

Työelämä on tästä Juban mielestä hyvä esimerkki.

 

– Useimmat ihmiset haluavat vakaan työpaikan, jossa joku toinen sanoo, mitä pitää tehdä. Minä kuitenkin elätän itseni mieluimmin vapaana piirtäjänä kuin toisten käskyläisenä. Aikani on kallista, enkä halua myydä sitä muille.

 

Juba Tuomola sanoo, että riippuu ihmisen luonteesta, millainen työtapa hänelle parhaiten sopii. Toisia ajatus kellokortista ahdistaa, mutta toiset haluavat säännöllisen työrytmin ja tarkat rajat.

 

– Oleellista kai tässä on se, että ihminen löytää oma tapansa elää ja voi hyvin. Ja etsii oman tiensä muita kopioimatta.

 

 

Jeesus oli kova jätkä

 

Sarjakuvapiirtäjä Juba Tuomola näkee Jeesuksen kovana jätkänä, joka ei sopeutunut valmiiksi annettuihin määritelmiin.

 

– Hän oli vastarannan kiiski, jota ei voitu lokeroida, vaikka sitä kovasti yritettiin jo silloin. Jeesus puhui vertauksilla ja jätti hämäräksi asioita esimerkiksi sanoessaan, että uskossa on kyse uskosta eikä tiedosta.

 

– Minut pitää nöyränä se, että ihminen ei voi nousta Jumalaksi, vaikka kuinka yrittäisikin, Juba huomauttaa.

 

Viivin ja Wagnerin menestyksen myötä piirtäjälle on sadellut kiitosta ja ihailua. Silti ammatti-identiteetin kasvaminen kesti kauan.

 

– Ajattelin pitkään, ettei minusta ole ’oikeaksi’ sarjakuvapiirtäjäksi. Siitä huolimatta, etten ole koskaan ollut mikään pöytälaatikkopiirtäjä ja olen aina halunnut elää piirtämällä. Oikeastaan vasta Viivin ja Wagnerin myötä ammatti-identiteettini vahvistui. Tiedän kuka olen, myös ammatillisesti.

 

Juba Tuomola ei pidä itseään erityisen hyvänä piirtäjänä, ja väittää, ettei se edes ole sarjakuvassa pääasia.

 

– Keskeistä sarjojen tekemisessä on kyky kertoa tarinaa ja dialogia hahmojen välillä.

 

Juban kymmenes Viivi ja Wagner -sarjakuva-albumi julkaistiin elokuussa. Sitä seurasi lokakuussa ilmestynyt, samaisesta sarjakuvapariskunnasta kertova juhlakirja.

 

Sarjakuvakirjojen lisäksi sika ja nainen ovat seikkailleet Helsingin Sanomissa jo kymmenen vuotta. Oikeasti hahmot syntyivät vieläkin aikaisemmin 1990-luvun alussa, kun Juba piirsi Kultapossulehteen lasten sarjakuvaa. Viivi oli niissä pieni tyttö, jolla oli sika kaverina. Aikuiseksi pariskunta muuttui yksitoista vuotta sitten, kun Juba Tuomola asui Pariisissa.

 

– Kaikki alkaa aina jostakin. Mutta kun on alussa, ei tiedä, että se on jonkun alku, mies virnistää.

 

 

Koko kansan tuntema possu

 

Koko kansan tietoisuuteen Viivi ja Wagner ponkaisivat Helsingin Sanomien sarjakuvasivulta. Hesarissa epäröitiin pitkään, ennen kuin Viivi ja Wagner kelpuutettiin lehteen. Juba Tuomola kertoo, että sarjaa pidettiin siellä omituisena ja se otettiinkin aluksi vain kokeeksi viideksi kuukaudeksi.

 

Kummallisesta pariskunnasta tuli kuitenkin jymymenestys. Piirustustyyli ja aihe, naisen ja sian yhteiselo sarjakuvissa jakavat yhä mielipiteitä, mutta silti sarja on löytänyt tiensä suomalaisten sydämiin. Tällä hetkellä albumeita on myyty yli puoli miljoonaa.

 

Viivissä ja Wagnerissakaan ei ole takana ei ole piiloviestiä eikö korkeampaa filosofiaa, vaikka joku olisikin jotakin rivien välistä lukevinaan.

 

– Minun mielestäni on kyseenalaista valjastaa jokin taidemuoto julistuksen välineeksi, vaikka tehokasta se tietenkin on. Sarjakuva on verraton sanoman- ja tiedonvälittäjä, Juba Tuomola pohtii.

 

Vaikka Wagner on miespuolinen sika, se ei kuitenkaan ole sikamainen mies.

 

– Alun perinkään Wagner ei ollut mikään mies sikana eikä miehen prototyyppi. Se on sarjispossu, joka vain sattuu elämään naisen kanssa, Juba täsmentää.

 

Sarjakuvapiirtäjä sanoo, että ihminen ainakin alitajuisesti antaa työhönsä palan itsestään. Oma persoona on aina työssä läsnä, huomaamatta.

 

– Piirtäminen on hyvin henkilökohtaista, sillä kynä kopioi paperille mielen liikkeet. Todennäköisesti siis Wagnerissa on jotakin minun puhetyylistäni, hän miettii.

 

 

Teksti: Sari Varpula

Kuvat: Jani Laukkanen