Varmalla pohjalla

Pohjanlahden aallot loiskivat rauhaisan Reposaaren rantaan. Ollaan Eino, Eikka, Grönin kasvuvuosien saarella Porin edustalla. Mies muistaa hyvällä tiiviin saariyhteisön vilkasta ja auvoisaa elämänmenoa.

– Elämä oli kovaa. Nuorisolle tämä oli silti aivan fantastinen kasvuympäristö urheilumahdollisuuksineen. Talvella merelle tuli usein lumeton teräsjää, jolloin otettiin paateista seilit ja rakennettiin jääkelkkoja, Eino Grön, 70, palaa muistoihin.


Laulaminen alkoi
kotikirkosta

Grönin lapsuus oli turvallinen vailla kaupungissa vaanivia vaaroja. Musiikki ja urheilu riittivät. Pienet piirit eivät ahdistaneet, koska niihin oli tottunut.

– Kaikki tunsivat toisensa, tämä oli ihan ikioma miljöönsä.

Nuoruudessaan Grön oli ahkerasti seurakunnan ja kristillisyhteiskunnallisen Setlementtiliiton toiminnassa. Joviaalien miesten vetämässä poikakerhossa aika kului mukavasti terveiden elämäntapojen siivittämänä.

Kirkossa käyminen alkoi, kun kanttori innosti Gröniä laulamaan. 12-vuotiaasta lähtien musiikillisesti lahjakas Grön lauloi kolmen vuoden ajan lähes joka sunnuntai Reposaaren kirkossa. Esiintymiskokemus karttui ja virret tulivat tutuiksi.

Vuonna 1955 nuori laulajanalku voitti Satakunnan teinien kulttuurikilpailuissa poikien laulusarjan. Vuosikymmenen puolivälissä hän oli jo solistina paikkakunnan VPK-talolla harjoitelleessa yhtyeessä.

– Silloin alkoi tuntua, että tästä voisi tulla vaikka ammatti.


Asiallista
kristillisyyttä

Varustamolaivoissa työskennelleet vanhemmat olivat perusluterilaisia kristittyjä.

– Kodin kristillisyys oli hyvin asiallista, ja on kantanut tähän päivään asti. Omalle pojallenikin olen jatkanut perinnön jakamista samalla linjalla, Grön sanoo.

Kristillisyys ei hävettänyt, vaikka osa samalla painihuoneella harjoitelleista ikätovereista vähän moiselle naureskelikin. Näin suhde Jumalaan kasvoi luontaiseksi osaksi elämää.

Iskelmäurallaan jo paljon saavuttanut Eino Grön piti kotikirkossaan ensimmäisen hengellisten laulujen konserttinsa liki puoli vuosisataa sitten. Valtavan suosion saavuttaneet konsertit ympäri Suomea miellyttivät laulajaa.

– Kirkkomiljöö rakentaa pohjan hengellisille lauluille. Ammatillisestikin on hienoa kun kirkossa saa laulaa täysillä. Se käy aina laulutunnista.

Tangotaituri Grönillä on monia suosikkeja myös hengellisten laulujen joukossa.

– Sieltä löytyy paljon hyviä tekstejä ja melodioita. Lastenlaulujen tekstit eivät välttämättä ole syvällisiä, mutta ne tuovat elävästi mieleen nuoruuden ajat, kun lauloin niitä ensi kertaa, Grön kuvaa liikuttuneena.

Suomen kesän tanssilavakeikkojen väliin mahtuu yhä myös pari kirkkokonserttia.


Hengellisyyttä
on vaikea kuvata

Suomalaiset ovat patalaiskaa kirkossakävijäkansaa. Eino Grön sen sijaan osallistuu joskus jumalanpalveluksiin.

– Se kuuluu elämänmuotooni.

Kun laulajaveteraani miettii hengellistä todellisuutta arjen keskellä, sanat harvenevat. Käsitteitä herkille, syvästi intiimeille asioille on vaikea löytää.

– Ne asiat ovat minulla pinnassa. Olen selvittänyt ne itselleni omalla tavallani, Grön sanailee.

– Kaikki hengellinen nousee siihen, minkä sain varhain mukaani, kotoa ja seurakunnasta. Niillä eväillä on menty.

Grön hyväksyy hengellisen elämän erilaisuuden. Joku ottaa asiat todella vakavasti, niin että näkyy ja kuuluu, mutta on myös toisenlaista, hiljaisempaa hengen elämää.

Pikku hiljaa kasvanut luottamus Jumalaan on miehellä vahva:

– Minun ei tarvitse miettiä, onko Jumalaa vai ei. Asia on hyvin varmalla pohjalla.


Rukous toi voimaa
raitistumiseen

Grön on ollut vuosikymmenet suosittu iskelmälaulaja ja kuuluu niihin, jotka ovat tuoneet julkisuudessa esiin perusarvonsa.

– Kävin aikoinaan painia alkoholin kanssa. Usko varmasti auttoi ongelman selättämisessä.

Grön toteaa, että elokuuhun 1977 osunut raitistuminen olisi saattanut olla vaikeampaa ilman korkeampia voimia. Hän arvelee, että kirkkokonsertit kypsyttivät ajatukseen raitistumisesta.

– Lapsuuden viaton aika palautui mieleen ja sitä alkoi yhä enemmän kaivata. Myös syyllisyyden tunto oli vetämässä kuiville.

– Kun hyvät muistot nuoruudesta pyörivät mielessä, niistä sai henkistä voimaa. Uuden alun löytäminen vaati painiskelua. Moni asia piti ensin selvittää korvien välissä itselle.

Grön myöntää, että rukous oli olennainen osa ryyppäämisen lopettamista.

– Voimaa tarvittiin ylhäältä ja totta kai silloin piti rukoilla. Tuli halu tehdä mitä tahansa, että raitistuisi.

Alkoholi jäi kultakurkulta kokonaan. Tippakin voisi viedä takaisin hornan syövereihin.

– Minun ei tarvitse enää ajatella sitä. Se on pois elämästäni. En tyrkytä raittiuttani, mutta jos joku kysyy, mitä pitäisi tehdä, annan hyviä neuvoja.

Kolmekymmentä raittiuden vuotta kannattaneet ja mies on selvästi tyytyväinen päätökseensä ja mikä on olla, kun vanha kunnon hyvähenkinen elämä tuli takaisin.

– Se on palkinnut valtavalla, hienolla tavalla.

Teksti ja kuvat Teemu Holmi