Teija Patjas on saanut tuntea Jeesuksen jo lapsesta alkaen. Turvallinen lapsuudenkoti Anjalankoskella, missä Teija puolisonsa ja kahden tyttärensä kanssa nykyäänkin asuu, loi mahdollisuuden lapsenuskon kasvamiseen.
(Sana 23.8.2007)
– Jeesus merkitsee minulle kaikkea. Hänen sovitustyönsä tähden voin olla ja elää ja saada tukea ja turvaa arkielämässä. Ennen kaikkea Jeesuksen sovitustyö merkitsee sitä, että pääsen kerran taivaaseen. Jumala on luonut ihmisen yhteyteensä, mutta synti on rikkonut tämän alkuperäissuunnitelman. Jumala itse oli maksumiehenä, kun Jeesus kuoli ristillä ja sovitti syntimme.
Teija Patjas työskentelee Kymenlaakson Kansanlähetyksen toimisto- ja julistustyöntekijänä jo yhdeksättä vuotta. Työuraan on mahtunut monia ilon aiheita.
Monesti elämän varrella on käynyt niin, että eteen tulleet vaikeudet ovat myöhemmin koituneet siunauksiksi.
– Meille ei ole luvattu tasaista polkua, mutta elämän tilanteisiin on luvattu antaa riittävät voimat. Joudumme kristittyinä kulkemaan usein samat ala- ja ylämäet kuin muutkin, mutta oleellista on se, kenen kanssa ne kuljemme. Jeesus on turvallinen matkakumppani. Kun omat voimat hiipuvat, on hyvä muistaa, että Jumalan kädet kantavat.
Teija Patjas toivoo voivansa julistaa evankeliumia niin yksinkertaisesti ja selkeästi, ettei se menisi keneltäkään ohi. Kuulijoista suurin osa on jo uskon tiellä, mutta aina on joukossa myös etsijöitä.
– Silloin tällöin huomaan, että joku uusikin ihminen on ruvennut käymään tilaisuuksissa, ja siitä iloitsen.
Julistaja kertoo saavansa iloa ja uutta voimaa siitä, kun saa julistaa Jeesuksesta. Puheiden valmistaminen ruokkii myös häntä itseään, sillä sisältöä tulee etsittyä Raamatun sivuilta.
– Raamattu on siitä ihmeellinen kirja, että se paitsi ilmaisee ihmisen raadollisuuden ja syntisyyden, myös näyttää avun syntiselle, lohduttaa, neuvoo ja rohkaisee. Suosittelen Raamatun lukemista jonkin lukuohjelman avulla, esimerkiksi Raamatunlukijain liiton Hetkinen ja nuorille suunnattu Lukkari helpottavat tutkimista. Näiden avulla lukeminen on monesti myös säännöllisempää.
Teija Patjas kertoo lukevansa muutaman katkelman hengellisistä hartauskirjoista ja Raamatusta aamulla ennen muita aamutoimia. Muutaman minuutin aamuhartaus antaa voimia päivän matkalle.
– Olen elämässäni saanut nähdä paljon Jumalan ihmeellisiä tekoja. Koen olevani sillä paikalla, mihin Jumala on minut asettanut. Uskon että nämä tehtävät on annettu juuri minulle. Jumala itse on antanut ja antaa tarvittavat eväät.
Kaija Antola