Petran isä ei halunnut hänen syntymäänsä eikä äitikään kyennyt pitämään hänestä huolta, vaikka Petra tunsikin äitinsä häntä rakastaneen. 12-vuotiaana hänet sijoitettiin lastenkotiin, sieltä sijaisperheeseen ja uudelleen lastenkotiin.
Sieluun jäi kokemus hyljätyksi tulemisesta. Suurin haava tuli siitä, koska hänen isänsä ei pitänyt äitiin eikä Petraan yhteyttä.
Kajaanissa syntynyt siellä lapsuutensa viettänyt Petra pystyi kuitenkin käymään koulunsa ja lukemaan ylioppilaaksi. Koulun jälkeen hän muutti tätinsä luokse Etelä-Suomeen. Mutta varhaislapsuuden kokemukset olivat jättäneet jälkensä.
– Minusta tuntui koko ajan siltä, että en ole toivottu eikä minulla olisi oikeastaan oikeutta olla edes olemassa. Koin itseni ulkopuoliseksi kaikesta ja kaikista. Minulla oli syvä juurettomuuden tunne, Petra kuvailee.
Tätinsä luona uudella paikkakunnalla jokin veti Petran mukaan evankelis-luterilaisen kirkon nuorisotyöhön, missä hän kuuli paljon Jeesuksesta. Hän sanoo muiden pitäneen häntä uskovana ja arveli itsekin olevansa uskossa, koska uskoi Jumalaan ja Jeesukseen.
Mutta elämästä puuttui se ilo ja rauha, mitä Petra näki muissa. Elämä oli armotonta suorittamista ja yritystä olla täydellinen. Sitten kerran yksi nuorista kertoi yksinkertaisesti evankeliumin ytimen: Jeesus on kuollut meidän syntiemme tähden ja täyttänyt täydellisyysvaatimuksenkin puolestamme.
– Se oli minulle valtava helpotus, koska olin siihen asti huomaamattani yrittänyt itse ansaita taivaspaikkani. Minulla oli siihen asti ollut hirvittävä tuska siitä, etten kelpaa Jeesuksellekaan. Olin yrittänyt olla uskovainen olematta uskossa.
Raamattukoulusta
uusia eväitä
Lukion jälkeen Petra muutti Jyväskylään ja luki yliopistossa pari vuotta suomen kieltä. Ala ei kuitenkaan tuntunut omalta, joten hän aloitti ammattikorkeakoulussa opiskelun sosionomiksi. Samoihin aikoihin hän avioitui.
Pariskunta sai kuulla Arkenin raamattukoulusta Ruotsissa ja päätti käydä siellä hakemassa uutta evästä elämäänsä. Yhtenä syynä Arkeniin menoon oli se, että sen koulussa oli erityinen sisäisen eheytymisen linja ja sitä Petra tunsi tarvitsevansa. Hänen jumalakuvansa oli edelleen etäinen ja ankara. Oli vaikea ymmärtää, mitä oli Jumalan isänrakkaus, kun ei ollut saanut kokea sitä omassa elämässään.
– Jumala eheyttää eri tavoin. Hän lähetti tielleni ihmisiä, jotka rakastivat minua silloinkin, kun olin epäonnistunut. Syvemmän ymmärryksen Jumalan rakkaudesta olen saanut kuitenkin Jumalan sanasta.
Alussa Petran silmiin hyppäsivät Raamatusta vain tuomion sanat.
– Rukoukseni oli, että Jeesus armahda minua syntistä. Sitten aloin ymmärtää, että kaikki tuomio on jo laitettu Jeesuksen kannettavaksi. Aloin ymmärtää, että Jumalan rakkauden sanat ja lupaukset kuuluvat todella juuri minulle henkilökohtaisesti. Raamattu muuttui minulle tuomion julistuksesta rakkauskirjeeksi. Se oli valtavaa.
Petra sanoo saaneensa myös sisäisiä kokemuksia, jotka vahvistivat Sanaa. Yksi sieluun painunut tapahtui pian sen jälkeen, kun oli mennyt Arkenin raamattukouluun. Hän istui yhdessä kokouksessa ja hänen oli kauhean paha olla. Hän kaipasi Jumalaa, muttei jaksanut mennä edes esirukouspalveluun.
– Koin silloin yhtäkkiä, että sain olla siinä kuin pieni lapsi, jota Isä rakastaa. Olin Jeesuksen sylissä kuin pieni vauva, jota hän ihaili ja rakasti.
Petra muistuttaa kuitenkin siitä, että vaikka tällaisia kokemuksia joskus tarvitaankin, niitä ei kannata metsästää, koska terveen uskon juuret ovat kuitenkin Jumalan sanassa.
Äitiys kirkasti
Jumalan rakkautta
Petra tapasi vihdoin aikuisena oman isänsä.
– Tajusin silloin, että minusta oli puuttunut lapsena oikeastaan toinen puoli kokonaan. Näin isässäni paljon samaa kuin itsessäni. Ymmärsin yhtäkkiä aivan uudella tavalla mistä olen lähtöisin, Petra kertoo.
– Isä on tärkeä pojalle miehen mallina, mutta tytötkin tarvitsevat isää, jotta he näkisivät, millainen on hyvä mies ja näkisivät vanhempien suhteesta, mikä on oikea tapa kohdella toista sukupuolta.
– Perheissä vieraillesani olen nähnyt, miten tytöt ovat isän pikku prinsessoja, joita he ihailevat. Silloin tajuan, kuinka itsekin kaipasin lapsena sitä samaa 'prinsessakokemusta'.
Pariskunnalla on nyt puolitoistavuotias poika. Petra kertoo lapsen syntymän mullistaneen hänen kuvaansa myös Jumalan rakkaudesta. Ennen lapsen syntymää hän epäili ja pelkäsi sitäkin, pystyisikö hän olemaan lapselleen äiti. Oma hylkäämisen tunne pelotti. Äitiyden myötä hän huomasikin vain, miten syvästi lastaan voi rakastaa.
– Omaa lastaan voi katsella ja ihailla vaikka kuinka kauan ja vain ihmetellä, miten ihana hän on. Äitinä haluaa lapselleen vain kaikkea hyvää. Tämä on auttanut ymmärtämään entistä syvemmin Jumalan isänrakkautta. Hänkin haluaa lapsilleen vain parasta.
Teksti ja kuva: Risto Kyröläinen