Jumala ei ole toivomusautomaatti
Marja-Liisa Huhtanen lähti Viipurista evakkotaipaleelle kaksikuisena vauvana. Lapsuudesta Pirkkalassa jäivät mieleen uskovan mummun iltarukoukset. Jumalan eteen kannettiin siinä tärkeitä asioita, kuten maamme päättäjät presidenttiä myöten. Tämä teki samassa huoneessa nukkuneeseen tyttöön lähtemättömän vaikutuksen. (Sana 2.7.2009)
Opettajaksi valmistumisen jälkeen Marja-Liisa Huhtanen halusi lähteä aloittamaan opettajanuraansa Lappiin ja palata sitten etelään. Ylitornion Kainuunkylän koulussa oli opettajan paikka vapaana ja sen alaluokan opettajaksi Marja-Liisa Huhtanen sitten jäikin avioiduttuaan saman kylän pojan, Toivo Huhtasen kanssa.
Opettamisen koin hyvänä työnä ja peruskoulun etuna pidän sitä, että opettajan ja oppilaan välit tulivat läheisemmiksi. Etenkin uskontotunnit olivat aivan ihania, kun lapset olivat niin innokkaita kuulemaan.
Elämä ei ole päästänyt Huhtasen perhettä helpolla. Suuri suru seurasi lähes16 vuotta sitten tapahtunutta auto-onnettomuutta, missä kolme alokasta menehtyi hiukan ennen valaansa. Joukossa oli Huhtasten Mika-poika.
Silloin sain suurta lohtua siitä, että tiesin monen rukoilevan puolestamme. Mika on mielessä vieläkin päivittäin, mutta enää menetyksen haava ei ole niin kipeä.
Rukous on Marja-Liisalle tärkeä asia.
Muistan läheisiäni ja ystäviäni sekä tuntemiani sairaita ihmisiä. Joskus olen miettinyt, miksi joku toinen saa hienommalta tuntuvia rukousvastauksia kuin mitä itse saan. Tuolloin olen kokenut Jumalan muistuttavan minua omilla sanoillaan: Minun armossani on sinulle kyllin.
Minulle on ollut suuri asia, kun olen tajunnut, ettei Jumala ole toivomusautomaatti.
KAIJA ANTOLA