Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Koko elämä johdatusta


Nokialainen rakennuspiirtäjä Marjo Salonen on aina uskonut Jumalaan. Äidin opettama iltarukous kantoi tytärtä nuoruusvuosinakin.

 

(Sana 3.5.2007)

 

– Kuolinvuoteellaan sairaalassa kommunismiin suuntautunut isäni puhui minulle Isosta Kirjasta ja sain rukoillakin hänen puolestaan. Siskoni Mirja oli vastaavassa tilanteessa jutellut äidin kanssa, joka vastasi myönteisesti kysymykseen uskooko hän Jeesukseen. Uskomme, että vanhempamme odottavat meitä perillä, Marjo sanoo.

 

Hän kertoo omasta uskoontulostaan vuonna 1980:

 

– Asuin Hangossa ja eräässä muistotilaisuudessa papin puhuessa päähäni nousi ajatus, että hän voisi saattaa minut uskoon. Jonkin ajan päästä kyseinen pappi soitti ja pyysi minua mukaan kasvuryhmään. Ajattelin, että vaikka elefantti tulisi tiellä vastaan niin menen sinne. Jumala vaikutti tahtomisen ja tekemisen.

 

Vuonna 1987 juuret vetivät Marjon vanhalle kotiseudulle Nokialle, missä hengellinen ilmapiiri vaikuttaa hyvältä.

 

– Toki seurakuntien kesken voisi olla enemmänkin yhteistyötä. Haluan olla purkamassa rajoja ja karsinoita, vaikka tietenkin eniten tulee käytyä omassa 'kodissa'.

 

Helluntailaisella Marjolla on paljon ystäviä, niin eri seurakunnista kuin uskosta osattomiakin. Kaikki ovat yhtä arvokkaita, onhan ainoa ero ihmisten välillä armon omistamisessa.

 

– Jumala haluaa kutsua jokaisen armonsa alle. Se suojaa kuin katto talon päällä ja on turva joka päivä kaikissa tilanteissa.

 

– Uskon asioista on helppoa keskustella, jos toinen kyselee. Kristityillä pitäisi olla tässä asiassa tuntosarvet pystyssä. Ilmapiiristä vaistoaa, jos ei ole sopivaa ottaa puheeksi uskoa.

 

Raamatusta Marjon lempijakeista 1. Kor. 1:26-29 nousee ylitse muiden.

 

– Jumala valitsi minut, joka en mitään ole. Hän voi heikkouteni kautta ilmaista itseään ihmisille.

 

– Huokailen rukouksessa Herralle päivän aikana eteen tulevia asioita.

Pyydän Hänen vaikuttavan tahtonsa tapahtumista minussa ja minun välitykselläni, että oppisin joka päivä jotain uutta Jeesuksesta. Ja jospa edes jollain lailla ymmärtäisin Jumalan tahtoa, ettei tarvitsisi aina lyödä päätä seinään.

 

Marjon rukousvastauksista suurimpia on puoliso ja kolme jo aikuista lasta.

 

– Tapasin nykyisen mieheni Jorman kun ystäväni pyysi häneltä kuljetusta helluntaiseurakuntaan ja pääsin samaan kyytiin.

 

– Koko elämäni on ollut Jumalan johdatusta. Sekin on suuri ihme, että herään hengittämään aamuisin ja saan olla uskossa, Marjo Salonen sanoo.

 

Merja Salonen



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin