Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Torstai 17. toukokuuta. Nimipäivää viettää Maila, Maili, Mailis, Rebekka, Rebecka, Hagar

Uskalla elää!


Epätavallinen lapsuus kasvatti porilaisesta Natalia Gontjarowasta suvaitsevan ja rohkean. Hän ei epäröi tarttua uusiin haasteisiin.


– Jos valitsee aina suoran valtatien, ei tiedä mitä mutkallisten polkujen varrelta voisi löytyä.

 

(Sana 18.10.2007)

 

Gontjarowan suvun vaiheet ovat kuin Kaari Utrion romaanista, jossa vilisee köyhtyneitä ylimyksiä ja suojattua elämää viettäviä porvaristyttöjä. 
 

Natalia Gontjarovan isä oli valkovenäläinen emigrantti, joka pakeni bolsevikkivallankumousta Suomeen ja avioitui täällä itseään huomattavasti nuoremman, baltiansaksalaista syntyperää olevan naisen kanssa.

 

‑ Isä syntyi varakkaaseen ukrainalaiseen perheeseen. Hän oli yhdeksänvuotias, kun isovanhempani kuolivat. Lapset pistettiin sisäoppilaitokseen ja holhoojat hävittivät perinnön.

 

– Isä valmistui diplomi-insinööriksi, meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Vallankumouksen puhjettua hän lähti perheineen ensin Pietariin ja sitten Suomeen. Tarkoitus oli mennä Amerikkaan asti, mutta rahat eivät riittäneet. Perhe asettui Poriin, ja kielitaitoisena isä pääsi Rosenlewille töihin. Niin elämä alkoi, tyhjin käsin. Omaisuutena oli vain vaimon ompelukone ja vaatteita.

 

‑ Äidinisäni taas oli latviansaksalainen kirjanpitäjä, joka onnettoman rakkauden vuoksi muutti Venäjälle Taschkentiin ja tapasi siellä suomalaissyntyisen äidinäitini. Tämä oli saanut kaupungista ensimmäisen työpaikkansa ompelijana. Äitini kasvatettiin tiukkojen preussilaisten periaatteiden mukaan. Eri vaiheiden kautta ja sodan ajamana tämäkin perhe päätyi Suomeen ja Poriin, Gontjarowa tiivistää sukutarinaa.

 

Isän ensimmäinen puoliso kuoli pian Suomeen tulon jälkeen. Leskimies päätti pysyä vastedes naimattomana, mutta aikuinen tytär oli toista mieltä. Hän pisti isänsä nimissä lehteen kirjeenvaihtoilmoituksen, jossa etsittiin tälle naisystävää tositarkoituksella. Natalian äiti, joka halusi löytää aviomiehen, vastasi lehti-ilmoitukseen. Se johtikin avioliittoon.

 

Natalia syntyi kulturelliin kotiin, jossa soitettiin pianoa, luettiin kirjoja ja keskusteltiin sivistyneesti kolmella kielellä. Äidin kanssa tyttö puhui suomea ja isän kanssa ruotsia. Keskenään vanhemmat puhuivat venäjää, ja kun sukulaisia tuli kylään, vielä saksakin sekoittui iloiseen kielten sekamelskaan.

 

‑ En huomannut siinä mitään outoa, ennen kuin koulukaverini tuli meille ja kuunteli silmät ymmyrkäisinä. Silloin tajusin, ettei perheeni ollut ihan tavallinen.

 

‑ Siinä kulttuurisessa sekametelissä opin sietämään erilaisuutta. Tajusin myös, että minun ei tarvitse elää saman kaavan mukaan kuin toiset, sillä on monia erilaisia tapoja elää oikein. Kunhan olen sovussa Jumalan kanssa ja kunnioitan muiden elämäntapoja, saan elää omaa elämääni omalla tavallani.

 

Natalia Gontjarowa kertoo olleensa raisu ja vallaton äidin tyttö, jota autoritäärinen ja temperamenttinen isä yritti suitsia.

 

– Isä sanoi, että ne asiat, joita haluaa, täytyy päästää sydämeen saakka. Hän oli oikeassa, mutta käytti vääriä keinoja. Hän esimerkiksi luki kanssani vaikeatajuisia oppikirjoja, jotta minusta tulisi hyvä oppilas. Ankara kuri yllytti minua vain kepposiin. Kun olin teini-iässä, isä sulki minut kotiarestiin ja silpoi kerran vaatteenikin, jotten karkaisi poikaystävää tapaamaan. Siitä kapinani vain kasvoi. Seurasi kiivaita riitoja.

 

Alle kaksikymppisenä Natalia solmi avioliiton, isän vastahankaisella luvalla. Liitto päättyi puolison kuolemaan kuusi vuotta myöhemmin. Nuori nainen jäi leskeksi pienen tyttären kanssa.

 

 

Oikea usko riidan aiheena

 

Natalia Gontjarowa muistaa vanhempiensa tuliset oppikiistat. Isä oli ortodoksi ja äiti luterilainen, eikä kumpikaan tinkinyt oman uskonsa oikeellisuudesta.

