Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Jumala herätti näkyjen kautta


Ilkka Alakarhu, 26, syntyi Helsingissä, mutta kasvoi puolivuotiaasta lähtien Kauhavalla. Poika pantiin kylän ainoaan Vapaakirkon pitämään päiväkerhoon. Ekaluokkalaisena hän oppi mummolta Levolle lasken Luojani -iltarukouksen, ja koulussa opettaja piti esillä hengellisiä asioita. (Sana 9.7.2009)

– Tunsin sisimmässäni, että ne ovat totta. Se riitti, ja vakaumukseni oli vahva, Ilkka kertoo.

Yläasteella ja lukiossa rukoukseen turvautuminen oli luonnollinen tapa. Rippikoulussa kuvaan tulivat nuortenillat. Niiden jälkeen teinipoika alkoi veljensä rinnalla kuunnella raskasta hevimusiikkia. Sepultura-yhtyeen Roots-levyn hän kuunteli yhtä soittoa läpi.
– Olin taideihminen sydämestäni, ja ajattelin että siinä levyssä oli syvällistä totuutta, mitä ihminen kaipaa.

Nuorukaisesta tuli hevimusiikin suurkuluttaja. Saman tien alkoi myös bassoharjoittelu. Hän työskenteli kouluavustajana ja mietti mitä alkaisi tehdä isona. Kasvun vuosia leimasi levottomuus, johon hän koki Jumalan lopulta vastaavan.
– Näin mielessäni kuvan, jossa olin aivan pimeässä. Kaukana näkyi valo. Tajusin, että siellä on Taivaan isä. Se tuntui todella kotoisalta.

Ilkka halusi pois entisestä. Päihteitä, alkoholia ja kannabista oli tullut kokeiltua musiikkikavereiden kanssa. Hän oli myös täynnä vihaa veljeään kohtaan.
– Jälleen näin kuvan, violetin spiraalin, joka vei alaspäin pimeyteen. Tajusin että tilani on tuollainen.

Kolmannessa kuvassa Ilkan viereen laskeutui Raamattu.
– Koin Jumalan puhuvan minulle, että pitäisi alkaa lukea sitä.

Sanan ääressä kului puolitoista kuukautta. Sen jälkeen hänelle tuli voimakas synnintunto.
– Laskin Raamatun yöpöydälle, kaduin syntejäni ja päätin, etten enää häpeä Jeesuksen nimeä.

Näiden painien jälkeen Ilkka pääsi raamattukouluun Ryttylään ja jatkoi kristillisellä taidelinjalla ja sitten kansainvälisyyslinjalla Istanbulissa. Toiveena on valmistua sairaanhoitaja-diakoniksi ja lähteä jonain päivänä lähetystyöhön.

TEKSTI JA KUVA: TEEMU HOLMI

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin