Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Shamanistista kristityksi


Larisa Zabanova asuu Burjatiassa, Itä-Siperiassa. Hän kuuluu burjateihin, alueen mongolialaissukuiseen alkuperäisväestöön. Burjatian miljoonasta asukkaasta 70 prosenttia on nykyisin venäläisiä.

 

(Sana 26.4.2007)

 

Buddhalaisuus ja shamanismi ovat maan yleisimmät uskonnot. Venäjän ortodoksikirkon vaikutus rajoittuu alueen venäläiseen väestöön. Evankelisten kristittyjen määrä lasketaan muutamissa sadoissa.

 

Larisa Zabanovan vanhemmat olivat shamanisteja.

 

– Elämä lapsuuskodissamme muuttui yllättäen, kun isäni ja äiti tapasivat kaupunkimatkallaan kristittyjä. Sanoma kosketti voimakkaasti vanhempieni sydäntä. Heistä tuli aktiivisia, iloisia ja rohkeita kristittyjä.

 

– Olin silloin ja aikuinen ja asuin pääkaupungissamme Ulan Udessa. Elämässäni oli suuria vaikeuksia. Sisimpäni oli täynnä kysymyksiä. Siskoni mies vakuutti, että ainoa oikea vastaus tulee Jumalalta. Huusin hädässäni apua Jumalalta. Hän kuuli rukoukseni ja näki tuskani. Tulin uskoon ja liityin seurakuntaan. Nyt olen kuoronjohtajana Ulan Uden evankelisessa seurakunnassa, Lariza Zabanova kertoo.

 

Vuonna 1917 Burjatia liitettiin Neuvostoliittoon. Karjatalouden kollektivisointi merkitsi loppua burjatien paimentolaiselämälle. Huopateltat vaihtuivat puutaloihin.

 

Helmikuussa 1994 perustettiin Venäjän federation kuuluva Burjatian tasavalta

 

Lariza Zabanovan lapsuudessa Raamattu oli kielletty, epäsuosiossa oleva kirja.

 

– Lapset kasvoivat ateistisessa ilmapiirissä. Kukaan ei tiennyt edes yhtä Raamatun kertomusta. Neuvostoliiton ajan päättymisen jälkeen Burjatiassa on ollut avointa ja vapaata.

 

– Uskoon tultuani aloin julistaa evankeliumia kotikyläni asukkaille. Aluksi ihmiset eivät olleet aluksi lainkaan kiinnostuneita evankeliumista. Kertoessani heille Jumalasta he melkein kivittivät minut. Tilanne on kuitenkin muuttunut. Varsinkin pääkaupungissa ja Baikal-järven pohjoispuolella on jo useita evankelisia seurakuntia, Suomessa vieraileva Larisa Zabanova kertoo. 

 

Burjatia on Venäjän federaation köyhintä aluetta.

 

– Maan talous on huonossa kunnossa, eikä muutosta parempaan ei ole näköpiirissä, Larissa Zabarova pahoittelee.

 

Ongelmana on myös huumeiden salakuljetus. Idästä kulkee Burjatian halki huumereitti.

 

Eero Ketola

 



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin