Usko ja pelko ovat taistelupari

Rajan takaisesta Jääskestä kotoisin oleva Tapio Siira jäi viisi vuotta sitten eläkkeelle vakuutusyhtiö Tapiolan myyntipäällikön tehtävästä ja muutti takaisin koulukaupunkiinsa Mikkeliin. Hän oli saman työnantajan palveluksessa vuodesta 1971 eri paikkakunnilla, viimeksi Seinäjoella 15 vuotta.

– Eläkkeelle siirryttyäni olen pienessä määrin ollut mukana seurakunnan toiminnassa, lähinnä miesten keskusteluilloissa sekä Evankeliumiyhdistys SLEY:n lähetyspiirissä ja Gideoneissa.

– Miestyön koen tärkeäksi. Me miehet tarvitsemme yhdessä oloa ja toinen toisemme tukemista. Kokoontuessamme keskustelemme uskon asioista.

– Me suomalaiset usein arastelemme puhua uskosta. Jos katsomme vaikka arabimaailmaan ja islaminuskoisiin, he ovat rohkeita eivätkä arastele ilmaista uskoaan.

Siiran mielestä monella on väärä käsitys, ettei uskoon tulon jälkeen olisi enää vapautta.

– Raamatussa sanotaan: ”Vapauteen Kristus meidät vapautti”. Kyllähän kristityt ovat vapaita. Voisi kysyä, ovatko he vapaita, jotka eivät uskalla tunnustaa Kristusta, hän miettii.

Ratkaisu toi
mielenrauhan

Tapio Siira arvelee, että moni miettii, mitä on tämän elämän jälkeen.

– Minua piinasi kova kuolemanpelko 40 ikävuoden paikkeilla. Yli puolet elämästä oli eletty. Siinä vaiheessa piti tehdä tiliä Jumalan kanssa. Se tapahtui Savonlinnassa 1970- luvun loppupuolella.

– Minulla oli hyvä ystävä ja vakuutusasiamies Eero Hynninen silloisessa Aurassa. Hän pyyteli minua usein vapaan suunnan tai kirkon uskonnolliseen tapahtumaan.

– Olin Vapaaseurakunnassa kuuntelemassa lakitieteen tohtori Tapio Nousiaisen puhetta. Siellä pyydettiin niitä nostamaan kätensä ylös, jotka haluavat antaa elämänsä Jeesukselle. Ajattelin nostaa, mutta vilkaisin sivulle. Siinä oli naapureita. Minulle tuli tunne, että he ajattelevat Siiran menneen sekaisin. Käsi jäi nostamatta.

– Kun lähdimme pois, minulle tuli mieleen Raamatun kohta, jossa Jeesus sanoo: ’Hän, joka tunnustaa minut ihmisten edessä, minäkin tunnustan hänet Isäni edessä’. Tämä lause oli koko ajan mielessä kotimatkalla.

– Seuraavana iltana tultiin uudelleen kokoukseen, jolloin sain käteni nostetuksi. Menin alttarille, jossa piti itkien tehdä tiliä elämästä. Siitä seurasi syvä mielenrauha.

Panen luottamukseni
uudistuvaan armoon

Niin kuin kuka tahansa vilpitön kristitty joutuu myöntämään, niin Tapio Siirakin tunnustaa, ettei ole onnistunut vaeltamaan täydellisesti, mutta luottaa silti Jumalan armoon.

– Luottamus Jeesuksen sovitustyöhön merkitsee sitä, että vaikka en pysty elämään niin kuin Jumalan käskyt edellyttävät, saan alkaa aina uudelleen. Kuten vanhassa virressä lauletaan: Joka aamu on armo uus.

– Jossain vaiheessa ajattelin, että pitäisi pystyä olemaan parempi. Kuitenkin kaikilla on syntiä ja teemme sitä joka päivä. Jos illalla on aikaa rukoilla ja ajatella, huomaa, että on tehnyt monessa asiassa väärin. Me tarvitsemme anteeksiantamusta. Jeesus on tullut juuri syntisiä varten.

Tapio Siira pitää rukousta tärkeänä.

– Jos oikein kovasti on maailmanmenossa mukana, niin tahtoo Jumala unohtua. Eräässä aamu-hartaudessa pappi kertoi yrittäjästä, jolla oli niin kiire, ettei ehtinyt aamulla rukoilla. Sitten hänellä alkoi mennä huonosti. Hän ryhtyi rukoilemaan aamuisin, varmaan iltaisinkin. Tuolloin hän huomasi, ettei hänellä enää ollutkaan kiire. Hän ehti tehdä työnsäkin paljon paremmin.

– Kiire on sielunvihollisen palvelija. Huolehdimme ehkä liikaa sellaisista asioista, mistä ei tarvitsisi. Kuitenkin Raamatussa kerrotaan, että Jumala on jo edeltä käsin valmistanut meille tekoja, joita meidän pitäisi tehdä.

– Minusta rukous antaa elämälle rauhan, tyyneyden ja vakauden, jota maailma ei anna.

Teksti Tapio Ylönen

Kuva Jaana Matikainen

”Kiire on sielunvihollisen palvelija.”