Kuoleman kielistä toisten auttajaksi

– Silloin näin Kristuksen tulevan valohahmona ihmisten joukkoon. Näin Hänet kompuroivassa, humalaisessa miehessäkin. Tajusin, että Jumala on kaikkialla keskuudessamme.

– Kokemus aloitti kasvuprosessini. Siihen liittyi jopa uskallus kapinoida Jumalalle, jota olin aiemmin rukoillut pelonsekaisin tuntein. Ymmärsin myöhemmin, että myös kärsimys kuuluu Hänen suunnitelmiinsa. En olisi kestänyt sairauttani, ellei minulla olisi ollut syvempää ymmärrystä Jumalan ilmentymisestä maailmassa, Jaana kertoo.

Hän oli rukoillut Jumalalta omaa tehtäväänsä. Jaana sai vastauksen, mutta ensin hänen piti olla kuolemansairas.

Tammikuussa 2006 turposivat ylävartalo ja kasvot. Jaana pelkäsi tukehtuvansa. Keväällä hän makasi vuoteessa viikkokausia jalat turvonneina. Syödä ei voinut, vain vesi meni kurkusta alas. Keho oli aivan sekaisin eikä lääkäreille selvinnyt, mistä oli kyse.

Uupuneen Jaanan mieleen muistuivat aikaisemmin apua tuoneet otsonihoidot. Niiden ja sisäisen kasvuprosessinsa myötä hän paranikin vähitellen.

Jaanan iho kutisi voimakkaasti reilun vuoden verran. Siitä kasvoi myötätunto sairaita ja epätoivoisia sekä kidutettuja ihmisiä kohtaan.

– Ymmärsin pelot ja jopa ajatukset itsemurhasta, joka ei kuitenkaan ole ratkaisu ongelmiin. Oivalsin, että voidakseen toimia yhteistyössä Jumalan kanssa on luotava henkilökohtainen yhteys Häneen.

– Kärsimys on osa ihmisen elämää ja siihen voi kutsua Jumalan mukaan. Hänen rakkautensa muuntaa ahdistavan tilanteen, jolloin myötätunto toisia kärsiviä kohtaan kasvaa. Kipu avaa sydämiämme ja auttaa meitä tulemaan inhimillisemmiksi lähimmäisiämme kohtaan.

Oman kokemuksen myötä löytyi Jaanan elämäntehtävä otsonihoitajana omassa yrityksessä. Hän osaa auttaa ihmisiä kokonaisvaltaisesti ja tukee heitä myös henkisesti sairauksien läpikäymisessä.

– Tähän asti minusta on pidetty hyvää huolta. Tunnen olevani lähempänä Jumalaa kuin koskaan aikaisemmin, Jaana Vihavainen sanoo.

Merja Salonen