 

‑ Kiistoja kuunnellessani päätin, että minusta ei tule kumpaakaan. Eikä ole tullut. Silti ajattelen, että kirkoilla on tärkeä tehtävä maailmassa. Jos kirkkoja ei olisi, kuka täällä viljelisi lähimmäisen rakkautta?

 

Natalia Gontjarowalla on ollut erikoisia kokemuksia, jotka ovat vahvistaneet hänen uskoaan Jumalaan:

 

– Viisitoista vuotta sitten istuessani isäni haudalla sanoin itsekseni, että olisit sinä sentään vähän parempi isä voinut olla! Yhtäkkiä koin ilmestyksen: Edessäni seisoi hahmo, jonka tulkitsin Jumalaksi. Kuulin hänen sanovan: ’Viitsisitkö vähän vilkaista isäsi elämänkaarta!’ Hän näytti minulle vilauksia isäni elämän varrelta. Tajusin, kuinka kova elämä isällä oli ollut, ja häpesin, että olin moittinut häntä.

 

‑ On ollut muitakin hetkiä, joista en voi kuin todeta, että totisesti Jumala on! Jeesusta en kuitenkaan ole löytänyt sillä tavoin, kuin monet kuvaavat. Koen olevani kuin junassa: odotan, että kohdalleni tulee se asema, jolla kohtaan hänet.

 

Natalia sanoo, että hän ei ole elänyt päivääkään ilman Jumalaa.

 

‑ Jos tieteellisesti pystyttäisiin todistamaan, että Jumalaa ei ole olemassa, en haluaisi elää enää hetkeäkään.

 

 

Uskalla seurata johtotähteäsi

 

Natalia Gontjarowa sanoo, että jokaisella on oma johtotähtensä, jota tulisi uskaltaa seurata pelkäämättä muiden paheksuntaa.

 

Natalia elää niin kuin uskoo. Hän ei anna sovinnaisuussääntöjen ohjata valintojaan, vaan kuuntelee omaa sydäntään.

 

‑ Tapasin nykyisen mieheni viime vuosikymmenen alussa. Minulla oli takana pitkä ja repivä ihmissuhde. Myös tuleva mieheni oli tahollaan eroprosessissa, eikä hänelläkään ollut halua solmia uutta vakituista suhdetta. Toisin kävi, se oli menoa ensi silmäyksellä!

 

Epätavalliseksi tarinan tekee se, että pariskunnalla on ikäeroa neljätoista vuotta. Heidän tavatessaan Natalia oli keski-iässä ja mies vähän päälle kolmekymppinen. Se ei kuitenkaan ole ollut kummallekaan ongelma. Heitä ei yhdistä ikä, vaan ihmisyys.

 

‑ Meitä ei sido muu kuin halu olla toistemme kanssa. Suhteessamme ystävyys, uskonto ja toisen periaatteiden kunnioittaminen ovat tärkeitä arvoja. Seisomme molemmat omilla jaloillamme: elämme yhdessä, mutta erillisinä aikuisina ihmisinä. Käytännössä mieheni lapset sitovat arkemme kiinteästi yhteen. Suhteeni lapsiin on muodostunut erittäin läheiseksi.

 

‑ Jos kulkee aina suoraa valtatietä uskaltamatta poiketa sivupoluille, mutkien taakse kätkeytyvä kauneus jää näkemättä. Elämä on annettu elettäväksi. Siksi mielestäni on parempi uskaltaa lentää edes kerran silläkin uhalla, että putoaa maahan.

 

 

Oma yritys työllistää

 

Natalia Gontjarowa asuu nykyisin lapsuudenkodissaan lähellä Keski-Porin kirkkoa. Kuusitoista vuotta sitten hän palasi synnyinkaupunkiinsa elettyään sitä ennen pitkään Helsingissä.

 

Nykyisin hänellä on oma yritys, joka tarjoaa kotiapua, oppimistukea, kielikoulutusta ja käännöspalveluja.

 

‑ Aamupäivisin autan vanhuksia heidän arki-askareissaan ja iltapäivisin opetan lapsia. Lisäksi valmennan ylioppilaita ruotsin ja englannin kirjoituksia varten. Teen myös suomen, ruotsin ja englannin käännöstöitä.

 

Hemfröken-niminen yritys työllistää perustajansa niin hyvin, että luppoaikaa ei juuri jää.

 

‑ Oli varmasti johdatusta, että ovet aukenivat yritystoiminnalle. Toiseksi uskon, että työn kasvun salaisuus on ihmisten aito kohtaaminen, toisesta välittäminen.

 

– Oppilaan saa motivoitumaan asettumalla hänen tasolleen, kuuntelemalla hänen tarpeitaan ja ottamalla ne opetuksen lähtökohdaksi.

 

‑ Vain se, joka tahtoo oppia, oppii. Opettajan tehtävä on innostaa ja auttaa oppilasta oivaltamaan, mikä ilo oppimiseen sisältyy.

 

‑ Jos tieteellisesti pystyttäisiin todistamaan, että Jumalaa ei ole olemassa, en haluaisi elää enää hetkeäkään, Natalia Gontjarova sanoo.

 

– On parempi uskaltaa lentää edes kerran silläkin uhalla, että putoaa maahan!

 

 

Teksti: Sari Varpula

Kuvat: Joel Rantanen



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin