Psalmit rohkaisevat
Asko Mennun, 25, kasvot taipuvat helposti hymyyn, ja hänen hyvätuulisuutensa on tarttuvaa. Mikä on iloitessa: matemaattisten aineiden opinnot alkavat olla graduvaiheessa ja elämä ankkuroitu lujasti Jumalaan. (Sana 4.2.2010)
Nuoresta iästään huolimatta Asko on ehtinyt tutustua moniin kristillisiin yhteisöihin kuten vapaakirkkoon ja helluntaiseurakuntaan. Evankelis-luterilaisen kirkon jäsen hänestä tuli kymmenisen vuotta sitten, kun hän halusi rippikouluun.
Arjen ekumeniaan kasvaneena hän haluaa edelleen pitää ovet auki kristillisiin suuntauksiin. Hänellä on kuitenkin omat kriteerinsä osallistumiselleen.
– Toiminnassa, johon minä osallistun, pidetään arvossa Raamattua eikä kyseenalaisteta sitä, että Raamattu on Jumalan sana, hän sanoo.
Kun Asko pääsi Joensuuhun opiskelemaan, hän hakeutui ensin vapaakirkon Jumalaan uskovat nuoret aikuiset -ryhmään. Nyttemmin hän on sitoutunut oman kirkkonsa Opiskelija- ja koululaislähetyksen raamattupiiriin.
– Raamattu on minulle tärkeä kirja. Siitä voi oppia paljon. Erityisesti pidän psalmeista, ne ovat niin rohkaisevia, hän kertoo.
Asko toimii myös Joensuun evankelisissa opiskelijoissa. Tällä ryhmällä on kerran viikossa rento opiskelijailta, jossa kuullaan ensin kutsutun vierailijan puheenvuoro, ja sen jälkeen keskustellaan yhdessä.
Asko sanoo kuitenkin kiinnyttävänsä kirkkokuntia enemmän Jumalaan.
– Hengellinen kotini on siellä, missä Jumala on; siellä, missä uskotaan Häneen ja siihen, että Jeesus on kuollut syntisten puolesta ja lunastanut meidät kuoleman vallasta.
Usko merkitsee hänelle kaikkea: se on voimavara ja jotakin kestävää, josta voi pitää kiinni.
– Mitä tahansa tapahtuisi, niin usko pysyy; en jää tyhjän päälle, Asko selvittää turvallista oloaan.
Teksti Eeva Vainio
Kuva Anitta Mustonen