Mitäs jos Jeesus tulisi…?

Maija-Liisa syntyi esikoisena uskovaiseen kotiin, mistä on kiitollinen. Pyhäkoulua ei Jämsässä vielä järjestetty, joten lapset kulkivat helluntailaisten vanhempiensa mukana kokouksissa. Saarnat ja hengelliset asiat jäivät mieleen. Tyttö lauloi jo muutaman vuoden ikäisenä äidin kanssa kuorossa, kun isä oli vielä sodassa.
– Seisoin tuolilla äidin vieressä ja lauloin kitarakuorolauluja. Siitä se laulu-ura urkeni.

Hän muistaa elävästi pimeän illan, jolloin tuli uskoon kahdeksanvuotiaana. Maija-Liisa oli jo menossa nukkumaan kaksi vuotta nuoremman siskonsa kanssa.
– Siinä me puhuttiin keskenämme että ’mitäs jos Jeesus tulis nyt, päästäskö me mukaan’.

No minä sitten vanhempana sanoin siskolleni, että kuule ’mee sää pyytää isi rukoilee meidän puolesta’.

Tytärten pyyntö oli isälle suuri yllätys. Isä tuli heti, ja rukoili heidän puolestaan.
– Oi sitä riemua, oi sitä iloa silloin illalla.

Laulaminen sai nyt uutta intoa, ja siskokset alkoivat laulaa kokouksissa duettona. Tytöt hyppäsivät usein pyöriensä selkään, ottivat kitaran mukaan ja suuntasivat maaseutukiertueilleen tupa- ja telttakokouksiin. Tyttöjen into oli aitoa.
– Se oli niin ihanaa. Ne vanhat hyvät laulut olivat rikkaita lauluja, Maija-Liisa sanoo painokkaasti.

– Ja kun kotona lauloimme ja harjoittelimme yläkerrassa, niin naapurin rouvat istuivat ulkona pensaan juurella kuuntelemassa.

Kansakoulun jälkeen Maija-Liisa kävi keskikoulun, jonka jälkeen hän muutti Helsinkiin ja päätyi myymälänhoitajaksi laukkuja, käsineitä ja muita nahkatuotteita myyvään liikkeeseen Pikku-Roobertin kadulle. Pääkaupunkiin saapuminenkaan ei houkuttanut tutustumaan yöelämään. Sen sijaan Maija-Liisa lähti suoraan mukaan hengellisiin kuvioihin.

– Ilman muuta, sehän oli minulle tuttu tie ja vakaumus. Ei minulla ollut minkäänlaista haavettakaan luisua uskonelämästä pois.

Maija-Liisa avioitui jämsäläisten perhetuttujen uskovaisen pojan kanssa ja oli aktiivisesti mukana Saalem-seurakunnan kuorossa, kunnes poika syntyi ja hän halusi jäädä kotiäidiksi pienokaista hoitamaan. Isäänsä yliopistouralle seuranneelle, nykyään 33-vuotiaalle pojalle on opetettu uskonasiat:
– Poika on taivaanisän poikia, hän on elämänsä antanut Jeesukselle.

Epäilyksen aikoja elämässä ei ole ollut.
– No ei, koska olen jo lapsuuskodissa nähnyt sen, että meillä on rukouksia kuuleva Jumala.