Volodja, missioitten mies

 

Kun kommunismi romahti Neuvostoliitossa, alkoi suurimittainen missiotyö, ensin Leningradissa, sitten Volgan alueella ja Uralin kaupungeissa. Suomalaiset avasivat sydämensä, ja monet myös kukkaronsa tukeakseen evankelioimistyötä suuressa naapurissamme.

 

Alkuinnostus laantui vähitellen ja silloin erityisesti tarvittiin ihmisiä, jotka jatkoivat työtä uskollisesti ja samalla olivat valmiita luomaan uudenlaisia tavoittavia työmuotoja.

Suurten missioiden tilalle on noussut monia pienempimuotoisia tapahtumia sekä pappien ja maallikkojen varustamista koulutuksen kautta. Työsarka on loputon ja pienet, ortodoksisen valtakirkon varjossa elävät seurakunnat tarvitsevat edelleen tukea.

 

Vladimir ”Volodja” Tsherkasskih, 50, on yksi niistä, joka on pannut elämänsä likoon auttamalla seurakuntia ja pitämällä ilosanomaa esillä kaikin tavoin.

 

– Aloin rukoilla, että Jumala voisi käyttää minua Venäjän kansan uudessa vaiheessa.

Se rukous on tullut kuulluksi.

 

Uskovien uusi vapauden aika

Volodja Tsherkasskih johtaa Missio Euroopan koulutus- ja evankelioimistyötä Venäjällä. Hän asuu vaimonsa Ljudmilan ja kolmen lapsensa Denisin, Katrinan ja Olegin kanssa Pietarin keskustassa. Suuri osa ajasta kuluu kuitenkin Uralin ja Volgan alueella auttamassa seurakuntia evankelioimis- ja koulutustapahtumien järjestelyssä.

 

Ihan helppoa ei ollut kommunistisessa maassa uskoa Jumalaan ja olla pienen baptistikirkon jäsen. Mutta kun rautakoura irrotti otteensa, alkoi uskoville uusi vapauden aika, ja Volodja astui täysin sydämin remmiin.

 

– Aloin rukoilla, että Jumala voisi käyttää minua Venäjän kansan uudessa vaiheessa.

Se rukous on tullut kuulluksi. Volodja auttaa seurakuntia toteuttamaan rohkeasti lähetysnäkyä, järjestää koulutusmahdollisuuksia ja auttaa evankelisia seurakuntia olemaan yhteistyössä keskenään.

 

Seurakuntien vastuunkantajat kohtaavat arjessaan monia vaikeuksia. Volodjan rauhallinen, viisas olemus ja pitkä kokemus hengellisessä työssä ovat tärkeä tuki heille. Entisellä mekaanikolla ja bussikuskilla on ollut pitkä ja ohdakkeinen tie nykyiseen tehtäväänsä.

 

Valtava muutos

Evankeliset seurakunnat olivat vuosikymmeniä joutuneet elämään huomaamattomina ja hiljaisesti, mutta kommunismin romahdus muutti tilanteen. Jopa suurimuotoiset evankelioimistapahtumat olivat mahdollisia ja oman seurakunnan toimintaa voitiin arvioida ja suunnitella uudesta näkökulmasta käsin.

 

– Perestroikan aikana seurakunnissa alettiin kokea uudenlaista vapautta ja kun Gorbatshov tuli maan johtoon, aloimme aavistella suuria muutoksia ja odotimme Jumalan aloittavan jotain uutta kansamme keskuudessa, Volodja kertoo.

 

Seurakunnan jäsenten ja työntekijöiden persoonaa rasittivat vielä entisen suljetun yhteiskunnan vammat. Oli etsittävä uudenlaista vapaata ja ulospäin suuntautuvaa identiteettiä. Tässä tilanteessa seurakunnat tarvitsivat Neuvostoliiton ulkopuolelta tulevien kristittyjen apua ja tukea.

 

– Seurakuntamme tuli mukaan Missio Leningrad -90 valmisteluihin. En osannut edes kuvitella, mitä näin suurimuotoinen tapahtuma voisi olla. Miljoonat kaupunkilaiset saivat kuulla evankeliumin TV:n ja sanomalehden välityksellä, ja Lenin hallissa istui iltatilaisuuksissa kymmeniätuhansia ihmisiä.

 

– Tällaisella tapahtumalla oli valtava vaikutus tavallisille uskoville. Se räjäytti entiset ahtaat ja puristuksissa olleet näköalamme laajoiksi ja monien kohdalla alkoi henkilökohtainen muuttumisprosessi. Vapaus ei ollut vain ulkonaista ja poliittista, vaan uskovien sisimmän täytyi myös vapautua entisestä.

 

Volodja menetti uudessa tilanteessa kuitenkin työpaikkansa Intouristin bussikuskina ja hän alkoi tosissaan rukoilla tulevaisuuden puolesta. Mitä tehdä seuraavaksi?

 

Kutsu vastuuseen

Vastaus tulikin pian. Kun Missio Volgan järjestelyt alkoivat, bussikuskina Leningradissa toiminutta Volodjaa pyydettiin valmistelujoukolle kokiksi.

 

Ruplan heikko arvo teki mahdolliseksi lentokoneen vuokraamisen valmistelutyöhön. Sillä lennettäisiin Volgan varren kaupunkeihin tapaamaan paikallisia uskovia ja haastamaan heidät mukaan tapahtumiin.

 

Kahdeksanvuotiaana Volodja oli tavannut vanhan miehen, joka oli uskonsa tähden ollut vankilassa 18 vuotta. Tämä oli kertonut näystään. Tulisi aika, jolloin evankeliumia saisi Neuvostoliitossa julistaa vapaasti. Järjestettäisiin suuria tapahtumia, joissa lentokoneetkin ovat apuna. Koskaan Volodja ei ollut unohtanut miehen sanoja, mutta nyt ne palautuivat hänen mieleensä selkeästi.

 

– Tässä kaikessa tahdon olla mukana, hän ajatteli.

 

– Ensimmäinen tehtäväni matkaseurueen kokkina oli hyvin käytännöllinen. Samalla seurasin Volgan järjestelyjen länsimaisia vastuuhenkilöitä ja opin paljon uutta.

 

– Opin, miten solmia ihmissuhteita ja tehdä historiamme ensimmäistä kertaa yhteistyötä eri kirkkokuntien kanssa. Opin katsomaan asioita laajemmin, enkä vain oman baptistikirkkoni näkökulmasta. Opin myös johtamistaitoja. Kommunistisessa järjestelmässä kansa oli tottunut saamaan ohjeita ja toimimaan niiden mukaan. Monissa seurakunnissakin oli omaksuttu samantapainen johtamistyyli.

 

Missio Volgan valmistelumatkasta alkoi Volodjan oma muutosprosessi. Hänestä tuli Missio Volgan vastuunkantaja ja Missio Uralin pääkoordinaattori Venäjällä. Syntyi uusia seurakuntia ja ihmisiä tuli uskoon. Monissa seurakunnissa tarvittiin käytännön taitoja ja Raamatun opetusta. Tähän avuksi perustettiin Barnabas Instituutti. Vuoteen 2006 loppuun mennessä siinä on koulutettu lähes 700 seurakuntien vastuuhenkilöä ja työntekijää.

 

Tehtävät laajenevat

Volodjan vastuu ja tehtävät kasvoivat vuosi vuodelta. Kielten opiskelu ja teologinen seminaari varustivat häntä yhä laajenevaan tehtävään.

 

– Olemme saaneet paljon apua yhteistyössä länsimaisten kristittyjen kanssa. Yhteistyö Kansan Raamattuseuran työntekijöiden kanssa sekä läheinen työtoveruus Markku Happosen ja Kalevi Lehtisen kanssa on ollut rakentavaa ja opettavaa. Toivon, että me Venäjän kristityt puolestamme voimme tulla auttamaan muita maita. Uskon, että Venäjällä tulee vielä tapahtumaan suuria muutoksia. Poliittinen tilanne on epävarma. Kuka tulee johtamaan maata ensi vuoden presidentin vaalien jälkeen, hän miettii.

 

– Suurin toiveeni on, että Venäjä saisi kokea hengellisen herätyksen ja tahdon tehdä kaiken mitä voin sen eteen.

 

Volodjan sydämellä on nyt erityisesti miehiin kohdistuva työ. Venäläinen mies voi huonosti ja hänen kanssaan usein koko perhe.

 

Ljuda vaimo puolestaan toimii seurakuntansa naisten parissa. Hän on paljon kotona lasten kanssa yksin Volodjan ollessa milloin missäkin päin Venäjää, mutta he jakavat yhteisen työnäyn, iloitsevat perheestään ja tukevat toisiaan.

 

– Lahjani on organisoida ja valmistella asioita. Naistyö on seurakunnissa uusi asia. Naisia ei aikaisemmin huomioitu mitenkään, vaikka he tarvitsevat erityistä huomiota, sillä monen elämä on todella vaikeaa.

 

– Seurakuntiin on tullut uutta lämpöä ja keskinäistä huolenpitoa. Pystymme tukemaan ja auttamaan toisiamme, ja monien lapset ovat löytäneet uskon.

 

Baptisteja syrjittiin ja vangittiin

Volodja syntyi Ukrainassa 50 vuotta sitten. Hän kasvoi uskovassa kodissa neljän sisaruksen kanssa. Pieni baptistiseurakunta oli tiiviisti osa perheen elämää. Elettiin Brezhnevin aikaa, eikä uskovia ihmisiä katsottu Neuvostoliitossa suopeasti.

 

Uskova isoisä Daniel on vaikuttanut syvästi Volodjaan. Daniel asui nuorena miehenä Venäjällä Voronezhin alueella. Kylässään hän oli ainoa mies, joka osasi lukea ja kirjoittaa. Jostakin hän sai käsiinsä Uuden Testamentin ja tuli uskoon pelkästään sitä lukemalla.

 

Tuohon aikaan hän oli kirjanpitäjänä kollektiivitilalla. Hän kertoi uskostaan, mikä vei hänet useiksi vuosiksi vankilaan. Vankilavuosien jälkeen hän ei saanut palkallista työtä. Siksi hän lähti yksinään Ukrainaan ja oli kaivoksella työssä vuoden. Sieltä hän tuli takaisin ja otti perheen mukaansa Ukrainaan.

 

Volodjan oma isä oli tuolloin 10-vuotias. Elämä Ukrainassa oli vähän helpompaa. Isoisä teki työtä kaivoksella ja samalla oli baptistiseurakunnan pastori. Hän kuoli 64-vuotiaana.

 

– Isoisä oli meidän lasten kanssa sunnuntaisin. Hän oli hiljainen, kohtelias ja arvostettu hengen mies. Minulle hän on edelleenkin tärkeä esimerkki uskovasta ihmisestä, Volodja sanoo.

 

Ennen teini-ikää Volodjan elämäntavat muuttuivat huonoon suuntaan ja hän kohtasi oman syntisyytensä. Omin neuvoin ei elämänmuutos onnistunut. Volodja palasi seurakunnan yhteyteen ja tuli uskoon.

 

Se merkitsi sitä, että kaverit alkoivat karttaa häntä.

 

Monet ovet suljettiin

Syrjintä ei jäänyt kaveriporukkaan, vaan seurasi läpi koko yhteiskunnan.

 

– Olin usein yksinäinen uskoni vuoksi. Baptistiuskovainen oli siinä yhteiskunnassa kuin roska ihmisten silmissä.

 

Koulussa hän oli parhaita oppilaita, mutta hän ja hänen serkkunsa saivat erityisannoksen kommunistista propagandaa ja ateismin opetusta, jotta usko Jumalaan kitkeytyisi pois jo kouluvuosina.

 

– Monet opettajat olivat kyllä hyviä ihmisiä, mutta heidän oli suostuttava olemaan osa kommunistista systeemiä ja toteutettava sen parasta.

 

Volodja sai uskonsa takia kokea, miten monet ovet suljettiin. Rekistereissä ja virastojen merkinnöissä luki punaisella kynällä hänen nimensä kohdalla: baptisti.

 

Se kavensi lahjakkaan nuoren miehen mahdollisuuksia. Yliopistoon ei ollut pääsyä ja armeijaan menokin siirrettiin pariin kertaan, koska hänen odotettiin ensin liittyvän puolueen jäseneksi.

Volodja pääsi lopulta armeijaan Kazakstaniin, jossa hän oli upseerin autonkuljettajana. Kaksivuotisen armeijan aikana hän kävi esimiehensä kanssa monet kovat keskustelut Jumalasta ja Raamatusta rangaistuksen uhallakin.

 

Koska ylempi koulutus jäi vain haaveeksi, hän kävi neljän vuoden mekaanikkokoulun saadakseen ammatin ja sai työtä tehtaassa. Vapaa-ajallaan hän teki seurakunnassaan nuorisotyötä ja johti kuoroa.

 

Lomallaan Kaukasuksella Volodoja tapasi Ljudmilan, Ljudan, josta vuonna 1988 tuli hänen vaimonsa. Ljudalla oli kaupallinen koulutus, ja hän työskenteli keskuspankissa Leningradissa. Yhteinen koti perustettiin Leningradiin, josta Volodja sai töitä Intouristin autonkuljettajana.

 

Teksti ja kuvat Aulikki Happonen