Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Ei kasvua ilman järkytyksiä


Pian 40-vuotias itävaltalainen Stefan Neumann alias veli István sanoo psalmia lainaten, että Jumala piti huolta hänestä jo idullaan. (Sana 26.11.2009)

– Ensimmäiset muistoni uskosta ovat pyhäkoulusta, vaikka elimme kirjaimellisesti Itävallan adventistikirkon piispanistuimella pappisisäni työsuhdeasunnossa.

Evankelioimisintoinen István osallistui kaikkeen seurakunnan toimintaan. Hän meni uteliaisuudesta paikkoihin, joihin ei sopinut mennä. Samasta syystä sekä uskon ja terveiden elämäntapojen puolesta puhuakseen hän tutustui epäterveellisiin asioihin.

Vanhemmiltaan salaa hän kävi katolisen kirkon messussa, mutta kävi seurakuntansa rippikoulun. Hän halusi mennä kasteelle 14-vuotiaana.

– Se oli aikuistumiseni ensi askel.

István tahtoi käydä kirkon koulua, mikä merkitsi alle 16-vuotiaalle pimeää työtä koulumaksujen rahoittamiseksi.

– Sisäinen kriisini johti uskon menettämiseen, masennukseen ja itsemurha-ajatuksiin. Koulu ei sujunut. Pyysin opettajilta anteeksi, ja sain vielä toisen mahdollisuuden.

Ylioppilas alkoi rukoilla ja aloitti teologian opinnot Genevessä, Sveitsissä.

– Usko on minulle henkinen perusta, joka on elämäni päätösten tausta. Uskon ensi askeleet ovat tärkeitä, vaikkei kasvua ole ilman järkytyksiä.

Joku pitää Istvánia profeettana, toisten mielestä hän on internetin erakko. Itse hän pitää itseään Jumalan koskettamana.

– Jumalaa tunnen luonnon ja pienten ihmeiden kautta. Ei ole sama, miten elän ja jätän jälkeni.

Vaikkei Istvánista tullut pappia, hän ei ole tohtinut valita kahden kirkkokunnan välillä. Haave ekumeenisesta yhteisöstä on toistaiseksi hautautunut velkojen maksun ja yrittäjän 70-tuntisten työviikkojen alle.

– Haluan elää kahden kirkon ulkoisessa jännitteessä – sisäistä minulla ei ole, vaikka puuttuva yhteinen ehtoollinen on kirkkojen kipeä haava.

Mira Piispa

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin