Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Meikkaaja menee pintaa syvemmälle


Naamioitsija Merja Ritarannan ammattitaitoista kädenjälkeä on nähty 15 vuoden aikana lukuisissa TV 2:n ohjelmissa. (SANA 7.4.2005)


– Pitkien draamasarjojen vuoksi olen paljon myös poissa Tohlopin studiolta. Meikkaamo voi olla kannon nokassa tai maalaistalon porstuassa. Työkaverini ovat parhaita ystäviäni ja meikkaamossa on ihana henki. Se on mahtavaa, naurahtaa Merja kiitollisena.

 

Äkkiseltään voisi luulla meikkaajan ja hänen työnsä olevan pinnallisia, mutta totuus on toinen. Ritaranta pitää tärkeänä, että esiintyvistä ihmisistä tehdään parhaan mahdollisen näköisiä. Se on katsojien arvostamista. Välillä tarvitaan ”kotipsykologin” taitojakin.

 

– Minulla roikkuu aina risti kaulassa tai jossain muualla. Usein meikattavat henkilöt kysyvät, onko kyseessä pelkkä koru vai vakaumuksen osoitus. Siinä voin luontevasti kertoa ristin merkityksestä itselleni.

 

Tampereen studiossa ei tehdä nykyään hengellisiä ohjelmia. Merja Ritarannan mielestä ne olisivat tervetulleita, koska kristillinen TV 7 ei näy Hämeessä.

 

Hänen lapsuudenkodissaan luettiin ruoka- ja iltarukoukset, ja Merjalla oli lapsenusko. Äiti aloitti hurjan käännyttämisen uuudestisyntymisensä jälkeen noin 20 vuotta sitten. Se ärsytti tytärtä, joka taisteli vastaan, mutta tuli silti uskoon vuonna 1986.

 

– Olin kosmetologikoulussa, missä opiskeli myös Arto Härkösen vaimo Anna-Maija. Kävin Härkösillä juttelemassa uskon asioista. He kysyivät saavatko rukoilla puolestani. Halusin sitä, ja sain kaupan päälle kielilläpuhumisen armolahjan.

 

Merjan äiti rukoilee paljon, ja isäkin on nyt uskossa. Vanhemmat muuttivat äskettäin Vilppulasta Tampereelle aivan kivenheiton päähän.

 

– Olisin hengellisesti kovalla paikalla, jos he eivät asuisi niin lähellä. Äidiltä tulee päivittäin rukousaiheita ja -vastauksia. Häneltä olen oppinut rukoilemaan niiden ihmisten puolesta, jotka tupsahtavat mieleeni. Kyseessä voi olla joku ohikulkijakin.

 

Usein Merja siunaa penkkiin meikattavaksi istahtavaa asiakasta mielessään ja rukoilee, että tekeillä oleva ohjelma onnistuisi hyvin. ”Taivaan Isä siunaa ja varjele, paranna ja pelasta”, on ytimekäs huokaisu yläkertaan.

 

– Rukoilen myös omasta ja perheeni puolesta. Kiitän, vaikka Jumalan vastaukset eivät olekaan aina sitä mitä rukoillessa ”tilaan”. Taivaan Isä tietää millaisia vastauksia hän antaa ja missä järjestyksessä.

 

Merja Salonen  



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin