Vanhemmuus ei ole pelkästään kivaa

Miksi moni suomalainen lapsi voi huonosti? Mitä vanhempien pitäisi tietää lastenkasvatuksesta? Kyselen vastauksia Pelastakaa lapset ry:n pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisillalta, joka on myös kahden tyttären Kian, 9, ja Katjan, 7, äiti.

 

Pelastakaa Lapset ry. taistelee lasten oikeuksien puolesta. Yhdistyksen perusti tasavallan presidentin puoliso Ester Ståhlberg vuonna 1922, kun hän ryhtyi hankkimaan kasvatuskoteja kansalaissodan sotaorvoille. Rouva Ståhlberg muotoili järjestön tunnuslauseen: ”Jokaisella lapsella on oikeus kasvaa hyvässä kodissa.” Yhdistyksen toimintamuotoja ovat nykyään muun muassa vapaaehtoistyö, adoptiot, kummitoiminta, erilaiset yhteistyöhankkeet sekä lasten lomakoti-, tukiperhe- ja sijaiskotitoiminta eri puolilla Suomea.

 

Pääsihteeri ottaa vastaan järjestön uudessa Tiukula -toimitalossa Helsingin Käpylässä. Kerron haluavani välttää jutussa vanhempien syyllistämistä, mutta Hanna Markkula-Kivisilta katsahtaa silmälasien takaa ja sanoo:

 

– Vanhempia ei saa tuomita, mutta välillä täytyy syyllistää! Vain syyllisyyttä tunteva muuttaa omaa käyttäytymistään. Osa vanhemmista tarvitsee kasvatusohjeita, jotta he osaisivat toimia lapsen parhaaksi.

 

Selvä. Tarjolla on lakia ja vähän evankeliumia.

 

”Vanhempien oltava läsnä
lasten arjessa”

 

Lapsi tarvitsee vanhempien tukea, jotta hänestä kasvaisi tasapainoinen aikuinen. Hanna Markkula-Kivisillan mielestä vanhempien omat menot vievät liiaksi aikaa lapsilta.

 

– Suomessa vallitsee yksilökeskeinen, itsensä toteuttamista korostava kulttuuri. Äidillä ja isällä on oikeus tehdä uraa, harrastaa, kouluttautua, tavata kavereita, mutta lapsiin ei satsata. 

 

– Lapsilla on oikeus kiireettömään perhe-elämään.  Heille ei riitä lappu kotona, että ’lämmitä einekset mikrossa ja mene nukkumaan ennen yhdeksää’. Kun aikuiset hankkivat lapsia, heidän täytyy ymmärtää luopua osasta omia menoja lasten hyvinvoinnin takia.

Hanna Markkula-Kivisilta on tehnyt itsekin valintoja lasten hyväksi.

 

– Jätin eduskunnan muun muassa siksi, että tunsin poliitikon uran ja perhe-elämän yhdistämisen liian vaikeaksi. Kansanedustajan työhön kuuluu paljon ilta- ja viikonloppumenoja, ja se aika on pois lapsilta. Nykyisen työni teen pääosin virka-aikana, eikä lastenhoitajaa tarvita enää kuin ehkä kerran kuukaudessa. Mieheni Ilkka on tietenkin apuna, ja olen voinut pyytää lastenvahdiksi myös pääkaupunkiseudulla asuvia siskoani ja äitiäni.

 

Kiireisten perheiden yhteinen aika on usein kortilla. Silloin kun sitä on, vanhemmat toivovat vähäisen ajan tuntuvan kaikista kivalta. Lapset tarvitsevat kuitenkin kasvattamista, joka vaatii vanhempien aikaa ja hermoja.

 

– Nykyisin puhutaan curling-vanhemmuudesta. Tiedäthän sen pelin, jossa harjataan jäänpintaa, jotta kivi liukuisi mahdollisimman lähelle keskipistettä. Jotkut vanhemmat haluavat silotella lapsen tietä esteettömäksi. Tämä on varsinainen karhunpalvelus. Isän ja äidin tehtävä on tuottaa arjessa turvallisia pettymyksiä lapselle, jotta he oppivat sietämään pettymyksiä elämässään.

 

– Vanhempien tehtävä on vetää rajoja lastenkasvatuksessa. Se ei ole helppoa eikä kivaa, mutta se on tehtävä, ettei lapsi kohtaa rajoja lopulta vasta poliisin avulla.

 

Hanna Markkula-Kivisilta myöntää, että kasvattaminen on nykyään vaikeaa.

 

– Ennen koti, koulu ja talonmies kasvattivat lapsia yhdenmukaisesti. Oli olemassa yhteisesti hyväksytty malli, millainen on hyvä ihminen. Nykyisessä monikulttuurisessa maailmassa kodin ulkopuolella mikään ei tue vanhempien arvomaailmaa.

 

”Vanhemmat huolehtivat
lasten arjesta”

 

Pääsihteeri Hanna Markkula-Kivisilta kertoo, että noin 80 prosentilla suomalaisista lapsista asiat on hyvin. Heillä on vanhemmat, jotka huolehtivat ruokaa pöytään, lapsille puhtaat vaatteet, halaavat ja luovat arkea ohjaavat säännöt.

 

– Tällaisissa perheissä lapset voivat olla lapsia. Lapsuuteen kuuluu huolettomuus.

 

Markkula-Kivisillan perheessä on selkeä arvojärjestys. Koulu on lasten tärkein tehtävä. Harrastuksia saa olla korkeintaan kaksi, ettei koulutyö kärsi ja lapsille jää aikaa leikkiä. Tyttäret menevät nukkumaan kahdeksalta illalla, jotta saavat riittävän pitkän yöunen.

 

Suomessa on 15 000 lasta, joista heidän biologiset vanhempansa eivät ole pystyneet huolehtimaan, ja lapset on jouduttu sijoittamaan kodin ulkopuolelle. Luku on kaksinkertaistanut kymmenessä vuodessa.

 

– Maksamme nykyään laman laskua. Usein ongelmat perheissä kasautuvat. Kun vanhemmalta on mennyt työpaikka, hän masentuu ja lisää päihteiden käyttöä. Lopulta tilanne on niin huono, että sosiaaliviranomaiset katsovat parhaimmaksi sijoittaa lapsen joko sijaiskotiin tai laitokseen.

 

Lama-aikana leikattiin ehkäisevän lastensuojelutyön rahoitusta, eikä sitä ole sen jälkeen palautettu entiselle tasolle. Lapset joutuvat kärsimään seurauksista.

 

Koulu on kodin jälkeen lapsen tärkein paikka. Jos lapsi ei pärjää koulussa, seuraukset voivat heijastua loppuelämään. Hanna Markkula-Kivisillan mielestä koulujen olosuhteisiin pitäisi kiinnittää enemmän huomiota.

 

– Nykyään luokkien kokoa on kasvatettu säästösyistä liian suuriksi ryhmiksi, eikä opettajille riitä aikaa keskittyä oppilaiden erityisongelmiin. Oppimisvaikeudet ovat yksi merkittävä syy syrjäytymiseen. Tutkimusten mukaan suurella osalla vangeista on ollut erilaisia oppimisvaikeuksia. Tällaisista ongelmista kärsiviä koululaisia pitäisi auttaa tarpeeksi aikaisessa vaiheessa, jotta he eivät ehtisi luoda kielteistä kuvaa itsestään.

 

– Vanhemmilla on ensisijainen vastuu huolehtia lapsistaan. Siinä heillä on apuna opettajat ja yhteiskunnan tarjoamat palvelut.

 

”Vanhempien luotava
keskusteluyhteys lapsiin”

 

Ylitsepursuava tavara-, mainos- ja mediamaailma asettaa haasteen nykyvanhemmille. Lapsuuden kaupallistuminen näkyy myös Markkula-Kivisillan perheessä. Kouluikäisten lasten äiti kertoo joutuneensa taistelemaan tyttäriensä kanssa eri asioista.

 

– Tyttäreni halusivat bratz-nukkeja, koska kaikilla tytöillä on sellaiset iltapäiväkerhossa. Minä taas vastustin niitä, koska nuket ovat aivan luonnottoman näköisiä: iso pää ja hento ruumis. Mielestäni ne eivät ole lapsille sopivia leikkikaluja, koska ne luovat vääristyneen kauneusihanteen. Jouduin lopulta antamaan periksi, koska tytöt kertoivat jäävänsä kokonaan nukkeleikkien ulkopuolelle.

 

– Olen kieltänyt velho-kirjat ja noitaleikit, koska en halua lasteni leikkivän pimeyden voimilla.

 

Vaateteollisuuden näkemys soveliaista lastenvaatteista poikkeaa vanhempien toiveista.

 

– Kymmenvuotiaille on helpompi löytää napapaitoja ja minihameita kuin iänmukaisia kunnollisia kouluvaatteita, Hanna Markku-Kivisilta ihmettelee.

 

Lapset kohtaavat televisiossa, netissä ja lehdissä asioita, joihin he eivät ole ikänsä puolesta valmiita. Vanhempien tehtävä on suojella lasta.

 

– Lasta ei voi estää näkemästä asioita, mutta vanhemmat voivat yrittää rajoittaa tiedontulvaa, jotta lapset tuntisivat olevansa turvassa.

 

Televisio ja tietokone olisi hyvä sijoittaa yhteisiin tiloihin. Vanhemmat voivat sivusilmällä vilkuilla, mitä lapset puuhaavat. Televisio-ohjelmilla on ikäsuositukset, joita olisi hyvä noudattaa. Nettiin voi asettaa esto-ohjelmia ja lapselle on kerrottava, ettei henkilökohtaisia tietoja saa antaa tuntemattomille.

 

Yksi asia on kaikkein tärkein ”infoähkyn” keskellä.

 

– Vanhempien on luotava keskusteluyhteys ja luottamukselliset välit lapseen. Vain silloin hän uskaltaa tulla kertomaan pelottavista ja vaikeista asioista.

 

Pelastakaa lapset ry. tutki kännykkäkiusaamista, ja tutkimuksessa kävi ilmi, että joka kolmas 7-10 –vuotias lapsi on saanut pila- tai pelotteluviestejä. Vain vajaa puolet oli uskaltanut kertoa niistä kenellekään.

 

– Lapsen tekemisistä on oltava kiinnostunut jo tarhaikäisenä, koska turha on vasta teini-ikäiselle itkeä, jos tämä ei kerro elämästään.

 

Hanna Markkula-Kivisillan mielestä kristinusko tarjoaa hyviä ohjeita lasten kasvatukseen. Vanhemmat ja lapset kohtaavat armon ja anteeksiannon äärellä. Kultainen sääntö: ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille” muistuttaa suvaitsevuudesta, rehellisyydestä, oikeudenmukaisuudesta ja elämän kunnioittamisesta.

 

– Olen joutunut monet kerrat painottamaan omille lapsilleni rehellisyyttä. Itsekin vanhempana olen joutunut pyytämään anteeksi lapsilta omaa kyvyttömyyttäni.

 

 

 

– Lapsen tekemisistä on oltava kiinnostunut jo tarhaikäisenä, koska turha on vasta teini-ikäiselle itkeä, jos tämä ei kerro elämästään, Hanna Markkula-Kivisilta sanoo. Vierellä tyttäret Kia ja Katja.

 

 

Teksti: Sari Tikkanen

Kuvat: Jani Laukkanen