Vaikeudet kääntyivät voitoksi

“Ihan vaan näön vuoksi” töitä tekevä optikko Timo Lappalainen kuvailee itseään huumorintajuiseksi ja liiankin impulsiiviseksi.

 

- Toimin hetken mielijohteesta. Usein sanon ensin ja mietin vasta sitten, hän tunnustaa.

 

Lappalainen valmistui optikoksi 1978 ja astui avioon vuotta myöhemmin. Nuoripari muutti Rovaniemelle, ja pohjoisessa Timo ehti perustaa muutamia optikkoliikkeitä.

 

- Sitten tutustuin moskovalaiseen professori Fyodoroviin, ja yhteistyössä hänen kanssaan aloin järjestää potilaiden seurantatutkimuksia Suomessa. Myöhemmin avasin venäläisen yhtiön kanssa ensimmäisen länsimaisen optikkoliikkeen Moskovan kuuluisalle Arbat-kävelykadulle.

 

- Ehdin olla mukana joitakin vuosia, kunnes kumppanini anasti firman itselleen. Menin hakemaan mafia-veikkojen kanssa omaa osuuttani, mutta vastassa oli yhtä kovia miehiä. Siinä olisi voinut mennä henki, joten jäin mieluummin puille paljaille.

 

- Se oli todella kovaa ja vaarallista aikaa. Avioliittonikin hajosi. Elämäni suunta oli monessa mielessä alaspäin. En ottanut Jumalaa huomioon, mutta rällätessänikin tiesin olevani hänen kämmenellään. Pelkäsin mihin joudun, jos heitän henkeni. Olinhan tehnyt valintani tietoisesti, Timo kertoo.

 

Etusormella Enonkoskelle

 

Jumala kosketti raihnaista ja uupunutta miestä vuonna 1995 Moskovassa niin voimallisesti, että Lappalainen koki uskon uudelleenheräämisen.

 

- Heinäkuussa vanhempieni luona lomaillessa ajatus Venäjälle palaamisesta alkoi tökkiä. Osoitin silmät suljettuina Suomen karttaa etusormella, ja se osui Enonkosken kohdalle. Marraskuussa muutin paikkakunnalle uuden venäläisen vaimoni kanssa. Isä tuli apuun ja pääsin Suomessa alkuun, Timo Lappalainen muistelee.

 

Vaikka mies aloitti taas tyhjästä, lähtivät optikon työt vähitellen rullaamaan.

 

Myöhemmin Lappalaiset asettuivat asumaan Timon vanhempien lähelle Kuorevedelle saatuaan tiedon isän mahdollisesta syövästä.

 

- Jälleen kerran aloitin nollasta. Perustin toimipisteet Halliin ja Muurameen. Uusintatarkastuksessa vuonna 1997 epäilyt isän syövästä osoittautuivat aiheettomiksi, sanoo Timo hymyillen.

 

Näkökutsuilla laseja lähetyksen hyväksi

 

Lappalainen vaihtoi taas maisemaa. Hän lopetti Hallin ja Muuramen liikkeet ja muutti Tampereelle. Siitä alkoi Timon ideoima Okumona-projekti, joka tukee taloudellisesti Suomen Lähetysseuran työtä.

 

Timon kahviotyyppisessä optikkoliikkeessä järjestettäviltä Okumona-näkökutsuilta voi ostaa silmälaseja näöntarkastusten ohessa. Puolet tuotosta menee Suomen Lähetysseuralle. Okumona on Namibiassa käytetty sana, ja tarkoittaa näkemistä.

 

- Aivan älyttömätkin ideat saattavat olla käyttökelpoisia Jumalan valtakunnan työssä, hämmästelee Lappalainen.

 

Aikoinaan hän osallistui myös keräykseen Kairosmajan uuden rantasaunan rakentamiseksi. Heinäveden Kirkastusjuhlilla Timo myi kymmenellä markalla nimikkokiviä uuteen kiukaaseen. “Siunatut kivet” oli osuva nimi projektille.

