Ego Meyer syntyi varsin kansainväliseen perheeseen, sillä miehen äiti on chileläinen ja isä saksalainen. Vanhemmat tapasivat Ruotsissa, mutta perheen asuinpaikaksi tuli Suomi.
– Synnyin uskovaan kotiin, ja uskonsiemenet kylvettiin minuun jo lapsena. Saan elää kaikkivaltiaan Jumalan suurella kämmenellä, jolla ei tarvitse pelätä mitään, kertoo kuusilapsisen sisarussarjan esikoinen.
Maarianhaminan pieni helluntaiseurakunta on Egon hengellinen koti. Jumalan sanan ravinto ja yhteishenki ovat asiat, jotka ovat seurakunnassa eniten hoitaneet kuorma-auton ja rekan kuljettajana leipänsä tienannutta miestä. Ego kertoo olleensa aktiivijäsen ja palvelleensa etenkin äänentoistossa ja leiritoiminnassa. Nyt seurakunta on jäänyt rukoilemaan ja tukemaan jäsentään evankeliumin työssä Itä-Euroopan maissa.
– Lähetysnäky ei ole kohdallani kovin uusi asia, joskin olen aina ollut lähetystyöstä kiinnostunut. Veljeni palveleminen lähetyslaiva Douloksella sai minutkin miettimään lähtemistä ja, kun kuulin että lähetyksen kirjastoautoon etsitään kuljettajaa, innostuin. Pidän autolla ajamisesta ja tässä saan senkin asian antaa Jumalan käyttöön.
BUS4LIFE on hengellisen kirjallisuuden levittämiseen ja evankelioimiseen Suomessa rakennettu auto, joka kiertää Itä-Euroopan maissa Unkari keskuspaikkanaan. Autossa voidaan järjestää myös pienimuotoisia tilaisuuksia ja muun muassa näyttää Jeesus-filmiä.
Autolla pääsee kätevästi myös syrjäseudulle. Kuusamon kunnan kirjastoautona aikaisemmin palvellut auto on ollut evankeliumin käytössä vasta vuoden ja sen toiminnasta on saatu rohkaisevia viestejä. Autolla on tavoitettu ihmisiä paikoissa, mihin muu työ ei ole ulottunut.
– Turvallisin mielin lähden. Tiedän, että työn takana on rukoilevia ystäviä. Toivon että voin oppia hengellisessä elämässäni jotain tulevan vuoden aikana. Mielenkiinnolla odotan, mitä Jumala tekee.
Raamattu on Egolle tärkeä voimanlähde.
– Viimeksi minua puhuttelivat lukemani psalmin 37 sanat. Siinä sanotaan: ”Herra vahvistaa sen miehen askeleet, jonka tie hänelle kelpaa. Jos hän lankeaa, ei hän maahan sorru, sillä Herra tukee hänen kättänsä.”
Kaija Antola