Tammikuussa 1989 hän valmistui virginialaisesta baptistipastoriseminaarista ja sai pastorin viran Brooklynin Sunset Parkin espanjalaisesta baptistikirkosta. Kirkko kasvoi, mutta yhdeksän vuoden kuluttua José erosi virastaan hoitaakseen halvaantunutta äitiään ja myöhemmin sairastunutta isäänsä.
Vanhemmat opettivat pojalleen uskon aakkoset jo varhain.
– He veivät minut ja sisareni baptistikirkkoon joka sunnuntai, perjantaisin raamattupiiriin ja maanantaisin rukoustilaisuuteen. Mitä enemmän kuulin Jumalan sanaa, sen enemmän ymmärsin, että tarvitsen Jumalaa.
Myös raamatunkertomukset alkoivat avautua. Eräänä päivänä, kun José oli 13-vuotias, hän koki Jumalan kosketuksen kuoron laulaessa espanjalaista laulua, jossa sanotaan: Jos haluat olla onnellinen, tule Jeesuksen luo.
– Elämäni ei ollut järjestyksessä. Tunsin oloni tyhjäksi ilman Jeesusta. Laulu oli kuin minun elämästäni ja kutsui tulemaan Jumalan luo.
Saarnan jälkeen tuli alttarikutsun niille, jotka halusivat ottaa Kristuksen henkilökohtaiseksi pelastajakseen. José nousi ensimmäisenä ja käveli eteen.
Jose kertoo saaneensa rukousvastauksia ja ennen kaikkea oppineensa rukoilemaan myös hyvinä hetkinä.
– Jumala näyttää meille elämäntien, mutta on meistä kiinni haluammeko elää neuvojen mukaan.
Nykyään José käy Flatbush-Tompkins Congregational –kirkossa ja laulaa kitaransa säestyksellä gospel-lauluja Newkirk Plazan metroasemalla. 2002 hän jäi auton töytäisemäksi, minkä aiheuttamien selkä- ja jalkaongelmien takia hän on nykyään sairaseläkkeellä.
TEKSTI JA KUVA: TEEMU HOLMI