Vera lasketteli uskoon

 

Hämeenlinnan vapaaseurakunnan nuorisotyöntekijä Vera Karppinen istuu työhuoneessaan ja lukee internetistä tietoja Hope Slope –tapahtumasta.

 

– Erinomainen idea, juuri tuolla tavalla nuoria pitää kutsua mukaan näihin kristillisiin kuvioihin, Karppinen innostuu.

 

Hope Slopesta on ehkä syytäkin innostua. Karppisen tuntevat tietävät kuitenkin nuorisotyöntekijän innostuvan paljon pienemmästäkin, jos kyse vain on nuorista, lähetystyöstä, musiikista, kansainvälisyydestä, evankelioimisesta, raamattuopetuksesta tai vaikkapa skootterilla ajamisesta.

 

Erityisesti Vera Karppista viehättää Hope Slopessa ajatus siitä, että kristillisessä toiminnassa jo mukana olevien nuorten toivotaan tuovan rinnetapahtumaan mukanaan ystäviään, joille seurakunnan tai kristillisten järjestöjen toiminta ei vielä ole tuttua.

 

– Siinä on kyse samasta asiasta kuin Jeesuksen aikana, jolloin Andreas vei veljensä Simon Pietarin Jeesuksen luokse, Vera vertaa Jordan-laakson ja Himos-rinteitten tapahtumia.

 

Himokselle odotetaan maaliskuun viimeisenä päivänä satoja nuoria tapahtumaan, jonka järjestelyistä vastaavat laskettelukeskuksen lisäksi kristittyjen lumilautailijoiden yhdistys Gospelboarders, Jämsän seurakunta, Kansan Raamattuseura ja Sana-lehti.

 

– Toivottavasti moni laskettelee siellä uskoon niin kuin minä aikoinani Yhdysvalloissa, Vera sanoo.

 

Pikkusiskon
yöpaita hävetti

 

Pääkaupunkiseudulla syntynyt ja kahdentoista ikäisenä Keski-Suomeen Petäjävedelle perheensä kanssa muuttanut Vera Karppinen olisi voinut tulla uskoon jo ennen Yhdysvalloissa viettämäänsä vaihto-oppilasvuottakin.

 

– Muutettuamme Petäjävedelle äitini kiinnostui hengellistä asioista. Sen jälkeen hengelliset lastenlaulut soivat meillä jatkuvasti sekä kotona että autossa. Ne eivät kiinnostaneet minua tippaakaan, mutta kiltisti niitä kuuntelin, kun äiti oli niistä niin tohkeissaan. Äiti otti minut mukaansa joillekin kesäjuhlillekin.

 

– Yläastetta käydessäni häpesin, kun pikkusiskoni kerran tuli ulko-ovelle moikkaamaan kavereitani. Hänellä oli päällään yöpaita, jossa luki ’Jeesus rakastaa sinua’. Kyllä mua ärsytti!

 

Myös satunnaiset kohtaamiset seurakunnan työntekijöitten kanssa nostivat Veran ärsyyntymistasoa. Rippikoulussa häneen ei kolahtanut muu kuin vapaa-aika.

 

– Asenteeni uskon asioita kohtaan oli aika torjuva, kun 16-vuotiaana lähdin vaihto-oppilaaksi pieneen maalaiskaupunkiin USAn keski-lännessä. Uskovia asui sillä seudulla vähän joka talossa, vaikken sitä tietysti heti huomannut.

 

Jo alkuvaiheessa Vera tutustui perheeseen, jonka äiti oli nuorena ollut vaihto-oppilaana Itävallassa. Kävi ilmi, että perhe oli rukoillut Veran puolesta siitä asti, kun he olivat kuulleet suomalaisen vaihto-oppilaan olevan tulossa.

 

– Kun olimme tutustuneet paremmin, perheen äiti näytti minulle pientä vihkosta, jossa selitettiin, miten tullaan uskoon. Edelleenkään minua ei kiinnostanut. Sanoin ystävällisesti, että asiani ovat kunnossa ilman Jeesustakin.

 

Joululahjaksi
lasketteluleiri

 

Joulun alla samainen perhe ilmoitti, että joululahjaksi he kustantavat Veran kristilliselle lasketteluleirille.

 

– En ensin ollut innostunut uskovien leiristä, kun rippileiristäkin oli kulunut vasta puolitoista vuotta. Mahdollisuus lasketteluun kuitenkin kiinnosti, koska en ollut aikaisemmin edes kokeillut sitä.

 

Muutaman päivän mittaisella leirillä oli laskettelun lisäksi runsaasti raamatunopetusta ja muuta hengellistä ohjelmaa.

 

– Eräänä iltana heijastettiin seinälle todella kauniita luontokuvia. Samalla lauloimme hengellisiä lauluja ja pidimme toisiamme käsistä kiinni. Kesken erään laulun jotain tuli suoraan sydämeeni kovan suhinan kanssa. Tunsin selvästi jonkun läsnäolon ja sain varmuuden Jumalan olemassaolosta.

 

– Kun tilaisuus päättyi, juoksin majoituspaikkaani, että sain olla hetken rauhassa. Seisoin ikkunan edessä ja sanoin Jumalalle, että haluan oppia tuntemaan hänet paremmin.

 

– Jumalan kohtaaminen joulukuun lopulla 1990 oli niin vahva kokemus, että aloin heti käyttää siitä termiä uskoontulo.

 

Vera oli ehtinyt kasvaa uskossaan puolisen vuotta, kun koitti paluu koti-Suomeen.

 

– Jännitin, mitä kaverit sanoisivat elämänmuutoksestani. Aluksi en uskaltanut kertoa sitä kuin parhaille ystävilleni, mutta pienellä paikkakunnalla juttu levisi nopeasti.

 

Veralla meni jonkin aikaa ennen kuin hän löysi oman paikkansa vanhojen kavereitten keskellä. Hän kävi sekä seurakunnassa että kotibileissä.

 

– Yksissä kotibileissä minua yllättäen kaikkien kuullen pyydettiin kertomaan, miten olin tullut uskoon. Raamattua tutkimalla olin selvittänyt itselleni Jumalan pelastussuunnitelman ja Jeesuksen merkityksen siinä. Kun kerroin siitä kavereilleni, jotka istuivat piirissä lattialla, tunsin sisimmässäni Pyhän Hengen voiman. Sen jälkeen en enää arkaillut kertoa uskostani.

 

Kaverit jäivät
kotibileisiin

 

Nuori ja innostunut Vera Karppinen alkoi saada monenlaista vastuuta seurakunnassa. Hän muun muassa touhusi aktiivisesti nuorten teetupa-bussissa.

 

– En enää kaivannut vanhoja kuvioita, esimerkiksi kotibileitä, joissa alkoholi tuntui saavan yhä keskeisemmän sijan. Tunsin tietynlaista surua siitä, että samalla yhteys monen hyvään kaveriini hiipui. Olen rukoillut paljon, että tämä taivastie kelpaisi heillekin, ja joillekin se on jo kelvannutkin.

 

Lukion käytyään Vera Karppinen lähti taas vuodeksi Yhdysvaltoihin, nyt au-pairiksi. Palattuaan Suomeen hän työskenteli jonkin aikaa lastentarhassa, kunnes aloitti kolmivuotisen opiskelun baptistien raamattuopistossa Tampereella.

 

– Opiskelun ohessa hoidin baptistiyhdyskunnan nuorisosihteerin tehtäviä ja toimin tulkkina englantia puhuville vieraileville lähetystyöntekijöille. Se oli hengellisesti rikasta ja mielenkiintoista aikaa.

 

Raamattuopiston jälkeen Vera suoritti Hämeen ammattikorkeakoulussa kansainvälisen kaupankäynnin tutkinnon englanninkielisellä linjalla.

 

– Se kiinnosti minua senkin vuoksi, että opiskeluun kuului kiinan kielen kurssi ja mahdollisuus päästä vaihto-oppilaaksi Kiinaan. Kiina oli jostain syystä ollut sydämelläni lähes uskoontulostani saakka.

 

Veran toive toteutui, kun hän oli puoli vuotta vaihto-oppilaana Pekingissä ja toisen puoli vuotta englanninkielenopettajana Sanghaissa.

 

Kansainvälinen
tehosekoitin

 

Etelä-Suomen läänin pääkaupunkiin asettunutta Vera Karppista voi hyvin sanoa kansainväliseksi tehosekoittimeksi. Ennen nykyisiä tehtäviään nuorisotyöntekijänä hän ehti työskennellä Hamkissa muun muassa EU-Kiina –projektissa sekä toisessa projektissa, joka oli Tsekin, Belgian, Hollannin ja Suomen yhteishanke.

 

– Osa projektia oli etsiä tapoja, joilla voidaan tukea nuoria siirtymään ammattiopinnoista työelämään. Nyt nuorisotyössä näen, miten hienosti Jumala on johdattanut ja valmistanut minut tähän tehtävään.

 

Kutsu nykyiseen tehtävään oli Veralle kuitenkin suuri yllätys. Hänen omat suunnitelmansa suuntautuivat aivan muualla, mutta esirukoustilanteissa kolme eri kertaa rukoilijoitten välityksellä Jumalalta saatu kehotus nuorisotyöhön vakuutti Veran.

 

– Sen jälkeen kun olin vastannut Hämeenlinnan vapaaseurakunnan kutsuun myöntävästi kuulin, että EU-projekti, johon olin ollut lähdössä, ei koskaan käynnistynytkään.

 

– Pidän työssäni vahvuutena sitä, etten ole ollut uskossa lapsesta saakka. Olen nähnyt senkin puolen elämästä, jota ei eletä seurakunnan sisällä. Toisaalta Jumala on järjestänyt minulle monenlaisia näköalapaikkoja nuorisotyöhön jo ennen kuin hän kutsui tähän tehtävään. Nyt näen, että koko elämäni on ollut johdatuksessa kulkemista.

 

– Toivon, että osaisin olla aito ja helposti lähestyttävä uskova niiden keskellä. jotka eivät vielä tunne Jeesusta. Toisaalta haluan olla rohkaisijana seurakunnan toiminnassa mukana oleville nuorille. Ei ole ollenkaan noloa ja hävettävää, vaikka ei haluaisikaan tehdä niitä nuorten juttuja, joista on vain huonoja seurauksia.

 

32-vuotiaana Vera Kappinen on ollut jo monessa mukana. Omien sanojensa mukaan hän haluaa olla mahdollistaja.

– Tunnen onnistuneeni, jos saan nuoret uskomaan Jumalan lisäksi myös itseensä Jos pystyn osoittamaan heille, mihin kaikkeen nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa. Ei uskovan nuoren todellakaan tarvitse vain istua ja uskoa.

Teksti ja kuvat Olli Karhi

 

”Tunnen onnistuneeni, jos saan nuoret uskomaan Jumalan lisäksi myös itseensä.”