Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Sitoutumiskammo pitää voittaa


Jorma Rämö, Hämeenlnna.
Hämeenlinnalainen Jorma Rämö taisteli pitkään työkutsusta. Hän koki Jumalan kutsua julistustyöhön, mutta laittoi hanttiin.

 

– Ajattelinj olevani liian rajoittunut sananjulistajan rooliin. Esiintymishalua ei ollut, ja jännitin puhumistakin aivan kamalasti. Lopulta annoin periksi

 

Jorma Rämä pyörittää varsinaiseksi työkseen maa- ja viherrakennusfirmaa. Tämän ohella hän käy keskimäärin kahdesti viikossa puhumassa hengellisissä tilaisuuksissa yli kirkkokuntien rajojen.

 

Mies määrittelee julistavansa ”vanhanaikaista evankeliumia”.

 

– Raamattu opettaa, että vain uudestisyntymisen kautta ihminen saa syntinsä anteeksi ja tulee Jumalan lapseksi. Olemme pelastettuja armosta. Uskonnollisuus tai asioiden hyssyttely eivät tuota lapsia Jumalan valtakuntaan.

 

Hänen oma uskoontulonsa ajoittui vuoteen 1974.

 

– Minulla oli se tavanomainen ”ei vielä” -veruke. Mielessäni soivat kuitenkin itsepintaisesti Jeesuksen sanat Nikodemukselle: Jos ihminen ei synny uudesti ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.

 

Jumala käytti Rämön kohdalla rakkauden taktiikkaa. Kun hän viimein taipui, elämä muuttui.

 

– Tuli ahdistusta ja vaikeuksia. Jumala antoi viisaudessaan ne vasta uskoontulon jälkeen, koska uskosta tuli minulle ankkuri kaiken keskellä. Senkin jälkeen riisumista on riittänyt.

 

Jumala on antanut myös lohdutusta, joskus yllättävältäkin taholta.

 

– Kerran parkkipaikalla autoni viereen ilmestyi umpihumalainen mies. Hän kysyi, kuka on paras ystäväsi, ja vastasi itse kysymykseen: ”Jeesus Kristus.” Sen jälkeen juopuneen puhe meni solmuun.

 

Rämö on ollut mukana katulähetys- ja vankilatyössä. Nykyisin hän tukee säännöllisesti lähetysprojekteja Intiassa että Ecuadorissa. Osa tukirahasta tulee kerran kuukaudessa pidettävästä kotikokouksesta, jossa käy 60-80 ihmistä. Loppu kanavoituu Rämön yrityksen kautta.

 

– Liian moni uskova potee sitoutumiskammoa, mutta kammo pitäisi voittaa ainakin evankeliumin eteenpäin viemisessä, Jorma Rämö sanoo.

 

Juhani Karvonen



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin