Papin tytär kasvoi uskoon

Ruutin isoisä oli saarnaaja ja suvusta löytyy useita pappeja, joista yksi on oma isä.

 Perheessämme vietettiin joulua ja pääsiäistä kristillisesti, oli ateriat ja raamatunkohdat ja kirkossakäynnit. Koulussa minun odotettiin käyttäytyvän tietyllä tavalla, koska olin papin lapsi. En kuitenkaan kapinoinut, sillä meillä ei tuputettu uskoa väkisin vaikka asioista keskusteltiinkin paljon.

- Pääsin pienestä pitäen kaikenlaisiin seurakunnan tilaisuuksiin isän mukana. Kasvettuani minusta tuli kanttori hänen hartaustilaisuuksiinsa, Ruut kertoo.

Tyttö kävi pyhäkoulua ja oli myöhemmin partiossa sekä seurakuntanuorten kuorossa. Herättäjäyhdistyksen rippikoulu Aholansaaressa oli niin hyvä kokemus, että Ruut lähti kahtena kesänä isoseksikin.

Raamattu tuli hänelle tutuksi isän ja ukin puheiden myötä. Ruut muistaa tapauksen, joka toi lohtua lapsen sydämeen.

- Minulta kuoli rakas kani ja hätäilin mihin se joutuu. Isä löysi Psalmista kohdan ’Ihmistä ja eläintä sinä autat’. Se helpotti surua.

Iltarukouksissa Lemmetyisillä muistettiin kaikkia suvun jäseniä. Vanhemmat sanoivat usein, ettei ihminen ole koskaan liian väsynyt siunaamaan itseään ennen nukkumaan menoa.

- Teen niin edelleenkin ja joka ilta kiitän kuluneesta päivästä omin sanoin. Turvaudun aina Jumalaan kun omat voimat tuntuvat loppuvan. Usko on luottamusta siihen, että minusta pidetään huolta, toteaa Ruut.

Hän on diakoniatyötä tekevää isäänsä seuratessaan alkanut kiinnostua lähimmäisenrakkauden toteuttamisesta käytännössä ja etenkin kehitysmaatutkimuksesta. Ruut kokee velvollisuudekseen ottaa vastuuta ja osallistua huono-osaisten lähimmäisten auttamiseen.

- Isä kävi vuosikausien ajan pitämässä kodittomille alkoholisteille jouluhartauksia, joissa olin mukana noin 10-vuotiaasta lähtien. Aluksi tuntui tyhmältä lähteä jouluaattona muualle, kunnes tapahtumasta tuli minulle niin tärkeä, että joulu tuntui alkavan siitä. Opin arvostamaan kaikkea sitä mitä minulla on.

- Jeesus merkitsee minulle armoa. Saamme kaikki olla osallisia Jumalan rakkaudesta ja huolenpidosta, ilman että täytyisi sitä ansaita tai olla täydellisiä. Se on vapauttavaa, Ruut Lemmetyinen sanoo.

Teksti: Merja Salonen