Herra ei unohda loputtomasti

Synnyin perheemme kolmantena lapsena, ja äitini menehtyi synnytykseen. Synnytys tapahtui navetassa, ja hän kuoli verenvuotoon, kuulin isona. Kuoleman syy olin minä, iso poikalapsi. Kylän tapaan minut, syyllinen, annettiin alakastiseen perheeseen hoitoon, ja koko sukuni vihasi minua. Perheeni on Chetri-kastia.

Kun olin kaksivuotias, isä haki minut kotiin, mutta ei välittänyt minusta vähääkään. Yritin karata takaisin huoltajaperheeseeni. Siksi minut pantiin taas toiseen kylään paimeneksi. Kerrotaan, että olin hyvin häijy ja vihainen pikkupoika, josta kukaan ei pitänyt.

Sisarukseni olivat koulussa, minua ei sinne laitettu. Isompana opin tappelemaan hyvin ja juomaan kotitekoista alkoholia. 15-vuotiaana karkasin Intiaan. Siellä vahva poika saa helposti kaikenlaista sekatyötä. Mutta minua ei paikanvaihtokaan auttanut, jatkoin tappeluja ja olin katkera isälleni ja suvulleni.

Vuoden Intiassa olon jälkeen tulin takaisin kotikylääni tuoden kaikille pikku lahjoja: sokeria, vaatetta ja kookospähkinöitä. Isäni hakkasi minut. Pakenin takaisin Intiaan. Päätin, että jos palaan, tapan isäni.

Viisi vuotta kuljeskelin ympäri maata, tein töitä ja jatkoin melko sekoilevaa elämää. Minulla ei ollut ystäviä, eivätkä naiset kiinnostaneet minua. En osannut lukea enkä kirjoittaa, mutta opin sujuvasti hindiä ja unohdin tarkoituksella nepalin kielen.

Kolme vuotta sitten tapasin erään Mugusta olevan nuoren miehen. Hän kutsui minut hengelliseen kokoukseen. En ollut koskaan käynyt sellaisessa, ja aloin hiukan kiinnostua. Minua puhutteli siellä Jesaja 49:15 ”Äiti voi unohtaa sylilapsensa, mutta Jumala ei unohda.”

Jäin kiinni. Voiko todella olla joku joka välittää? Jumalan rakkaus aivan kaatui koko olemukseeni Pyhän Hengen välityksellä. Ystävät opettivat minua 15 päivää. Rukoukseni oli: ”Herra, anna minulle viisautta alkaa alusta rakkauden tuntien.” Enhän ollut koskaan kokenut rakkautta äidin enkä isän taholta.

Minut kutsuttiin kuuden kuukauden raamattukurssille. Siellä opin lukemaan ja kirjoittamaan, rakastamaan uutta tietäni Raamatun välityksellä. Minua puhutteli suuresti teksti 1 Kor. 1:27–28, kuinka Jumala valitsee hullut ja heikot. Sovin siihen hyvin. Jumala on kallioperäni.

Mieltäni kaivoi kauan se, että minun pitää antaa isälleni anteeksi, jotta voisin itse kasvaa ja oppia rakastamaan. Kirjoitin isälleni pyytäen anteeksi kahdeksan vuotta sitten tapahtunutta ja katkeruuttani häntä kohtaan. Tilasin puhelun ja puhuin isäni kanssa. Isä kertoi ensi kerran rakastavansa minua poikanaan ja pyysi käymään kotona.

Nyt olen ollut kaksi viikkoa Mugussa. Isäni toivoo, että jäisin hoitamaan häntä. Minulla on kuitenkin vielä kaksi vuotta käytännön harjoittelua raamattukurssin jälkeen jäljellä Intiassa. Kahden vuoden jälkeen minulla on näky tulla Muguun ja jäädä tänne opettamaan omaa kastiani omassa synnyinläänissäni.

Nyt haluan kuulla, mihin Jumala minua johtaa. Rukoilethan sinäkin puolestani? Luotan kyllä siihen, että Herra johdattaa minua, enkä pelkää.

Kaksi viikkoa Mugussa oli upeaa aikaa tavata pientä seurakuntaa, jakaa kokemuksia  ja tutustua ihmisiin. Kaikki, jotka muistavat minut kahdeksan vuoden takaa, ihmettelevät muutostani.

Minäkin ihmettelen Jumalan suurta rakkautta, jonka valta sai muuttaa minut. Siitä puhun.

Teksti ja kuva:

Herra ei unohda loputtomasti

Raju Malla, Mugu, Nepal

Nimeni on Raju Malla, olen 24-vuotias mies. Syntymäpaikkani on Länsi-Nepalissa, Mugun läänissä, Sri Nagarin kunnassa, Sattal Bhadan kylässä.

Synnyin perheemme kolmantena lapsena, ja äitini menehtyi synnytykseen. Synnytys tapahtui navetassa, ja hän kuoli verenvuotoon, kuulin isona. Kuoleman syy olin minä, iso poikalapsi. Kylän tapaan minut, syyllinen, annettiin alakastiseen perheeseen hoitoon, ja koko sukuni vihasi minua. Perheeni on Chetri-kastia.

Kun olin kaksivuotias, isä haki minut kotiin, mutta ei välittänyt minusta vähääkään. Yritin karata takaisin huoltajaperheeseeni. Siksi minut pantiin taas toiseen kylään paimeneksi. Kerrotaan, että olin hyvin häijy ja vihainen pikkupoika, josta kukaan ei pitänyt.

Sisarukseni olivat koulussa, minua ei sinne laitettu. Isompana opin tappelemaan hyvin ja juomaan kotitekoista alkoholia. 15-vuotiaana karkasin Intiaan. Siellä vahva poika saa helposti kaikenlaista sekatyötä. Mutta minua ei paikanvaihtokaan auttanut, jatkoin tappeluja ja olin katkera isälleni ja suvulleni.

Vuoden Intiassa olon jälkeen tulin takaisin kotikylääni tuoden kaikille pikku lahjoja: sokeria, vaatetta ja kookospähkinöitä. Isäni hakkasi minut. Pakenin takaisin Intiaan. Päätin, että jos palaan, tapan isäni.

Viisi vuotta kuljeskelin ympäri maata, tein töitä ja jatkoin melko sekoilevaa elämää. Minulla ei ollut ystäviä, eivätkä naiset kiinnostaneet minua. En osannut lukea enkä kirjoittaa, mutta opin sujuvasti hindiä ja unohdin tarkoituksella nepalin kielen.

Kolme vuotta sitten tapasin erään Mugusta olevan nuoren miehen. Hän kutsui minut hengelliseen kokoukseen. En ollut koskaan käynyt sellaisessa, ja aloin hiukan kiinnostua. Minua puhutteli siellä Jesaja 49:15 ”Äiti voi unohtaa sylilapsensa, mutta Jumala ei unohda.”

Jäin kiinni. Voiko todella olla joku joka välittää? Jumalan rakkaus aivan kaatui koko olemukseeni Pyhän Hengen välityksellä. Ystävät opettivat minua 15 päivää. Rukoukseni oli: ”Herra, anna minulle viisautta alkaa alusta rakkauden tuntien.” Enhän ollut koskaan kokenut rakkautta äidin enkä isän taholta.

Minut kutsuttiin kuuden kuukauden raamattukurssille. Siellä opin lukemaan ja kirjoittamaan, rakastamaan uutta tietäni Raamatun välityksellä. Minua puhutteli suuresti teksti 1 Kor. 1:27–28, kuinka Jumala valitsee hullut ja heikot. Sovin siihen hyvin. Jumala on kallioperäni.

Mieltäni kaivoi kauan se, että minun pitää antaa isälleni anteeksi, jotta voisin itse kasvaa ja oppia rakastamaan. Kirjoitin isälleni pyytäen anteeksi kahdeksan vuotta sitten tapahtunutta ja katkeruuttani häntä kohtaan. Tilasin puhelun ja puhuin isäni kanssa. Isä kertoi ensi kerran rakastavansa minua poikanaan ja pyysi käymään kotona.

Nyt olen ollut kaksi viikkoa Mugussa. Isäni toivoo, että jäisin hoitamaan häntä. Minulla on kuitenkin vielä kaksi vuotta käytännön harjoittelua raamattukurssin jälkeen jäljellä Intiassa. Kahden vuoden jälkeen minulla on näky tulla Muguun ja jäädä tänne opettamaan omaa kastiani omassa synnyinläänissäni.

Nyt haluan kuulla, mihin Jumala minua johtaa. Rukoilethan sinäkin puolestani? Luotan kyllä siihen, että Herra johdattaa minua, enkä pelkää.

Kaksi viikkoa Mugussa oli upeaa aikaa tavata pientä seurakuntaa, jakaa kokemuksia  ja tutustua ihmisiin. Kaikki, jotka muistavat minut kahdeksan vuoden takaa, ihmettelevät muutostani.

Minäkin ihmettelen Jumalan suurta rakkautta, jonka valta sai muuttaa minut. Siitä puhun.

Teksti ja kuva: Kirsti Kirjavainen

Kirjoittaja on Suomen Lähetysseuran lähetti Nepalissa. Hän  on kirjannut todistuksen keskustelusta Mugussa tänä keväänä.