Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Pahat palovammat paranivat


Aimo Tuikka, Kälviä

Matematiikanopettajana Lohtajan yläasteella työskentelevä Tuikka kertoo elämässään kokeneensa paljon Jumalan rakkautta ja uskollisuutta.

 

– Jos ihminen on antanut elämänsä Jumalan käsiin, Jumala ei koskaan hylkää, vaikka elämässä olisi vaikeitakin vaiheita.

 

(Sana 22.2.2007)

 

 

Kun kälviäläinen Aimo Tuikka oli nelivuotias, hän poltti jalkansa pahasti kiehuvalla vedellä. Jalat paloivat kokonaan polvista alaspäin, ja poika vietiin hoitoon Toholammin sairaalaan.

 

Aluksi paraneminen lähti hyvin käyntiin, mutta sitten bakteeri iski, ja jalat alkoivat märkiä. Kivuliaat, itkun täyttämät hoitotilanteet ovat jääneet Aimo Tuikan muistikuviin.

 

Tilanne oli niin vakava, että vanhemmat lähtivät sairaalaan hakemaan poikaansa kotiin kuolemaan.

 

Matkalla äiti lupasi antaa elämänsä Jumalalle kokonaan, mikäli Aimo jäisi henkiin.

 

– Toholammin linja-autoasemalla eräs emäntä rupesi puhuttamaan vanhempiani ja kyselemään, mikä minua vaivasi. Kun hän kuuli palovammoista, hän kertoi Lohtajalla asuvasta emännästä, joka osasi valmistaa hyvää palosalvaa. Vanhempani kirjoittivat kyseiselle emännälle, ja muutaman päivän kuluttua posti toikin lääkettä joka osoittautui hyväksi. Paraneminen alkoi.

 

Elämä Jumalan yhteydessä sai näin alkunsa Aimo Tuikan lapsuudenkodissa. Perhe ryhtyi käymään hengellisissä tilaisuuksissa.

 

Matematiikanopettajana Lohtajan yläasteella työskentelevä Tuikka kertoo elämässään kokeneensa paljon Jumalan rakkautta ja uskollisuutta.

 

– Jos ihminen on antanut elämänsä Jumalan käsiin, Jumala ei koskaan hylkää, vaikka elämässä olisi vaikeitakin vaiheita.

 

Hiljattain Tuikka teki matkan Intiaan. Hän osallistui kansainvälisen Gideon-järjestön suurkampanjaan, jossa jaeettiin intialaisille Uusia testamentteja heidän äidinkielellään. Kaikkiaan kirjoja lahjoitettiin lähes 300 000, pääasiassa kouluihin ja sairaaloihin

 

– Intian koulut olivat usein ulkoisesti vaatimattomia, mutta opetus on laadukasta ja lapset ovat motivoituneita oppimaan.

 

Aimo Tuikka kantaa huolta myös Suomen kansasta.

 

– Olemme sortumassa monenlaisiin synteihin, kuten alkoholismiin, huumeisiin ja itsekkyyteen. Juuri nyt tarvittaisiin selkeää julistusta synnistä ja armosta. Toivoa on.

 

– Elämässä on tärkeää etsiä Jumalan tahtoa.

 

 

 

Teksti Kaija Antola



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin