Jess, tämä on se juttu!

– 1980-luvun alussa olin kotiäiti ja istuskelin usein hiekkalaatikolla muiden pienten lasten äitien kanssa. Joukossa oli eräs tiukkailmeinen naapuri, jonka tiesin uskovaiseksi.

– Eräänä päivänä hän sanoi minulle: ’Tällä maailmalla ei ole mitään tulevaisuutta. Odotan vain, että Jeesus tulee takaisin.’

– Siihen asti olin ollut ihan onnellinen. Nyt jouduin paniikin valtaan: miten minulle käy? Kotona polvistuin itkien nahkanojatuolin eteen ja rukoilin: ’Jos sinä, Jumala, olet olemassa, auta minua, sillä pelkään kamalasti.’

– Silloin tunsin lempeän kosketuksen olkapäälläni. Käännyin katsomaan taakse. Näin lattialla paljaat miehen jalat. Tajusin, että se oli Jeesus. Kuulin äänen, joka sanoi: ’Älä pelkää, mikä olen lunastanut sinut.’

– En edes tiennyt, mitä se tarkoitti, mutta minulle tuli valtava halu saada selville. Ryntäsin sen uskovaisen naapurin luo ja aloin kysellä. Tein varmaan satoja kysymyksiä ja imin itseeni kaiken, mitä hän kertoi uskosta ja Jeesuksesta. Tuntui että jokin elämässäni loksahti paikoilleen: jess, tämä on se juttu! Siihen asti olin ollut kuin palapeli, josta yksi pala puuttui.

Jos uskoontulo oli ollut yllättävä, lisää seurasi:

– Olin lukenut Apostolien teoista Pyhän Hengen vuodattamisesta. Eräänä päivänä olin naapurini kanssa juuri lopettanut rukoushetken keittiössä kotonani, kun katosta kuului kauhea pamaus, iso humahdus. Aloin ylistää ja kiittää Jumalaa uudella kielellä.

– Koen, että nämä kaksi vahvaa kokemusta kantoivat minua myöhemmin, kun tuli vaikeaa.

Anne Pircklen liittyi pieneen vapaaseurakuntaan ja alkoi tosissaan elää uskovaisen elämää. Parissa vuodessa hän ajautui lakihenkiseen suorittamiseen ja ansaitsemiseen.

– Yritin olla mahdollisimman hyvä uskovainen. Karsin itsestäni kaiken luonnollisen, luovuin jopa korvarenkaista. Seurakunnan julistus oli aika lailla ’pitää’ ja ’täytyy’ -painotteista, vaikka silloin en sitä tajunnut.

Ilo oli poissa. Anne vajosi syvään masennukseen ja erosi seurakunnasta.

Oltuaan jonkin aikaa kotona Anne Pircklen päätti hakeutua töihin. Hän sai työtä Sipoon seurakunnasta, seurakuntasihteerinä.

– Jumala on johdattanut tielleni hyviä sielunhoitajia sekä kristillisiä tapahtumia ja kursseja, joissa sisäisiä haavoja on parantunut.

Armo on kirkastunut, ”nykyisin olen uskossani tosi onnellinen”, Anne sanoo.

– Olen Jumalan lapsi sellaisena kuin olen. Minun ei tarvitse jatkuvasti tarkkailla itseäni siinä, mitä teen ja sanon. Tiedän syntisyyteni. Teen paljon virheitä. Mutta minun ei tarvitse jäädä niihin. Olen armahdettu syntinen.

Anne Pircken työskentelee nykyisin Rekolan seurakunnan kanslistina.

Vuonna 1999 hän kävi Kansan Raamattuseuran evankelistakurssin.

– Saa nähdä, mitä kaikkia tehtäviä taivaan Isä on minulle varannut.

Teksti: Kristiina Miettinen