Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Kiitosaiheena pienryhmän vetäminen


Kirsti Soramies, Savonlinna

– Jumala kutsui minua ollessani 14-vuotias. Asuimme Keravalla ja seurakunta järjesti siellä nuorille evankelioivia tilaisuuksia. Niissä tilaisuuksissa vakuutuin uskon tärkeydestä ja halusin antaa elämäni Jumalalle.

 

(Sana 5.6.2008)

 

Näin muistelee vuosikymmenten takaisia tapahtumia savonlinnalainen terveydenhoitaja Kirsti Soramies.

 

Hän korostaa, että hän ei usko kiiltokuva-Jeesukseen, vaan Raamatun Jeesukseen. Raamatussa Jeesus on hyvä paimen ja maailman valo.

 

– Erikoisesti minua neljän minulle rakkaan isoveljen pikkusiskona ilahduttaa se, että Jeesus kutsuu itseään meidän veljeksemme. Tämä käy ilmi muun muassa Heprealaiskirjeen toisesta luvusta.

 

Kirsti Soramies sanoo, ettei hän voi korostaa itseään eikä omaa uskoaan. On ollut vaikeita vuosia, jolloin on ollut pakko hyväksyä, että omaa elämää varten tehdyt suunnitelmat ovat osittain romuttuneet. Yksi kipeimmistä asioista on hänelle ollut se, että haave lähetyskentälle lähtemisestä ei ole toteutunut.

 

– Hengellisten kesäjuhlien tähtihetki on yleensä se, kun uudet lähetit siunataan kentälle. Kerrankin sellaisella hetkellä itkin ääneen teltan ulkopuolella. Monet muut saivat lähteä, mutta minä en.

 

Aivan hiljattain Kirsti Soramiestä pyydettiin Alfa-kurssille ryhmänvetäjäksi ja sen jälkeen raamattupiirin vetäjäksi. Tämä haaste on tuonut paljon iloa.

 

– On ollut hienoa vetää piiriä, jonka jäsenet ovat halunneet oppia tuntemaan Jumalaa. On ihmeellistä katsella, kun Jumala tekee ihmisessä työtään. Haluan rohkaista ihmisiä menemään pienryhmiin tai tarvittaessa perustamaan niitä. Siihen ei tarvita suuria johtajia, vaan tavallinenkin ihminen kykenee pienryhmän perustamiseen.

 

Kirsti Soramiehelle Raamattu merkitsee voimanlähdettä, josta väsynyt voi ammentaa uutta voimaa.

 

– Olen lukenut vuosia Raamattua järjestelmällisesti, mutta parhaillaan luen sitä Raamatunlukijain liiton Hetkinen-oppaan mukaan. Olen huomannut, että on hyvä, kun on toisen ihmisen asettamia kysymyksiä lukemisen tukena.

 

 

Kaija Antola



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin