Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Halusin elämäni muuttuvani


Yeck Beck tuntuu hymyilevän aina. Hymy hyytyy ainoastaan silloin, kun kutsun hänet tutustumaan Suomen talveen. Kambodzhalaisten kun on lähes mahdotonta ymmärtää, miten kukaan voi asua maassa, jossa lämpötila laskee nollan alapuolelle.

(Sana 11.12.2008)

Hymyn palauduttua 28-vuotias Yeck kertoo kristityksi tulostaan runsaat kymmenen vuotta sitten.

– Opiskelutoverini oli kääntynyt kristityksi ja hänen käytöksensä oli muuttunut radikaalisti. Aiemmin hänen elämänsä oli ollut samanlaista kuin omanikin: tupakointia, juopottelua ja lorvimista. Olin utelias kuulemaan, mikä oli saanut aikaan huonetoverini elämänmuutoksen. Samalla toivoin itsekin saavani kokea vastaavanlaisen uudistuksen.

Toverinsa opastamana Yeck kohtasi Jeesuksen. Hänen elämänsä raitistui ja sai uuden mielekkyyden. Yeck ryhtyi opettamaan heimonsa jäseniä lukemaan, sillä vain muutamat osasivat tämän taidon edes omalla heimokielellään. Päätös Kristuksen seuraamisesta merkitsi kuitenkin myös pilkan kohteeksi joutumista.

– Kaverini pilkkasivat minua, sillä en enää ryypännyt heidän kanssaan enkä uhrannut hengille. Ymmärsin, että halveksituksi tuleminen kuluu kristityn elämään. Sain kuitenkin Jumalalta voimaa kestää vastustusta ja sain häneltä myös voimaa antaa pilkkaajilleni anteeksi.

– Toisaalta huomasin, että kristittyjä myös arvostetaan, sillä heitä pidetään hyvin luotettavina.

Nykyään Yeck kuuluu pienen seurakuntansa vanhemmistoon, mikä merkitsee muun muassa saarnavuoroa joka kolmas sunnuntai. Jumalanpalvelusten aikana seurakunta istuu lattialla, laulaa hengellisiä lauluja ja kuuntelee Raamatun lukemista ja sen selitystä. Tämä kaikki tapahtuu heidän omalla tampuan-heimokielellään.

Haastattelun lopuksi kaksikielisten heimokoulujen tarkastajana toimiva Yeck Beck vakavoituu toistamiseen ja hänen ruskeisiin silmiinsä syttyy surumielinen katse.

– Toivon, ettei sukuni ja heimoni tarvitsisi enää elää pelkojen ja henkivaltojen orjina. Henkivaltoihin uskovilla animisteilla on paljon erilaisia tabuja, jotka rajoittavat elämää. Tabut määräävät muun muassa, mihin ei saa koskea ja mitä ei saa syödä. Niiden rikkomisesta seuraa sairauksia ja onnettomuuksia.

– Olen nähnyt omin silmin näin tapahtuvan, joten pelko on meille jokapäiväistä todellisuutta. Onneksi on yksi, joka voi antaa meille todellisen vapauden.

Teksti Esko Makkonen
Kuva Joel Takala

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin