Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Etiopia tarvitsee suomalaisten apua


Pirkko Tuppurainen, Eura
Evankeliumin asia on lopulta hyvin yksinkertainen: Kun tunnustamme syntimme, saamme ne anteeksi. Usko on tie taivaaseen, Pirkko Tuppurainen sanoo.  (Sana 4.5.2006)


Euralainen Pirkko Tuppurainen jäi mukaan seurakunnan toimintaan käytyään rippikoulun. Uskonasiat tulivat hänelle omakohtaisiksi lukioaikana. Sen jälkeen hänen tiensä johti paitsi diakonissan tehtäviin Suomessa, myös lähetystyöhön Etiopiaan.

 

– Jeesus merkitsee minulle syntien sovittajaa ja tietä taivaaseen. Tämä ilosanoma kuuluu kaikille. Evankeliumin asia on lopulta hyvin yksinkertainen: Kun tunnustamme syntimme, saamme ne anteeksi. Usko on tie taivaaseen. Lisäksi Jumala antaa mahdollisuuden kasvaa uskossa.

 

Pirkko Tuppuraisen mielestä uskon kasvun peruselementit ovat seurakunnan yhteydessä oleminen, ehtoollinen, rukous ja Raamatun lukeminen.

 

– Joissakin tilanteissa, joissa ihmisapua ei ole ollut, on Jumalan Sana ollut ainoa mihin on voinut turvata.

 

Tällainen tilanne oli esimerkiksi silloin, kun Tuppuraiset nuorena perheenä olivat Etiopiassa lähetystyössä. Maassa kuohui ja Tuppuraiset määrättiin kesken kahakoiden kahdeksi viikoksi kotiarestiin.

 

Pirkko odotti tuolloin kolmatta lasta.

 

– Muistan silloin saaneeni suurta lohtua Jesajan kirjan jakeesta, jonka mukaan ’rauhallisuus ja luottamus on teidän väkevyytenne’. (Jesaja 30:15 vanha käännös). Uuden käännöksen mukaan ’hiljainen luottamus on teidän voimanne.’

 

Pirkon ja hänen Raimo-puolisonsa sydän sykkii Etiopian-lähetystyölle. Kolmen lapsen aikuistuttua he ovat voineet palata Mekane Yesus -kirkon työyhteyteen. Tuppuraiset ovat olleet mukana kehitysyhteistyöprojektissa, jonka tarkoituksena oli saada puhdasta vettä. 6 000 ihmisen alueelle

 

– Mekane Yesus -kirkko tekee sekä evankeliointi- että kehitysyhteistyötä. Se pyrkii huolehtimaan ihmisestä kokonaisvaltaisesti mottonaan ’ihmisen ruumiin, hengen ja sielun palveleminen’.

 

Parhaillaan Suomessa lomalähettinä kiertävä Pirkko Tuppurainen kertoo Etiopian kristittyjen vaikeasta tilanteesta. Erityisesti etiopialaiset työntekijät ovat suuren työnpaineen alla, koska monilta alueilta, etenkin rajaseuduilta, tulee koko ajan kutsuja tulla julistamaan sanomaa Jeesuksesta.

 

Vaikka kaikki voitava tehdään, työntekijöitä on liian vähän, jotta kaikkiin kutsuihin voitaisiin vastata. Kirkon valtavasta kasvusta johtuen myös kokoontumistiloista ja koulutetuista etiopialaisista työntekijöistä on kova pula. Köyhän maan tilannetta vaikeuttaa myös 700 000 aids-orvosta huolehtiminen.

 

– Nyt on lähetyksen aika. Toivon että vielä löytyy ihmisiä työhön. Toivon että suomalaisilla olisi voimavaroja auttaa Etiopiaa.

 

Kaija Antola

 

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin