Me saimme Kirjan. Juuri tuo Kirja ja sen sanoma synnyttivät Euroopan.
Maanantai 21. toukokuuta. Nimipäivää viettää Kosti, Konsta, Konstantin, Konstantin, Conny

Turvallinen aikuinen tavattavissa


Porilainen erityisopettaja Harri Saine sanoo, että usko Jumalaan on tukiside, joka pitää hänen elämänsä kasassa. Maailmanaika on julma, mutta usko Jumalaan kantaa. (Sana 7.5.2009)

– Mummoni oli Länsi-Suomen rukoilevaisia, ja olen käynyt jo pikkupoikana seuroissa. Timo Paattiniemen vetämä rippikoululeiri Merikarvialla oli meille 40 rippikoululaiselle myös hyvä kokemus, lapsille ja nuorille sydämensä menettänyt kasvatustieteen tohtori muistelee.

Työssään laaja-alaisena erityisopettajana hän näkee suomalaisen elämän koko kirjon. Paljon iloa ja haastetta tuottava työ paljastaa myös yhteiskuntamme pimeitä puolia, kuten sen, että opettaja saattaa joskus olla jollekin oppilaalle ainoa tavattavissa oleva turvallinen aikuinen.

– Kannan huolta siitä, että lapsilla ja nuorilla on niin paljon pahaa käden ulottuvilla, kun sitä ennen vanhaan piti lähteä varta vasten hakemaan. Netti tuo konkreettisen pahan lähelle. Monilla vanhemmillakin on paha olla, kun ei enää ole entisaikojen kaltaisia tukiverkkoja. Yhteiskunnan pirstaloituminen on hävittänyt uskoa ja turvallisuudentunnetta ihmisten elämästä.

Harri Sainelle uskossa on tärkeää varsinkin Jumalan armo. Se, että Jumalan tykö saa tulla lapsen kaltaisena ja omistaa ansaitsemattoman armon ja luottaa Jumalan mahdollisuuksiin. Omia suorittamisia ei tarvita.

– Ajattelenkin, että Jumalan armon löytyminen uudelleen, siinä on avain. Lasten ja nuorten parissa voimme kylvää ja kastella, mutta Jumala antaa kasvun. Mummoilla, kummeilla ja muilla esirukoilijoilla on tässä suuri mahdollisuus.

Harri Saine on tehnyt oman työnsä ohella muun muassa lähetyssihteerin palkatonta työtä kotiseurakunnassaan Porin Teljässä. Opetushallitukselle hän on ollut mukana työstämässä uskonnon opetussuunnitelmia. Muutama vuosi sitten ilmestyneessä alakoulun uskonnon Tähti-oppikirjasarjassa hän on yksi sarjan tekijöistä.

– Jumalan sana ja sen vieminen eteenpäin on ollut minulle aina tärkeää. Suomen Lähetysseuran Namibian-lähetti Seija Hyvärinen välitti minulle vuosikausia uutisia lähetyskentältä, jotta saisin vetämääni poikakerhoon lähetysaiheista ohjelmaa. Työ Gideon-järjestössä on hienoa, siinä ei tarvitse selittää, jaetut kirjat kun puhuvat puolestaan.

TEKSTI JA KUVA: KAIJA ANTOLA

Julkaisujärjestelmänä Verkkoviestin