Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Tunnustava kristitty jakaa Sanaa


Rauno Rantalainen, Kangasala
Perinteisessä luterilaisessa kodissa varttunut Rauno Rantalainen sanoi avioliiton alkutaipaleella puolisolleen Sinikalle toivovansa, että Jumala voisi olla heidän kotinsa Herra.
(Sana 10.5.2007)

 

Perheeseen syntyneen kahden tyttären kanssa käytiin hengellisissä tilaisuuksissa, mutta sydämen uskoa ei ollut.

 

– Sain kehotuksen lukea Raamattua ja mennä lasten luo iltarukouksia pitämään. Asiassa oli johdatus mukana, sillä murrosiän kapinavaiheessa olisi ollut liian myöhäistä.

 

– Ensin luin Raamattua salaa vaimolta. Tultuani kotiin hengellisestä viikonlopusta esitin perheelle toivomuksen yhteisistä iltarukouksista.

 

Siitä alkoi perinne, jota nyt jatkamme vaimoni kanssa kahdestaan. Siemen on kasvanut tytärten sydämissä, ja toivon samaa myös kolmen lapsenlapseni kohdalle.

 

Oronmyllyllä 1970-luvun loppupuolella kiirastorstai-iltana puhuja ilmoitti saaneensa profetian läsnä olevalle miehelle. Rauno tiesi, että kyse oli hänestä.

 

– Tilaisuuden loputtua sielunvihollinen hyökkäsi heti kuiskuttaen, ettei asia minua koske, kuvittelen vain. Muiden lähdettyä menin tervehtimään puhujaa, joka rukoili puolestani. Kokemus vahvisti uskoani. Ylhäällä tiedetään asiamme paremmin kuin me itse.

 

Rantalainen oli sitten mukana kun Kangasalle perustettiin Gideonien veljespiiri.

 

– Tehtävämme on jakaa Uusia testamentteja varsinkin paikkakunnan kouluihin, joskus myös sairaaloihin ja hotelleihin. Siinä työssä ei voi mennä harhaan, jaammehan vain Jumalan Sanaa. Rukoilemme, että jokainen voisi löytää tien Jeesuksen luo.

 

Rantalainen osallistuu Kangasalla sekä kotiseurakunnan että kristillisten eläkeläisten toimintaan. Lisäksi hän on toiminut aktiivisesti myös politiikassa kristillisdemokraattien riveissä.

 

– Vaimoni kanssa olen käynyt kaikissa Kansan Raamattuseuran toimipaikoissa. Sain 30 vuotta sitten käsiini Sana-lehden ja ryhdyin saman tien tilaajaksi. Tilaamme lehden lapsille ja joskus sisaruksillemmekin, joiden puolesta myös iltaisin rukoilemme.

 

– Kun velipoika oli ennen kuolemaansa sairaana, kysyin uskooko hän Jeesukseen omana Vapahtajanaan. Sain myönteisen vastauksen. ”Tunnustava kristitty” on hyvin sanottu, tunnustaahan Jeesuskin meidät Isän edessä, jos me tunnustamme hänet ihmisten edessä, Rantalainen toteaa.

 

Merja Salonen



Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin