Evankeliumia maan alla
Mexico cityssä asuvalle David Garcialle (25) tärkeintä elämässä on evankeliumin eteenpäin vieminen. Hän pyörittää ystäviensä kanssa pientä hampurilaisbaaria Santa Monicassa parin tunnin matkan päässä pääkaupungin keskustasta. Työn ohella hän on solistina kristillisessä hevibändissä ja soittaa toisessa bassoa. (Sana 28.5.2009)
David kuuluu pieneen Underground-seurakuntaan, jonka missiona on tavoittaa yhteiskunnan äärilaidoilla liikkuvia nuoria. Näihin maanalaisiin piireihin kuuluu niin hevareita, punkkareita, räppäreitä kuin rastapäitäkin. Huumeiden käyttö on tavallista ja musiikilla on tärkeä sija.
Julistamme sanomaa Jeesuksesta kielellä, jota nämä jengit puhuvat ja kuuntelevat. Vaihtoehtonuorten saavuttaminen ei ole kovin helppoa, koska he eivät halua tulla nähdyiksi tai kohdatuiksi. He kulkevat omissa suljetuissa porukoissaan, David selittää.
Mexico cityn undergroundkansan julkinen kohtaamispaikka on lauantaitori Chopo, jossa myydään tavaraa, jota ei tavallisista kaupoista löydä. Se oli aikanaan Davidin suosikkipaikka.
Kerran yksi kaveri kutsui minut siellä pienessä liiketilassa pidettyyn kokoukseen. Menin uteliaisuuttani ja kuulin ensimmäistä kertaa Jumalan rakkaudesta.
Vaikka olin silloin vasta seitsemäntoista, olin hyvin pettynyt elämään. Olin synkkä ja epäsosiaalinen, ja kuulemani myönteinen sanoma oli täysin päinvastaista kuin mihin olin tottunut.
Sitten tuntematon mies tuli Davidin luokse.
Uskon että Jumala puhui minulle hänen kauttaan, sillä hän kertoi asioita, joita kukaan ei tiennyt: Että Jumala oli nähnyt masennukseni ja yksinäisyyteni. Hän tiesi että käytin päihteitä ja että olin kahdesti yrittänyt tappaa itseni. Hän sanoi, ettei se ollut ratkaisu ongelmiini.
Nämä sanat vakuuttivat Davidin Jumalan olemassaolosta ja hän antoi siinä paikassa elämänsä Jeesukselle.
Siitä asti David Garcia on ollut mukana undergoundtoiminnassa.
Järjestämme evankelioimistapahtumia, joissa soitetaan heviä Jumalan kunniaksi ja julistetaan hyvää uutista Jeesuksesta. Ne keräävät paljon väkeä ja olen nähnyt, kuinka Jumala kohtaa ihmisiä ja parantaa heidän haavojaan. Se on vahvistanut uskoani entisestään. Tiedän, ettei Jumalalle mikään ole mahdotonta.
TEKSTI JA KUVA: SARI VARPULA