Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Tärkeintä on elävä yhteys


Marjukka Wessman aloitti uskontaipaleensa Ilmajoen romanijuhlilla reilut viisi vuotta sitten. Siitä lähtien Jumala on tehnyt hänessä työtään haavoja parantaen.

(Sana 2.10.2008)


– Rikkinäisyyteni nosti pintaan kipua ja ahdistusta, joka ajoi minut päivittäin yksinäisyyteen rukoilemaan. Tunsin olevani ahtaalla monin tavoin, myös taloudellisesti. Olin henkisesti ja fyysisesti aivan lopussa, mutta ajattelin aina, että jaksan vielä tämän päivän. Rukous oli tärkein voimanlähteeni, kertoo Marjukka.

Eheytymisseminaarit ja Vivamon Rikotusta eheäksi -viikko ovat auttaneet häntä ymmärtämään paremmin omaa elämäänsä ja käytöstään lapsuudesta lähtien. Hylkäämisillä ja pettymysten aiheuttamilla syvillä haavoilla on ollut vaikutuksensa.

Eheytyminen on tärkeä prosessi, mutta se tekee kipeää. Kipujen kautta vahvistumme ja kasvamme. Samalla opimme tuntemaan Jumalan armon ja rakkauden. Pääsemme vapaaksi kahleista, kun hän parantaa ja puhdistaa sisintä. Katkeruuden juuret katkeavat, jolloin pystymme antamaan anteeksi sekä itselle että muille.

Pyhä Henki tekee jatkuvasti työtä läpi elämän, myös Sanan kautta. Raamatun monet kirjoitukset ja erityisesti psalmit vahvistivat ja antoivat voimaa Marjukan ollessa kaikkein heikoimmillaan.

– On tärkeää puhdistaa sydämensä Jumalan edessä joka päivä Jeesuksen veren voimassa. Monet elämän kivut saattavat vääristää ajatteluamme ja asenteitamme. Olisikin hyvä miettiä, millä asenteella luemme Raamattua. Jokin sisäinen haava tai oma mielipide voi estää Jumalan puhtaan ajatuksen hyväksymistä, Marjukka toteaa.

Marjukka rukoilee usein tuntikausia töiden jälkeen kotiin tultuaan. Jumalan läsnäolossa oppii tuntemaan Kaikkivaltiaan suuruuden, äärettömyyden ja moninaisuuden sekä hänen eheyttävän ja parantavan voimansa. Marjukka rukoilee myös sitä, ettei kukaan tai mikään veisi häntä harhaan. Jumala voi antaa pyytävälle viisautta sekä ymmärrystä jokaiseen päivään ja jokaiseen hetkeen.

– Usko ja luottamus Jumalaan koetellaan taisteluissa ja vastoinkäymisissä. Kaikella on oma tarkoituksensa, eikä mitään tapahdu Jumalan sallimatta. Ristin työn kautta tulee sisäinen rauha, vaikka ympärillä myrskyäisi.

– Ostamani homeasuntokin on ollut suureksi siunaukseksi. Saan asua evakossa uskovan ystävättäreni Liisa Korkeen luona. Päiväni alkaa ja päättyy yhteisellä rukoushetkellämme. Tärkeintä minulle kristittynä onkin rukous ja elävä yhteys Jumalaan, Marjukka sanoo.

Merja Salonen

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin