Niin minut temmattiin uskon tielle

Poikani kesti nöyrästi kohtalonsa. Hän sanoi: ”Olen aina uskonut Jumalaan ja rukoukseni on: ’Tapahtukoon sinun tahtosi.’” Minulle hän sanoi: ”Muista sitten, äiti, ettet murehdi, kun minä kuolen. Nauti joka päivä elämästä, vaikka eläisit 95-vuotiaaksi.”

Olimme niin kovan paikan edessä, että meillä ei ollut muuta mahdollisuutta kuin turvata Jumalaan. Opetuslapset sanoivat Jeesukselle: ”Mihin voisimme mennä? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.” Siltä minustakin tuntui. Niin minut temmattiin uskon tielle.

Poikani sairastuttua olin lopettanut kukkakauppani Helsingissä hoitaakseni häntä, sillä halusin että hän saisi sairastaa ja kuolla kotona. Hautajaisten jälkeen huokailin Taivaan Isälle, että minne minä nyt lähden ja mitä teen, kun olen työnikin lopettanut.

Ystäväni Margit antoi minulle luettavaksi Sana-lehden. Siinä mainostettiin Lohjan Vivamossa järjestettävää tapahtumaa Elävä usko. Mikähän paikka tuo Vivamo on, ihmettelin ja päätin lähteä katsomaan. Uusi elämäni uskossa oli vasta alussa ja kaipasin uskovien yhteyttä.

Vivamon toimintakeskuksessa, jota Kansan Raamattuseura ylläpitää, tapasin ihania ihmisiä. Koko paikka toi minulle lohdutuksen ja ensiavun surussani. Vivamon kirkonkin nimi on Särkyneen sydämen kirkko.

Vaikka Taivaan Isä antaa meille vaikeita elämänkohtaloita, hän antaa myös lohdutuksen, kun sitä pyydämme. Sen olen monin tavoin kokenut uskon tiellä. Hän tekee uudeksi kaiken.

Vivamossa joku ehdotti, että menisin kysymään vierasemännän paikkaa. Niinpä minä kysyin ja viime vuosina olen usein palvellut tässä vapaaehtoistehtävässä.

Lisäksi olen toiminut oppaana Vivamon Raamattukylässä. Raamattukylän näytelmät, jotka pyörivät pääsiäisen aikaan, kesällä ja joulun alla, esitetään ulkona luonnossa. Taivaan Isä on luonut mahtavat kulissit, joissa draaman, tanssin ja musiikin keinoin tuodaan esiin Jumalan sanaa. Vaikka näkisin esityksen kymmeniä kertoja, en koskaan kyllästy. Raamatun sana on aina elävä.

Raamattukylän väki on kuin suuri perhe. Kun omaa perhettä ei ole, se merkitsee minulle paljon. Siellä vallitsee keskinäinen rakkaus. Niin kuin poikani sanoi viimeisinä sanoinaan: ”Muistakaa rakkaus.” Siitähän loppujen lopuksi on kysymys.

TEKSTI: ALISA LAKANEN
KUVA: SEPPO PALDANIUS