Mainosalan yrittäjä Tuomas Tarkkanen eli vielä reilu vuosi sitten tavallista arkea. Elämä pyöri työn, perheen, harrastusten ja matkustelun ympärillä. Jumala ei mahtunut juurikaan ajatuksiin. Vasta kun vastustuskyvyn ylikunto vaikutti miehessä kuukausien pyörryttämistä, hän alkoi miettiä vakavasti, mihin mahtaa joutua, jos tulee lähtö kohdalle. Lasten kohtalokin mietitytti.
(Sana 15.3.2007)
Uskonasiat eivät olleet Tuomakselle ennestään aivan vieraita. Rippikoulun jälkeen hän kävi kavereidensa kanssa Nuorten Keskuksen järjestämissä tilaisuuksissa Helsingissä. Ollessaan vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa erään kirkon nuorisotilaisuudet tulivat nuorelle miehelle tutuiksi. Usko jäi kuitenkin paluulennolle ja unohtui vuosiksi - kunnes alkoi elää sairastapauksen jälkeen uudella tavalla.
– Vähän aikaa parantumisen jälkeen olin hoitamassa asioita Volvollani kun päätin etsiä autoradiostani Radio Dein. Aiemmin käänsin heti toiselle kanavalle, jos valinta osui vahingossa Deihin. Kanavalla oli menossa One Way Missionin ohjelma, jossa ihmiset todistivat uskoontulostaan. Sisälläni liikahti jokin ja sanoin Jumalalle, että saat kaiken, työn, tulevaisuuden, maineen - aivan kaiken. Silloin sain rauhan, joka ei ole lähtenyt pois.
Vähitellen Tuomas alkoi kertoa kokemuksestaan läheisille, "shokeerata", kuten hän itse asian ilmaisee. Ajan kanssa löytyi uskovia ystäviä ja sopiva kotiseurakunta. Tärkeimmiksi "harrastuksiksi" nousivat Raamatun ja hengellisten kirjojen lukeminen sekä saarnojen kuunteleminen.
– Elämäni on muuttunut kaikin tavoin, tärkeysjärjestys meni täysin uusiksi. Nykyään Jeesus on tärkein, sitten toisten pelastus ja läheiset ihmiset, mies toteaa.
Tuomaksella on jäänyt uskontaipaleeltaan mieleen pari tärkeää asiaa.
Eräs vanha naisevankelista kehotti pysymään niin lähellä Jeesusta kuin mahdollista joka hetki. Toinen naisihminen kehotti katsomaan aina Jeesukseen eikä koskaan ihmisiin, koska Jeesukseen ei tarvitse pettyä koskaan. Tuomas toteuttaa elämässään myös sananlaskua "kenen leipää syöt, sen lauluja laulat". Hän haluaa syödä Elämän Leipää ja laulaa taivaallisia lauluja niin kauan kuin elää.
– Joka päivä toivon voivani kirkastaa Jeesuksen nimeä. Jos Jumala haluaa, olen myös valmis lähtemään minne vain Hän haluaa.
Elina Haavisto
Kuva: Seppo Haavisto