Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Jumala on mahdottomuuksien Jumala


Hanna Yrjänä, Helsinki

– Uskon että on olemassa kaksi syytä, miksi Jumala on luonut meidät: että hän voisi iloita meistä ja rakastaa meitä, sanoo helsinkiläinen Hanna Yrjänä.

 

(Sana 18.10.2007)

 

– Tärkein asia elämässäni on, että olen Jumalan oma. Millään muulla ei ole niin väliä. Ja kun olen Jumalan oma, hän pitää huolen kaikesta.

 

Hanna imi itseensä uskon Jumalaan jo äidinmaidossa. Vanhempiensa mukana seuroissa ja muissa hengellisissä tilaisuuksissa kulkenut tyttö oppi pitämään Jumalan olemassaoloa jopa itsestäänselvyytenä.

 

– Ehkä selvin asia, minkä lapsena opin Jumalasta oli, että hän on kaikkivaltias, tietää kaiken ja näkee kaiken, eikä mikään ole häneltä salassa. Jumala oli hyvin kunnioitettava ja pelättäväkin.

 

Hanna luki usein Ikuisia kertomuksia -nimistä kirjaa, joka sisältää Raamatun kertomuksia. Erityisesti hänen mieltään kiehtoi Vanha testamentti, kuten kertomukset Simsonista ja Danielista. Jumalaan liittyi paljon ”sankariainesta”.

 

Hanna muistaa rukoilleensa jo pienenä koululaisena. Rukoukset nousivat Jumalan luo erityisesti silloin, kun lähiomaisilla oli kärsimystä ja kuoleman todellisuus tuli lähelle.

 

– En ole missään vaiheessa tuntenut tarvetta tehdä erityistä uskonratkaisua. Tiedän olevani Jumalan oma, koska Raamatussa sanotaan niin. Uskoa ei voi perustaa omille tunteille tai kokemuksille.

 

Usko tulee Hannalle todeksi muun muassa ihmissuhteissa.

 

– Yritän muistaa, että suhteessa toisiin ihmisiin tärkeintä on rakkaus. Ikävä kyllä usein näyttää käyvän niin kuin Roomalaiskirjeessä kuvataan: ”Sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen”.

 

Hanna on mukana Nokia Missio Helsingissä, jossa hän vetää mediatiimiä ja on mukana myös johtotiimissä.

 

– Unelmani on, että saisin tv:n ja mediatyön avulla toteuttaa Jeesuksen käskyä: menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.

 

– Tämä ei ole pieni juttu. Mutta niin ei ole meidän Jumalammekaan! Uskon, että hän voi tehdä kaiken mahdolliseksi, jos niin haluaa. Hänhän on mahdottomuuksien Jumala.

 

 

Teksti ja kuvat: Elina Haavisto



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin