
Eläkkeellä oleva opettajapariskunta Lilja ja Reijo Heikkilä asuvat Siikaisten Otamon kylällä. Reijo Heikkilä työskenteli viimeksi Siikaisten maatalousoppilaitoksen teknisten aineiden opettajana. Lilja-puoliso on talousopettaja ja hän pääsi eläkkeelle Pohjois-Satakunnan Ammatti-instituutista Kankaanpäästä.
Heikkilät sanovat, etteivät ole "katuevankelistoja", mutta kertovat uskonasioista kysyttäessä mielellään.
Reijo Heikkilä on kotoisin Hausjärveltä ja siellä isoisä kehotti pientä poikaa tulemaan illalla iltahartautta kuulemaan ja sunnuntaisin jumalanpalvelukseen.
– Ei minulla niin kovin ollut haluja, mutta halusin olla väleissä isoisän kanssa kun hän teki minulle leikkiautoja. Kylvetty sana jätti mieleen pyhien asioiden kunnioituksen, mutta sydän jäi rauhattomaksi.
Myöhemmin Reijo Heikkilä kertoo saaneensa armon palata Jumalan luo. Tämä tapahtui Keski-Porin kirkossa vuonna 1964.
– Kaipaus ajoi minut tilaisuuteen. Olisin halunnut mennä rukoiltavaksi, kun kutsu kuului, mutta juuri ratkaisevalla hetkellä entinen oppilas tuli kyselemään kuulumisia ja meneminen jäi. Siinä päätin, että iltatilaisuudessa menen rukoiltavaksi, vaikka puukkoja sataisi.
– Kirkkoherra Iikka Silvola tuli rukoilemaan puolestani. Yhdessä keskusteltiin ja todettiin että kymmentä käskyä ei ole voitu täyttää ja pitää turvautua kokonaan Jeesuksen veren armoon.
– Matkalla on tullut kompurointeja ja veren armoon on edelleen pakko turvata.
Lilja Heikkilä kertoo myös kasvaneensa uskonasioiden kunnioitukseen kotonaan Kuortaneella. Ihmiset kävivät ahkerasti kirkossa.
– Olen rukousten lapsi, sillä isoisäni oli tullut uskoon Helena Konttisen kautta Uukuniemellä. Myöhemmin hän toimi puhujanakin uukuniemeläisen herätyksen seuroissa.
Omakohtaiseksi usko tuli Lilja Heikkilälle nuorena aikuisena. Silloin hän kertoo ymmärtäneensä, että jokainen on Jumalan edessä syyllinen ja että omilla teoilla ei peritä taivaspaikkaa.
– Jeesuksen ansioon turvaaminen on ainoa mahdollisuutemme. Paras elämänohje tähän aikaan ja myös iankaikkisuutta varten löytyy Raamatun sanomasta.
Heikkilät kertovat, että Jumala on sekä koetellut ja ollut uskollinen. Vaikein koettelemus elämässä on ollut se, kun keskimmäinen kolmesta pojasta ei jaksanut elää. Vaikeina vuosina lohtua toivat uskonystävien rinnallaolo ja laulun "Tule Jeesus ja siunaa lastas" sanat.
Kaija Antola