Johdatusta, ei sattumaa

Heli Turpeinen kävi lapsena Suodenniemellä pyhäkoulua, sillä hän asui kodissa, jossa kunnioitettiin kristillisiä arvoja. Lukioaikana paikkakunnalle muutti uskova pariskunta, joka aloitti nuorille raamattupiirin.

– Se oli uskossa kasvamiselleni erittäin tärkeää. Nuorille ei ollut toimintaa talvisin, mutta uskovainen ruustinna rukoili tuon avioparin paikkakunnalle!

– Uskoni kasvoi lapsesta lähtien, enkä voi sanoa varsinaista uskoontulohetkeä. Tänä päivänä kuitenkin tiedän kulkevani Jeesuksen kanssa, sanoo Nokialla asuva seurakuntasihteeri.

Heli Turpeisen perheeseen kuuluu aviomies ja kolme lasta. Aikuisuuden kynnyksellä oleville opiskelijapojille on löytynyt seurakunnan toiminnassa oma paikka, ja tytär käy Tampereen kristillistä koulua.

Nokialaisissa kodeissa kokoontuva pienpiiri on Turpeiselle tärkeä. Tapaamisessa on alustuksen, laulujen ja rukouksen jälkeen mahdollisuus sielunhoitoon.

Hän osallistuu myös yhteiskristilliseen toimintaan.

– Nokia Missiossa olen saanut rohkaisua olla arjen keskellä Jumalan käytössä. Jumala haluaa toimia meidän tavallisten ihmisten välityksellä.

Oma palvelupaikkani on ollut Mission lastenhoitotiimissä.

Heli ehti palvella myös Jippii-Valokulkue -projektin yhteyshenkilönä Pirkanmaan alueella. Lapista kahta reittiä Etelä-Suomeen saapuneiden kulkueiden loppujuhlaa vietettiin joulukuun alussa Helsingin Hartwall-areenalla, jossa lauloi yli tuhannen lapsen kuoro.

– Projekti poiki Pirkanmaalle eri seurakuntiin ainakin kolme uutta lastenkuoroa, ja kevääksi on jo tiedossa keikkoja.

Raamatusta häntä on viime aikoina puhutellut aikoinaan koulun uskonnontunnilla opeteltu lause. "Rauhan minä jätän teille, minun rauhani – sen minä annan teille. En minä anna teille niin kuin maailma antaa. Älköön teidän sydämenne olko murheellinen älköönkä peljätkö." (Joh. 14:27, vanha käännös).

– Kristityn ei tarvitse murehtia tai pelätä.

Jumala on vapauttanut Heliä sisäisesti myös ihmisten orjuudesta ja muiden mielipiteisiin tuijottamisesta.

– Haluan tulla vielä enemmän siksi persoonaksi, joka todella olen. Luulen päässeeni asiassa jonkun verran eteenpäin, pohtii Heli.

Hän kantaa pitkin päivää taivaan Isälle arkipäivän asioita. Yksi isoimmista rukousvastauksista liittyy oikeaan polveen, joka vaivasi vuoden verran vielä tähystysleikkauksen jälkeenkin.

– Kesällä eräs ystäväni laittoi kätensä polven päälle ja rukoili. Parantuminen alkoi heti ja vähitellen kipu hävisi kokonaan.

– Uskon johdatukseen. Jos myöhästyn bussista, voi seuraavassa autossa istua joku tuttu ihminen, joka minun tuli kohdata. Minun elämässäni ei sattumia ole, Heli Turpeinen toteaa.

Merja Salonen