Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Tiffany kuuli televisiosta Jumalan rakastavan


Tiffany Midgettin, 28, isä halusi kasvattaa lapset Jehovan todistajiksi, mikä oli kova paikka kristitylle äidille. Valtakunnansali tuli tutuksi Tiffany-tytölle New Yorkissa, josta perhe muutti Pohjois-Carolinaan tytön ollessa nelivuotias. Siellä äiti alkoi viedä sisaruskatrasta kirkkoon sunnuntaisin. (Sana 22.1.2009)

Pikku-Tiffany seurasi tarkasti, miten ihmiset toimivat:

– Ihmiset sanoivat olevansa kristittyjä mutta he eivät eläneet niin. Se inhotti minua, ja ajattelin, että jos kristillisyys on tuollaista, en halua mitään osia siitä, syvän Etelän aksentilla puhuva Tiffany kertoo.

– Uskoin Jumalaan ja tiesin, että haluan tuntea hänet, mutta ajattelin että Jumala on iso, paha, ilkeä persoona, joka tappaa sinut, jos edes hengität väärällä tavalla. Minulle oli kerrottu, että Jumala on aina vihainen eikä hänelle voi koskaan olla tarpeeksi hyvä.

Kirkko jäi. Collegen aikana Tiffany vei kämppäkaverit kotiinsa, ja äiti sai suostuteltua tytöt kirkkoon kanssaan. Kokemus oli huono: eräs nainen tuomitsi Tiffanyn täydeksi häviäjäksi ja tyhmäksi ellei hän tulisi uskoon.

– Se todella käänsi minut pois kirkosta. Silti minussa oli vielä jotain, joka halusi Jumalaa epätoivoisesti.

Teini-iän alussa Tiffany oli alkanut ottaa osaa tanssitunteihin ja valmistui lopulta Pohjois-Carolinan yliopistosta pääaineenaan moderni-, jazz- ja balettitanssi.

Kahdeksan kuukautta hän opetti Atlantassa tanssia viihdebisnekseen aikoville, kunnes muutti takaisin New Yorkiin ja alkoi työskennellä tanssijana monelle pienelle yhtiölle. Elämä oli kiireistä musikaalikeikkojen parissa. Työnantajat olivat kuuluisuuksia, kuten Nancy Sinatra ja rockyhtye Googoo Dolls.

Syyskuisena lauantai-iltana 2005 heti hurrikaani Katrinan jälkeen Tiffany oli eronnut silloisesta poikaystävästään ja makasi sohvallaan Manhattanin Inwoodissa seuraamassa tv-uutisia tuhoisasta myrkystä. Elämä tuntui murskaantuvan, ja nuori nainen nyyhkytti itsekseen.

– Jossain vaiheessa itkukohtaustani Billy Graham tuli ruutuun. Hän sanoi: ’Jumala rakastaa sinua, Jumala rakastaa sinua.’ En ollut koskaan kuullut kenenkään sanovan sitä.

– Jotain vain murtui sydämessäni. Nyyhkyttäen sanoin, että, Jumala, luovutan. En tiedä, mitä minun pitää tehdä tai millainen minun pitää olla ollakseni kristitty, mutta tarvitsen sinua.

Evankelista Grahamin sanojen perässä Tiffany lausui syntisen rukouksen. Jumala sai vihdoin palata sydämeen. Oloaan uskoontulohetkellä Tiffany kuvailee täysin normaaliksi. Muutos oli silti tapahtunut:

– Heti aamulla laittauduin valmiiksi ja menin kirkkoon. Aloin lukea Raamattua ja käydä kirkossa, kasvaa uskossani.

David Wilkersonin perustamassa Times Square -kirkossa Tiffany on käynyt nyt reilun kahden vuoden ajan. Tanssi ammattina jäi, koska työ olisi vaatinut uskovaiselle sopimattomien roolien omaksumista. Tilalle tuli hyvä työ suuren yrityksen henkilöstöosastolla.

Teksti ja kuva Teemu Holmi

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin