Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Kaverit esittelivät Jeesuksen Tonylle


Trinidadilla syntyneen ja kasvaneen, toissa syksynä Brooklyniin muuttaneen Tony Williamsin, 45, lapsuudenkoti ei ollut uskonnollinen. Kiinnostus kristinuskoa kohtaan syntyi lukion jälkeen. (Sana 30.4.2009)

– Kaverien kertomukset saivat sen aikaan.

Koulukavereista ja urheiluharrastuksesta oli löytynyt pari uskovaista kaveria, jotka kertoivat Tonylle Jumalasta.
– He rohkaisivat minua lähtemään mukanaan kirkkoon.

Aluksi Tony ei liiemmin välittänyt koko asiasta, mutta kuunteli.
– Sitten heräsi syyllisyydentunto, ja jokin sisälläni painoi minua muutokseen.

Eräänä päivänä pojat juttelivat tavalliseen tapaansa pienen maalaiskotikaupunkinsa Cape de Villen kadulla. Tony sai taas kuulla tarvitsevansa Kristusta.
– Silloin pyysin heitä kertomaan, mitä minun tulee tehdä, jotta voisin henkilökohtaisesti päästä Kristuksen seuraan.

Päivästä mieleen jäivät syntisen rukous eli syntien tunnustaminen ja Jeesuksen pyytäminen elämän Herraksi. Näissä ajatuksissa Tony palasi myöhään illalla kotiinsa, jossa vielä jatkoi rukoilemista.

Vastoin monien kertomuksia hän ei uskoontulohetkellä kokenut mitään erityistä, kuten taakoista vapautumisen tunnetta.
– Jumala tietää kuka tarvitsee jotain erityistä, kuka ei, Tony toteaa.

Nukkumaan mennessään hän tunsi olonsa rauhalliseksi.

Tony kertoo päättäneensä, ettei enää viettäisi aikaa entisessä seurassa ja pakenisi Jumalaa yöelämään ja juhliin. Tämä valinta tuntui oikealta.
– Minulle tuli erityinen halu päästä sisälle Jumalan sanaan, lukea sitä päivittäin ja rukoilla.

Suuri muutos elämässä alkoi, kun seurakunta korvasi urheiluntäytteisen elämän. Tony oli tähän asti pelannut koripalloa Trinidadin mestaruusliigan Dunlop Hawks -joukkueessa.
– Olin omistanut sille koko elämäni. Koripallon kautta ilmaisin itseäni ja sen ansiosta ihmiset tunsivat minut.

– Lopettamispäätös oli vaikea asia, mutta halusin omistautua Raamatun tutkimiseen ja muiden uskovaisten kanssa olemiseen.
Uskoontulon aikaan Tony paiski töitä Dunlopin rengastehtaalla. Sitten hän oli töissä sähköyhtiössä ja opiskeli kolme vuotta raamattukoulussa kunnes muutti Yhdysvaltoihin.

Urheilu on yhä yksi osa poikamiehen elämää; mutta koripallon peluu on vähentynyt. Sen rinnalle on tullut tennis ja kuntosali. Vuoden alussa alkoi jälleen opiskelu.

TEKSTI JA KUVA: TEEMU HOLMI

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin