Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Halusin parempaa


Petri Maliranta, Nurmijärvi

 Petri Maliranta, 35, mietti pitkään, uskaltaisiko heittäytyä armon varaan ja tunnustaa, että tarvitsee Jeesusta elämäänsä.

 

– Ehkä Jumalan piti pitkään taivuttaa näin kovapäistä miestä, myynnin ja markkinoinnin konsultti Petri Maliranta naurahtaa.

 

(Sana 17.1.2008)

 

Kuopiosta kotoisin oleva Maliranta on kuitenkin jälkeenpäin nähnyt, että kaikella on tarkoituksensa. Mies sanoo yrittävänsä oppia kaikesta, mitä hänen elämässään on tapahtunut.

 

Petrin vanhempansa erosivat, kun poika oli kuusivuotias. Eron jälkeen isä tuli uskoon ja opasti poikaansakin hengellisten asioiden pariin. Ei painostanut, mutta näytti tietä

 

– Uskoin kyllä, mutta teot eivät puhuneet uskoni puolesta. Kun sitten lähdin opiskelemaan, loitonnuin uskonasioista yhä enemmän.

 

Vuonna 1996 tuore kauppatieteiden maisteri lähti töihin Helsinkiin ja alkoi rakentaa uraa. Meno oli ”maallista” kuten hän asian ilmaisee. Sisintä kalvoi paha olo, joka ajan kuluessa ahdisti yhä enemmän. Tilanne kärjistyi vuonna 2002.

 

– Aloin miettiä, kenen joukoissa haluan seisoa. Tiesin, että on jotain parempaa kuin se elämä, jollaista elin. Totesin, etten halua jatkaa tällä tavalla, Petri Maliranta muistelee.

 

Kuunnellessaan uutisia luonnonkatastrofeista ja terrori-iskuista hän mietti, että Raamattu puhuu tästä kaikesta ja sanoo sen viittaavan Jeesuksen paluuseen. Entä jos se tapahtuisi nyt, miten minun silloin kävisi, hän pohti.

 

Samoihin aikoihin hänellä oli vaikeuksia työpaikalla, paineet kasautuivat

 

– Aamuisin parkkeerasin autoni muutaman sadan metrin päähän työpaikasta. Siinä kävellessä tuli tavaksi rukoilla. Eräänä aamuna sanoin rukouksessa, että haluan tulla uskoon.

 

Petri kaipasi yhteyttä uskoviin ja meni eräänä lauantai-iltana Helsingin Saalem-seurakuntaan. Hän asettui takapenkkiin tarkkailemaan.

 

– Tuntui kuin olisin tullut kotiin.

 

Seuraavina viikkoina Petri jäi kahville ja tutustui ihmisiin. Hän pyysi myös esirukousta ja kertoi halustaan tulla uskoon. Hänen puolestaan rukoiltiin.

 

– En kokenut sen ihmeempää, mutta seuraavana aamuna kotona tuli todella hyvä olo. Koin Pyhän Hengen läsnäoloa ja aloin itkeä. Taakat lähtivät, tuli rauha. Koin Jumalan armon konkreettisesti.

 

Lauantai-illoissa Petri tutustui Anuun, josta tuli hänen vaimonsa. He avioituivat 2004. Toukokuussa 2007 syntyivät kaksostytöt.

 

– Jumala siunasi meitä heti kahdella lapsella, Petri Maliranta sanoo ylpeänä.

 

Tammikuussa 2008 valmistuu omakotitalo Nurmijärvelle. Maliranta sanoo, että katsellessaan elämää muutaman vuoden taaksepäin hän näkee, että palaset ovat loksahdelleet paikoilleen.

 

– On hyvä rakentaa elämää, kun on perustus kunnossa.

 

Teksti ja kuvat: Kaj Aalto



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin