Poika ja kello

Jurvassa asuvan opetusneuvos Taisto Tiittasen varhaisimmat lapsuusmuistonsa liittyvät jatkosodan alussa tehtyyn evakkomatkaan kotoa Suistamolta Tohmajärvelle.

Matkalla nähdyt Wärtsilän lentokentän lentokoneet ihmetyttivät hevoskärryillä istuvaa poikaa. Kärryihin oli pakattu muun muassa Sortavalasta hankittu seinäkello, joka edelleen palvelee ajannäyttäjänä Aino ja Taisto Tiittasen kodissa.

Karjalaisuus on seurannut Tiittasta läpi elämän. Paras vanhempien ja lapsuuskodin antama perintö on usko Jumalaan. Siihen kuuluu vakaumus, ettei ihmisen elämä ole omissa vaan Jumalan käsissä.

Jurvan käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen rehtorina elämäntyönsä tehnyt ja nyt eläkepäivistä nauttiva Tiittanen on päässyt kerran katsomaan lapsuudenkotinsa maisemia Suistamon Laitioisten kylän Ukonmäelle.

 – Olen itse enemmän järki-ihminen, mutta kyllä tuolla paikalla seisominen oli hämmentävä kokemus. Jotain hyvin voimakasta liikahti mielessä kun ajattelin, että tällä paikalla olen ottanut ensiaskeleeni. Toista matkaa sinne en aio tehdä.

Tiittanen ei ota kantaa Karjalan takaisinsaantiin. Hän kertoo joskus ajattelevansa menneitä, mutta on voinut elää vailla katkeruutta siitä, mistä kodin menetyksen mukana on joutunut luopumaan.

– Vanhempani kokivat asian varmasti eri tavalla, mutta ehkä heidän uskostaan johtui, etteivät he koskaan kylväneet katkeruutta meihin lapsiin.

Tiittanen kertoo löytäneensä uskon asiat oikeastaan vasta aikuisiällä. Siihen vaikutti voimakkaasti Aino-puolison uskoontulo vuonna 1978.

– Hengellisen heräämiseni ei ulkoisesti mullistanut maailmaa, mutta sisäisesti kyllä, kuten kaikki syntyminen. Olen oppinut tuntemaan Jumalan rakkautta. Se ilmenee ennen kaikkea siinä, että rakkaudesta meihin Jumala antoi oman poikansa meidän syntiemme tähden.

Tiittasten elämässä on ollut monien kiitosaiheiden lisäksi myös murheita. Noin vuosi sitten Aino Tiittanen sai ohitusleikkauksessa aivoinfarktin ja se vei osan näkökentästä.

– Viimeaikaisten kokemusten perusteella voin sanoa, että Jumalan rakkaus ilmenee myös siinä, että rakastaessaan meitä hän kärsii meidän kanssamme. Elämämme on turvallista siitä huolimatta, mitä vastaamme tulee.

Ystävien esirukoustuki on ollut merkittävä voimanlähde, samoin yhteys Jurvan evankelis-luterilaiseen seurakuntaan, ja etenkin jumalanpalveluksiin osallistuminen.

Tiittasilla on aina pyritty etsimään voimaa Raamatun sanasta. Viime aikoina tärkeäksi on noussut psalmi 42. Sen mukaan viimeisen sanan ihmisen elämässä sanoo Jumala.

– Raamatun lukeminen on minulle välttämätön päivittäinen ruoka. Jumalan sana on elävä ja voimallinen. Se on kuin tuli tai vasara, joka murtaa kallion.

Kaija Antola