
Kun Impi Matinheimo oli nuori, hänen kotikunnassaan Peräseinäjoella oli nuorten ja vanhojen tapana kokoontua yhteen. Taloissa pidettiin raamatunselityskokouksia, joihin ihmisiä saapui suurin joukoin. Kuorma-auton lavalla saattoi silloin tällöin päästä isommille hengellisille juhlille.
– Tuo aika oli omalla tavallaan lämmintä ja rikasta, vaikka aineellisesti elettiinkin köyhää aikaa, muistelee Vammalassa asuva eläkkeellä oleva maatilanemäntä Impi Matinheimo. Puoliso Heikki on jo ajan rajan tuolla puolen ja kolme tytärtä ovat muuttaneet omilleen, nuorin Saksaan asti. Yhdeksän lastenlasta pitävät mummuun usein yhteyttä.
Impi Matinheimo kertoo, että hänen uskoontuloonsa vaikutti oman veljen kääntyminen ennen kuin tämä kuoli keuhkokuumeeseen. Veli ehti jonkin aikaa kulkea Raamattu ja virsikirja mukanaan ja tutkia niitä innokkaasti. Kuolinvuoteellaan veli pyysi kaikkia uskomaan Jeesukseen. Se oli vakavaa puhuttelua.
– Raamattu on vuosien varrella antanut minulle voimaa. Jumala on puhunut sydäntä lämmittävästi milloin minkäkin kohdan välityksellä. Jumala itse elää ja puhuu Raamatun Sanassa.
Impi Matinheimo pitää esirukoustehtävää omana tehtävänään. Hän rohkaisee turvautumaan rohkeasti rukoukseen miettimättä sitä, onko rukous riittävän harras vai ei.
– Meillä on valtava Jumala, joka kyllä kuulee jopa huokauksetkin. Välillä vastaus tulee jopa salamannopeasti. Välillä vastausta saa odottaa, mutta se tulee ajallaan. Erityisesti Suomen uskovien pitäisi rukoilla maamme puolesta. Herätyksen saaminen tänne ja kaikkialle maailmaan ovat tärkeitä rukousaiheita. Myös oma lähipiiri on hyvä sulkea esirukouksiin päivittäin. Nyt tarvitaan polvillaanoloa ja rukouskokouksia.
Erityisen käyttökelpoisena rukouksena Impi Matinheimo pitää Jeesuksen itsensä opettamaa Isä meidän -rukousta. Sen syvällisissä sanoissa on sanottu kaikki oleellinen. On tärkeää rukoilla, että taivaallisen Isän tahto tapahtuisi.
Armo on tullut Impi Matinheimolle uskontaipaleen aikana kalliiksi asiaksi.´
– Oma yrittäminen ei pelastuskysymyksessä auta, vaan pelastuksen aarteen saa uskoa omakseen yksin armosta. Jeesus Kristus on tehnyt niin suuren työn Golgatalla puolestamme, että meidän pitäisi enemmän keskittyä tähän perusasiaan. Golgatan veren evankeliumin pitäisi olla meille A ja O. On suuri ilo olla armosta pelastettu.
Kaija Antola