 

Timo keksi myös yhdistää Kairosmajan vanhan kiukaan kiviä parin sentin siivuihin Pyhätunturin keloa. Numeroidut kappaleet pronssilaatalla olivat hintavia, mutta ne vietiin käsistä.

 

Voimat loppuivat

 

Burn out 1990-luvun alussa ennen ensimmäistä avioeroa veti Timo Lappalaisen melkein liikuntakyvyttömäksi. Autolla ajo oli mahdotonta, eikä pää enää kääntynyt. Toipuminen vei puoli vuotta.

 

Toisen uupumisen aika koitti vuonna 1998.

 

- Tiesin oireista, että hellittää pitää, mutta en pystynyt siihen. Viimeinen isku lyötiin Suomessa. Tärisin niin, ettei porakone pysynyt enää kädessä. Kun syödessä lusikkakin putosi, purskahdin itkuun.

 

- Diagnoosi oli Basedowin tauti. Aivot antoivat väärää tietoa kilpirauhaselle, mikä nosti arvot korkeiksi. Sain hoitona radioaktiivista jodia, jolla osa poksahtaneesta kilpirauhasesta saatiin tuhottua. Nyt syön lääkkeitä, ja niiden avulla tauti pysyy kurissa, Timo kertoo.

 

Kolmas burn out vuonna 2003 oli erittäin vaikea ja syvä. Timo huomasi tilanteen ja vähensi ensin työtunteja, sitten työpäiviä. Lopulta hän teetti kaikki työt muilla ja palkkasi jopa optikon tilalleen yhden miehen firmaansa. Mikään ei auttanut, vaan voimat loppuivat jälleen.

 

- Juuri silloin Okumona-projekti oli kiivaassa kehittelyvaiheessa. Heristelin vihaisena nyrkkiä ylöspäin, miksi Jumala antaa leiviskän käteeni, mutta ottaa samalla jalat alta. Silloin tunsin kuinka hänen voimansa valtasi minut päästä varpaisiin. En ole karismaatikko, mutta lauloin ja ylistin kielillä. Tiesin parantuneeni siinä hetkessä, toteaa Timo.

 

Taloudelliset paineet olivat ankarat uupumisen jälkeen vuonna 2004. Kun Timo sai yhden asian kuntoon, kaatui kolme muuta päälle. Silti hänellä riitti koko ajan voimia hoitaa firman asioita.

 

- Uupumus on enimmäkseen fysiologinen tila, eikä sitä pitäisi hengellistää. Se ei ole Jumalan rangaistus, joten itsensä syyllistäminen on turhaa. Ensimmäinen askel toipumiseksi on lähteä ulos ja hoitaa omaa fysiikkaansa, Timo selvittää.

 

Projekti lähetyskurssina

 

Tauno ja Kerttu Lappalaisen vuonna 1955 syntynyt poika sai sisarineen kasvaa kristityssä kodissa.

 

- Vanhempani olivat mukana järjestämässä telttakokouksia, joiden saarnamiehet kuten Pellervo Heinilä ja Erkki Leminen majoittuivat usein meillä. Ekistä tulikin minulle läheinen ystävä. Nyt hän on perheemme edustajana taivaassa. Isä ja äiti ovat toimineet julistustyössä aivan viime vuosiin asti.

 

‑ Koti, jossa on säännöt, koulii lasta. Nykyään olen kiitollinen ja ymmärrän, kuinka tärkeää kaikki on ollut. Ruoka- ja iltarukoukset, pyhäaamujen radiojumalanpalvelukset ja hengelliset kokoukset kuuluivat perheemme yhteisiin hetkiin, Timo kertoo.

 

Hän näyttää 1970-luvulla äänitettyä keltaista kasettia.

 

- Lauloin Jämsän seurakuntanuorten bändissä, joka kävi esiintymässä jopa radiossa. Kansan Raamattuseurakin pysyi kuvioissa mukana. Pekka Rossi johti rippileiriäni Parikkalan Oronmyllyllä.

 

- Ollessani isosena Päiväkummussa sain 17-vuotiaana voimakkaan lähetyskutsun, jota en unohtanut rillumarei-vaiheessakaan. Päästyäni takaisin uskon osallisuuteen ja palattuani Suomeen otin yhteyttä lähetysjärjestöihin, mutta silloin yli 40-vuotiaita pidettiin liian vanhoina lähtemään kentälle. Nyt tilanne on muuttunut. Okumona-projekti on lähetyskurssini, ja vielä joskus haluaisin mennä lähetyskentällekin, Timo toteaa.

 

Ylimääräinen optikon tutkimuslaitteisto odottaa sitä aikaa. Nyt akuutein asia on löytää silmälääkäri, joka alkaisi pitää Okumona-vastaanottoa Tampereen liikkeessä.

 

Hankkeeseen kuuluu myös idea, jonka mukaan evankeliumi kulkee tulevaisuudessa eteenpäin myös niiden kristittyjen yrittäjien verkostossa, jotka haluavat jakaa liikevoittoansa lähetystyölle.

 

Kultakimpale tarjottavana

 

Eri yhteyksissä Timo Lappalainen kohtaa ikäisiään “ukkoja”. Miehet tarvitsevat hänen mukaansa ehdottomasti omat porukkansa.

 

- Veljespiirissä puhutaan syvimmistäkin vaikeuksista. Sana, sauna ja sakramentit auttavat kavereita avautumaan, eikä miestenpäivillä yökyöpeleiden jorinoista meinaa tulla loppua ollenkaan. Minulle itselleni Kalajoen Jorma on ollut avuksi asioiden ymmärtämisessä.

 

- Myös Viestiveljien kuoro Tampereella on suuri siunaus, henkireikä ja perusta uudenlaiselle hengelliselle avoimuudelle, yksiäänisessä ”äijäkuorossa” laulava Lappalainen sanoo.

 

- Nyt minun on helppoa jutella vanhoille kavereilleni uskosta. Kristityillä on kultakimpale tarjottavana, miksi siis olisimme keskusteluissa altavastaajia, hän napauttaa.

 

Optikon työnsä lisäksi hän kokee tehtäväkseen kertoa vaikeista kokemuksistaan avoimesti ja rehellisesti.

 

- Epäonnistumiset voivat kääntyä voitoiksi ja elämän rikkaudeksi. Haluan rohkaista uuteen alkuun heitä, joilla on nyt seinä pystyssä. Eteenpäin kannattaa ponnistella. Meidän on koettava vaikeuksia pystyäksemme auttamaan muita kiusattuja.

 

- Rukoukseni on saada elää siten, että olisin mahdollisimman vähän esteenä Jumalan suunnitelmien toteutumiselle.

 

Maaliskuun alussa mies juhli 50-vuotispäiviään Roomassa.

 

- Siellähän monet Raamatun sankaritkin poikkesivat. Samalla asialla ollaan, Timo Lappalainen sanoo pilkettä silmäkulmassaan.

 

Ja saksofoni käsissään.

 

Lappalainen antoi itselleen soittimen syntymäpäivälahjaksi ja luvan tehdä jotain aivan uutta ja mukavaa. Soittotunnit ovat kerran kahdessa viikossa ja Finlandia-hymni kajahtaa jo komeasti. Kuka vielä sanoo, ettei ”vanha koira opi uutta”?

 

‑ En tiennyt osaanko soittaa pilliä, joten päätin kokeilla. 

 

Elämä on kirjoittamaton sivu ja avoin ovi sille joka siitä astuu.

 

Timo Lappalaisella on Lähetysjuhlilla jo kolmatta kertaa Okumona-osasto, Vammalassa Sylvään koululla. Lisätietoja puh. 0400-808 157, ja sekä Suomen Lähetysseura, Marja Rautanen, puh 09-1297 335, s-posti:

 

Teksti ja kuvat: Merja Salonen