Isän usko ei pelasta ketään

– Olen koko ikäni kantanut otsassa Johanna ”Petrintyttö” -leimaa. Aikaisemmin se ärsytti minua, mutta nykyisin kestän sitä jo paremmin Minä olen minä, enkä isäni jatke.

Kuusitoistavuotias Johanna opiskelee ensimmäistä vuotta Lahden Kauppaoppilaitoksessa. Hän on aktiivinen seurakuntanuori.

– Vaikka olenkin uskovaisen perheen lapsi, minun on pitänyt tehdä omat valintani Jumalan suhteen. Yhdessä vaiheessa kapinoin rajusti ja kielsin uskon totaalisesti. Mutta ollessani rippileirillä toissa kesänä koin voimakkaan uskoontulo-kokemuksen.

Siitä lähtien kirkko on ollut Johannalle kuin toinen koti.

– Tosin en kyllä aluksi uskonut saavani sieltä mitään mikä auttaisi selviämään. Mutta pian huomasin saavani tarvitsemaani turvaa, tukea ja rakkautta. En todennäköisesti selviäisi maailmanmyllerryksestä, jos ei olisi hengellistä kotia jonne mennä. Saan sieltä oppeja ja arvoja, joita tarvitsen, kun tulee aika kohdata todellinen maailma kristityn silmin.

Tytöllä on pää täynnä unelmia ja kädet täynnä työtä.

– Luultavasti pidän merkonomi-opintojen jälkeen välivuoden ja menen Raamattuopistoon. Haaveilen siitä, että pääsisin joskus järjestämään isoja yhteiskristillisiä tapahtumia. Haluaisin olla mukana toiminnassa, jossa näkee, kuinka ihminen muuttuu Jumalan voimallisesta ja ihmeellisestä vaikutuksesta.

Nuori Johanna on aloittanut myös kirjallisen uran.

– Ensimmäisen kirjani työnimi on Nuori Tuska. Se on nyt kustantajalla tarkistuksessa ja ilmeisesti se julkaistaan ensi vuonna. Parhaillaan kirjoitan romaanimuotoista kertomusta Elävä Evankeliumi -liikkeestä.

Johanna ammentaa aineistoa tarinoihinsa omista kokemuksistaan. Hän on Elävä Evankeliumi -liikkeen käynnistäjiä. Hän myös tietää omakohtaisesti, mitä on olla yksinäinen, väheksytty ja masentunut.

– Olin koulussa aina se kiusattu hylkiö, jolle ei puhuttu ja jonka kanssa ei leikitty. En kelvannut suosittujen joukkoon ja sain kuulla olevani läski ja tyhmä ja ruma. Mutta se hyvä puoli siinä oli, että kun ei ollut kavereita, luin senkin edestä läksyjä ja olin aina luokan ’top-vitosessa’.

– Onneksi kotona on aina rakastettu ja tuettu, ja erityisen paljon vaikeissa paikoissa. Se on auttanut selviämään.

– Minun turvani on Jumalassa, ja usko on elämäni tärkein asia. Se on tietoisuutta siitä, että joku aina rakastaa ja varjelee. Siksi minulla ei ole mitään pelättävää, tuleepa vastaan mitä tahansa.

Teksti: Sari Varpula

Kuvat: Miikka Rosendahl