Katkeruus hellitti

Maanviljelijä Kosti Vapaakoski on ikänsä asunut kotitilallaan Merikarvian Alakylässä.

Raamatun kertomukset tulivat hänelle lapsena tutuiksi Helmi Välinevan pitämässä pyhäkoulussa Tuorilan koululla. Opit ovat säilyneet mielessä näihin päiviin asti.

1950- ja 60-lukujen taitteessa Merikarvialla oli herätystä. Sisäinen kaipaa ajoi Kosti Vapaakosken Jumalan eteen1961.

– Veikko Tenkanen, joka oli lahjakas evankelista, johti Merikarvialla kristillistä nuortentoimintaa. Loppiaisseuroissa löysin hänen avullaan tien Jumalan luo.

Vapaakoski kertoo elämänsä vaikeimmasta päivästä marraskuussa 1985 jolloin oma poika menehtyi äkillisesti liikenneonnettomuudessa. Onnettomuutta seurasi pitkä suruaika, jolloin kirkkotie pääsi ruohottumaan.

– Jumalan avulla tuosta vaiheesta on päästy eteenpäin. Hän vahvisti minua siinä, etten jättänyt uskontietä.

Vähitellen Kosti Vapaakoski löysi uudelleen tien seurakuntaan. Pojan menetyksestä aiheutunut katkeruus alkoi helpottaa.

– Katkeruus on tuhoisaa, se syö sisintä. Katkeruudesta täytyy päästä eroon, muuten tekee itselleen suurta vahinkoa.

– Aika parantaa haavoja, eikä sellaisessa murheessa kukaan jaksaisi elääkään, Vapaakoski kuvaa pojan kuoleman jälkeisen ajan tuskaa.

– Jumala on rakkaus, kuten Raamattu sanoo. Ei Jumala toivo lapsilleen pahaa. Joku asia, joka nyt tuntuu pahalta, saattaa myöhemmin osoittautua siunaukseksi.

– Jos alamme rukouksessa vaatia asioita oman mielemme mukaan, asetumme Jumalan asemaan. Jumala antakoon meille sitä, mitä armossaan hyväksi näkee.

– Tänä päivänä kaikki elämässäni on hyvin. Voin sanoa, kuten Job, että mitään ei puutu.

Toisen pojan kuusihenkinen perhe tuottaa Kostille ja hänen vaimolleen Eila Vapaakoskelle iloa.

– Annan suuren arvon myös uskoville ystävillemme ja hengelliselle toiminnalle, jossa saan olla mukana, Kosti Vapaakoski sanoo.

Teksti ja kuva: Kaija Antola